Intoa puhkuen, taas postataan.

Mulla on nyt jotenkin hirvee into kirjotella tänne blogiin, en tiiä mistä se nyt tuli, mut hyvä näin. Toivotaan et tää nyt sit jatkuskin, et ei taas lopahda.

Siellä ne nyt seilaa, pesis väki, kauden päätösristeilyllä. Kauden parhaat on valittu, ja eiköhän noi melko nappiin valinnat menny. Naisten vuoden pelaaja on Virkiän Saija-Maria, todella hienon kauden pelaskin. Sai vastuuta enempi kun aijemmin, ja oli myös sen arvoinen. Hienoa että sai tollasen tunnustuksen tehdystä kovasta työstä vuosien varrella. Oikeastaan Saija-Maria taitaa olla vähä niinkun mun suosikki, iloinen tunteikas pelaaja. Paljon onnea vaan Saija-Marialle!

Mulla oli täs vähä ongelmia saada kännykästä siirrettyä mediaa koneelle. Mutta tänään nyt äkkäsin, miten se parhaiten onnistuu. On nyt toi uusi kännykkä ollu täs jo jonkun aikaa, mut eipä pahemmin oo tullu vielä tutustuttua tuohon siirto hommaan. Ei oo tänne tullu laitettua kuvia, eikä videota oo syntyny lähes vuoteen. Tohon viimme yön postaukseen jotenkin sai noi kuvat räpellettyä, en vaan tienny oikein miten sen tein. Nyt sit pitäs olla päässä keinot, miten se tehään. Toi kännykkä on niitä älypuhelimia, et ei näin vanha välillä meinaa pysyä tekniikan peräs. Yritän tännekkin saada niitä kuvia taas sit enempi, ja kumpa videonkin uskaltais vielä tehä. Ainaskin nyt tuntuu olevan aika kova into päällä tehä tätä omaa matskua tänne nettiin.

Nyt taidan mennä keittään yö kaffeet, ja lopettaa tällä kertaa nämä löpinät tähän. Palataan taas toivottavasti hyvinkin pian asiaan.

Mestarit ja Vesa

Tässä he ovat, maailman parhaat, ja ihanimmat naispesiksen pelaajat. Pakko oli saada mun blogiin tämä kuva. He todellakin ansaitsee olla nyt tossa kunnia paikalla. Se miten tohon päädyttiin, vaati paljon. Vaikka välillä näytti että ollaan ihan ylivoimaisia, mutta se ylivoimakaan ei tullu ilmaiseksi. Koko kauden piti joka ikiseen peliin valmistautua huolella, jonka tytöt myös aina jakso tehä. Ja tää finaali sarja, kun oltiin jo 1-2 voitoissa tappiolla. Mikä mahtava taistelu.

Ja tässä on Vesa, ja tiedot vierellä. Poika on tullut jälleen kotiin, sinne minne se kuuluu, ainakin toistaiseksi. Hieno on pokaali. Vesalla on muuten nimipäivä tänään, kun tulee viikko siitä, kun saatiin Vesa kotiin.

                                               Tässä meidän kannustus kappale.

Kiitos Virkiä tästä ihanasta kaudesta. Niistä hetkistä kun sain jännittää teidän pelejä. Juna on saapunut asemalle, joka on jälleen aidattu kultaisin reunuksin. Teidän innokas faninne, jää odottomaan ens kevättä, jolloin oottaa uudet haasteet. Onnea ja kiitos!

Erakon postaus

Niinkun otsikko kertoo, mua todella melkeimpä vois tollaseksi jo nimittää, erakko. Kontaktit ulkomailmaan on todella ollu vähissä jo pitkän aikaa, kun puhutaan siis ihan live kohtaamisista. Onhan tällästä ollu kyllä ennenkin. Menny pitkän aikaa vaan kotona olemiseksi. Kait se täs onkin se lohtu, et sieltä vaan on sit noustu kuitenkin taas jotenkin. Enkä täs mitenkään oo nytkään luovuttamas, vaikka välillä tuntuukin vähä toivottomalta. Kyl täältä vielä tullaan, ja lujaa.
On tää kuiteskin aika outoa, kun mähän oon tavallaan omien tunteitteni vanki. Se pelko ei oo sitä mitä on mun ulkopuolella, vaan mä pelkään itseäni, omia tuntemuksia. Aatellaan tilanne tuolla jossain, missä yksin kohtaisin yllättäin jonkun aivan vieraan ihmisen, niin kyllä mä uskaltaisin sille puhua, vaikka avata suuni ensin. Ja sillon kun emännän kans kävin vielä säännöllisesti kaupas, tuli joskus tilanteita et ei löydetty jotain tavaraa. Niin ei mulla ollu mitään suurempaa ongelmaa mennä myyjältä kysyyn. Sit aatellaan pesiskatsomo, jossa istun tuntemattomien keskellä. Yllättäin vieressä istuva alkaa jutella mulle, ois aivan uskomattoman hieno hetki. Ois yhteinen fanituksen aihe, peli mistä puhua. Tollanenkin tilanne, kyl mä uskaltaisin puhua, ja paljonkin varmaan jos vastapuoli ois kova puhumaan. Osa mua kaipaa hirveesti ihmisten keskelle. Siinä voi olla myös sellasta halua todistaa itselle, et mut voidaan hyväksyä tähän yhteiskuntaan. Et mulla on oikeus myös vaeltaa täällä maanpäällä omana itsenäni. Kukaan ei hauku tai kiusaa mua, vaan mut hyväksytään joukkoon, jutellaan, ollaan ystävällisiä mulle. Se on se koulukiusaamisesta syntynyt haava, joka näitä tälläsiä ajatuksia synnyttää, joka ei varmaan koskaan kokonaan parane. Täs mä nyt taas vatkaan näitä asioita eestaas, et en tiä oliko täs taas mitään järkeä, mut tuntu vaan et pitää jotain saada taas purettua aatoksia tuolta päänupista ulos.

Niin, Virkiä on taas mestari, neljäs vuosi putkeen, hip hei hurraa!! En nyt sitäkään oo täällä blogis jaksanu hehkutella, vaikka iso juttuhan se mulle taas oli. Pelasivat Jyväskylän kans täydet viisi finaalia, et jännää kyl oli. Onneks pääsi netin kautta jokaiseen finaali matsiin mukaan. Täytyy kyllä kiittää Jyväskylää hyvästä vastuksesta. Aina se mestaruus maistuu paremmalta, kun siihen joutuu laittaan kaikki peliin. Tosin tää ratkaiseva viides pelihän oli sit jo Virkiän ylivoimaista näytöstä.
Nyt se on sit taas kausi pulkassa, et siinä mieles vähä haikeeta.

No joo, täytyy nyt toivoa et saisin tän mun lukon purettua mahdollisimman pian. Sais  niin sanotusti ruvettua taas elämään. Ei se välttämättä paljoa tarvi, kun jutut alkaa taas luistaa paremmin.
Mut näin tällä kertaa, palataan taas.

Kesä meni, syksy tuli.

No niin, kesä on nyt sit ohitse, ja syksy tullut. Aattelin josko nyt päättäs tän pitkän postaus paussin, ja purkas vähä tuntoja teille. Paussia tosiaan taas tuli, mikä on merkki siitä et, eipä oo oikein elämä taas menny putkeen. Sitä vaan into sillon katoaa tähänkin touhuun, kun ei elämä taho luistaa, sillai kun haluus ja toivois. Nyt sit aloin kirjottaa, joten toivotaan et se on merkki paremmasta.

Niin, mennyt kesä. Paljon mä siltä odotin, mut vähän, hyvin vähän, mä siltä sain. Erakon elämäksihän tää suurelta osin on menny. Enimmäkseen kotona olemista. Kyllähän mä aikalailla tota säätä syytän, mikä tähän on syynä. Ensin oli ne kauheet helteet, sit tuli sadetta. Kumpikin vaihtoehto kannusti oleen vaan kotona. Mut nyt tuntus et ois mahiksia kauniiseen syksyyn. Toivotaan et aurinko alkas nyt paistella, niin vois saada vielä paikattua jotain kesän menetyksiä.

Mut jos nyt aatellaan ilosia asioita, niin onhan niitäkin ollu, onneks kuitenkin. Ne asiat mulle enimmäkseen välittää tämä mun viihde nurkkaus. Eli, tv, tietsikka, kännykkä ja noi muut härvelit.
Niitten avulla mä pääsen elämään ulkomailman elämää. Vois kait sanoa, että mä elän muitten kautta, omaa elämääni. Kait siitä pitää olla onnellinen, et on ees jokin kanava, minkä kautta saa mielenkiintoa elämään.

Mut siis, niihin ilosiin asioihin. Koko kesänhän täs on ollu hirvee murhe, kuinka kummisedän vakava sairaus etenee. Välillä on saanu pelätä jopa sitä kaikkein kamalinta uutista. Nyt kuitenkin tilanne tuntuu olevan melko vakaa ja hyvä. Saamme kaikki läheiset lähettää kiitosta ylöspäin. Vielä hetken, rakas aviopuoliso, isä, kummisetä, olet luonamme, mutta toivokaamme sen hetken olevan mahdollisimman pitkä.
Tän jälkeen tuntuu jotenkin vähäpätöiseltä kirjottaa niistä muista ilosista asioista, mut yritetään.
Virkiä sit pelaa jälleen finaaleissa, josta oon tosi innoissani. Ja mikä mahtavinta, jokainen finaali, ratkaisuun asti, näkyy netistä. Mahtavaa et pääsee ees näin mukaan tunnelmaan, kun sinne paikanpäälle ei sit tänäkään kesänä riittäny rohkeus.
BB kausikin sit pyörähti taas käyntiin. Mielenkiintonen kattaus on taas, erillaisia persoonia. Sitä nyt sit tulee seurailtua, mitä ne siellä toilailee. Suosikin valkkasin heti sieltä kans, niin saa jännätä kuin pitkälle se pääsee. Jenna on sellanen ilonen, touhukas, kaunis nuori nainen, et se on mun suosikki.
Niin, mahtavaa, Seinäjoki nousi ens kaudeksi naisten superiin. Saadaan taas paikallismatseja, Virkiälle kaveri tänne pohjanmaalle. Tulee varmaan kuumia matseja.

Mut joo, täytyy yrittää tsempata täs nyt syksyllä vielä itteä liikkeelle, jos noi ilmatkin nyt alkas suosia. Oli ihanaa kun sai taas aikaseksi purkaa teille ajatuksiani. Palataan taas.