Tältä tuntuu nyt

On pakko taas kirjottaa, tästä tunteesta joka nyt on päällä. Jotenkin itsekkään ei ymmärrä mistä se yhtäkkiä putkahti. Mutta oon tosi onnellinen, että musta tuntuu nyt tältä. Haluutte varmaan tietää tarkemmin. Vois kyllä kuvitella, että näin ei mun sais vielä tuntea, mut kun se nyt tuntuu tältä, niin se tuntuu.
On sellanen rauhallinen ja onnellinen olo. Usko elämään, ja siihen, että kaikki asiat alkaa mennä taas paremmin, on vahvistunu. Ja toi epäilys, saanko tuntea näin, liittyy tietenkin Hallaan. Mutta näin Hallakin varmaan tahtoo, että jatkamme elämää onnellisena. Se kevään into yrittää ja uskaltaa, on palaamassa. Innolla odotan tulevia päiviä, jotka tuo mielenkiintosia asioita eteen. Pesis-finaalit, vaikka vain tv-ruudulta nähtynä, niin aivan hirvee fiilis elää niissä mukana. Julkkis bb, siinä toinen tosi mielenkiintonen juttu. Ja sellanen into lähteä tuonne ulko mailmaan, kauppoihin ja liikkeelle yleensä, on kasvamaan päin. Sitä oltiin niin pitkään Hallan sairauden takia jumissa, että siksi kai täs alkaa kaivata jotain säpinää.
Kun kerran kesä meni pilalle, niin tehdään syksystä onnistunut. Että tällästä fiilistä tänä yönä.

Kohti uutta kesää

Kesä alkaa sitten vähitellen oleen ohi, tämä pettymysten, surun, tuskainen kesä. En tiedä, miten voi yhteen kesään mahtua näin paljon negatiivistä. Vielä keväällä sitä päätti, että tästä kesästä tulee huippu, mutta miten kävi. Tulikin yksi elämäni kauheimmista kesistä. Mutta, syksy painaa päälle, ja on aika mennä eteenpäin.

Nyt pitää katsoa tiukasti tulevaan, ja tehdä uudet suunnitelmat ja tavoitteet. Niin täs nyt onkin jo tehty. Ens kesä on jo kovaa mielessä, ja uusi karvainen perheen jäsen suunnitteilla. Eli, koiran pentu yritetään saada heti ens kesän alussa. Sinne asti yritetään pärjätä ilman koiraa, Hallaa muistellen. Mökki reissukin jäi sit tekemättä tältä kesältä, mutta sekin kyllä yritetään tehä ens kesänä. Varmaan loppu kesästä, kunhan saadaan pentu koulutettua matkustus kuntoon. Monia ilon hetkiä on siis tiedos ens kesälle, kun uusi vipeltäjä saadaan perheeseen. Hallaa on tietenkin vielä kova ikävä, mutta nämä suunnitelmat tuo myös lohtua siihen.

Pesikses homma Virkiän osalta etenee kuin kiskoilla, juna puksuttaa kohti mestaruutta. Tänään varmistui finaali paikka, jossa vastaan asettuu odotetusti Pori. Tiukkaa taistoa luvassa, mutta uskon Lapuan vievän jälleen sen kirkkaimman kannun. Niin se nyt vaan sit meni, en pystyny yhteenkään matsiin. Kait se nyt on myönnettävä, vaikka ne finaalit on vielä jäljellä. Ne vaan kaikki näkyy netistä, et sikäli. Mut en tietenkään nää mitään estettä mennä paikan päälle, jos tsemppi jostain putkahtais. Ens kesänä sit ainaskin, taas yritetään uudella innolla.

Näin mennään eteenpäin jo vähän iloisemmalla mielellä, kurkkimaan mitä elämä seuraavaksi tuo eteen.

Toivon tähtönen

Yritän nyt tehä postauksen, ja vähä valaista teille näitä meidän tunnelmia. Halla on nyt sitten poissa. En oo ennemmin pystyny kirjottaa, mutta jospa tää nyt onnistuis. Viimme viikko oli sellasta pelkoa tulevasta, mutta toisaalta myös toivoi perjantain olevan pian ohi. Jäähyväisten jättöähän se oli, todella raskaita päiviä, mutta toisaalta odotusta tuskien päättymiselle. Eli, todella ajatukset seilas edestakaisin, surun ja helpotuksen välillä. Ja tulihan se perjantai sitten lopulta, Hallan oli mentävä. Onneksi mun ei tarvinnu olla läsnä siinä hetkessä, vaan jäin kotiin. Emännän tukena oli sen äiti, ettei tarvinnu yksin selvitä. En olisi kyllä pystyny olla mukana, niin tunne herkkä oon. Kaikki meni ihan kauniisti, ja Halla pääsi tonne emännän kotitalon pihan reunaan, kauniiseen hautaan lepäämään.

Nyt sitten kaikki on ohi, taistelu syöpää vastaan, jonka hävisimme. Jäljellä on vain muistot, ja kova ikävä. Pari päivää Hallan lähdön jälkeen oli kyllä tosi raskaita. Itkua tuli, ja tunnelma oli epätodellinen. Niin paljon on nyt tyhjyyttä, paljon on poissa. Mutta onneksi meillä on toisemme, ja eläimiäkin vielä jäi. Matti ja Miisu, meidän kissamme.
Vähitellen tämä tästä on alkanu helpottaa. Oltiin pyöräilemäskin jo, ja Seinäjoella pyörähdettiin, kun emäntä kävi yhes liikkees. Samalla reissulla käytiin äidin hyvillä ruoka tarjoiluilla Ylistaros. Todella hyvä, että on päässy vähä liikkeelle täältä muistojen keskeltä. Ikävä ja kaipuu on vielä pitkään, mutta meidän elämän on jatkuttava. Elämän jossa tuikkii toivon tähtönen, näyttäen tietä kohti onnellisempaa tulevaisuutta.

Nuku rauhassa Halla rakkaamme ikiunta.

Hallan matka päättyy

Niin se nyt sitten kuitenkin menee, että Hallan on päästävä lepoon. Viimmeisen piikin aika koittaa ens perjantaina. Syöpä on levenny niin pahasti, että mitään ei oo enää tehtävissä. Ei oo mitään järkeä jatkaa Hallan kärsimyksiä enää kun nää muutama päivä. Siitä tulee surullinen ja raskas päivä, niin suuri osa meidän elämästä lähtee nyt taivaan kotiin. Mutta, niinhän sen täytyy ajatella, miten etuoikeutettuja eläimet on. He pääsevät silloin pois, kun voimat uupuu, ja kivut vie elämän halun. Näin on nyt Hallalle käynyt, ja meidän täytyy se vain hyväksyä. Tulemme kaipaamaan rakasta koiraamme pitkään.

Koiramme tilanne

Viikko taas hurahti niin nopeesti, että ei tullu postailtua tänne, mutta nyt aattelin taas jotain kirjottaa. Ei tarvi teidän turhaa käydä kurkkimas täällä uuden postauksen toivos.

Niin, nyt tuleva päivä ei olekkaan ehkä niin kamala mitä täs on pelätty. Hallan ongelmat kasvo täs viikolla siihen pisteeseen, että emäntä tilas tohtorille ajan. Valmistauduttiin siihen, että tämä maanantai ois ehkä se luopumisen päivä. Todella raskasta on ollu aatella, että Hallan ois nyt aika mennä. Toisaalta sitten ois taas vapaampaa liikkuminen, mutta ilman Hallaa. Ei sillä tapaa en halua sitä vapautta. Mutta, todellakin nyt on ollu pari päivää parempaa aikaa, että armo piikkiin ei sittenkään tarvi vielä ehkä turvautua. Jotain helpotusta kuitenkin Hallalle täytyy saada, särkylääkettä tai jotain. Oltais niin onnellisia, kun saatais Hallalle vielä edes jonkun matkaa kivutonta ja onnellista aikaa. Hyvä nyt kuitenkin, että saadaan lääkärin lausunto, mitkä täs nyt on mahdollisuudet edetä, vai onko järkeä enää taistella vastaan. Vaikka luopuminen on hirveen raskasta ja surullista, koko ajan kuitenkin tärkein asia on, Halla ei saa kärsiä.

Jotkun on ehkä ootelleet mun videoita, tuolla youtuben puolella. No, tämä elämä nyt on ollu vaan täs kotona olemista enimmäkseen viimme ajat. Tykkäisin kuvata näin kesällä jossain ulkona kun on liikentees, mutta kun siellä nyt on oltu hyvinkin minimaalisesti. En aijo kuitenkaan lopettaa kuvaamista kokonaan, kyllä se sen verran antoisaa on sekin puoli, täs hommas. Nämä kaikki paineet mitä nyt on ollu, on tietenkin vieny kans intoa pois. Mutta, kyllä niitä videoitakin vielä tulee, sisälläkin kuvattuja.

Palailen ehkä jo ens yönä asiaan, koira uutisten merkeis.

Elokuu on saapunut

Niin, se on sitten jo taas elokuu. Kesä alkaa vaihtua syksyn puolelle. Onneksi syksyyn liittyy myös mukavia ja odotettuja asioita. Pesis huipentuu, niihin kaikkein kuumimpiin koitoksiin, kun aletaan tosissaan vääntää mestaruudesta. Tv-ohjelmisto paranee huomattavasti, kun alkaa kaikkia näitä kisailu ohjelmia taas tulla. Ykkösenä tietysti bb, jonka fani oon. Nyt onkin mielenkiintonen julkkis-bb vihdoin suomessakin. Että ei se kesän loppu, ja syksyn saapuminen kuitenkaan ihan hirveetä ole, vaikka kesä onkin musta se paras vuodenaika.

Halla-koiran tilanne ei hirveen hyvältä näytä, mutta päivä kerrallaan mennään, ja seurataan tilannetta.
Kummisedän tilanne hiukan on taas vakavampi, mitä ensin lääkäri antoi ymmärtää, tai mitä minä ymmärsin siitä infosta jota sain. Mutta, hoidot tässä varmaan nyt käynnistyy, jotka toivottavasti tehoaa, niin tulis ainakin siltä suunnalta parempaa uutista.
Pesis matsiin meno uutisissa junnataan paikallaan, mutta nyt todella lähestyy se kauden huipennus. Kun pelien panokset kovenee, kovenee myös mun into, joten toiveita vielä on.

Tänään vietettiin kaunista elokuista päivää täs kotona, niinkun viimme päivät nyt on menny. Syötiin tos takapihan terassilla, vasta eka kerta tais olla tälle kesää. Rillattu on tietenkin, mutta nyt syötiin oikein keittoa. Kivaa vaihtelua se on syödä ulkona, kun taas saa koko talven sitten könnätä tos keittiössä.

Mutta, jatkamme elämää kohti syksyä, ja otamme vastaan mitä sillä on meille annettavaa. On se sitten mitä tahansa, niin kaikella on kuitenkin tarkoituksensa, vaikka emme sitä monesti tahdo hyväksyä ja ymmärtää. Toinen toistamme tukien, kestämme kuitenkin ne pahimmatkin karikot.

Hyvää elokuuta kaikille!

Erikoispostaus

2000 käyntiä mun blogissa, siis jälleen on iso raja ylitetty. Se on mulle tosi paljon, ihmeellistä, ihanaa, mahtavaa, kaikkea. Kiitos tosi paljon kaikille rakkaille lukijoilleni, kun jaksatte lukea mun höpinöitä.
Voisin täs nyt niiku juhlan kunniaksi, tehä tälläsen erikoispostauksen.
                                  5 menneisyyden muistoa

1: Halusin lapsena jostain syystä oppia lentämään. Rakensin pahvista siivet, ja nousin leikkimökin katolle. Sitten tietysti suurin toivein hyppy alas, ja kauhea räpyttely päälle. Mutta ei, löysin aina itseni maassa makaamassa. Eli, ei tullut musta ihmislintua taivaalle.

2: Oltiin eräänä kuumana kesäpäivänä kattoos rallia kummisedän kans. Yllättäin mutkan takaa ei tullutkaan ralliauto, vaan ihan tavallinen vanhempi pariskunta sieltä körötteli kotia kohti. Oli kyllä hurja ja vaarallinen tilanne, josta onneksi selvittiin ilman mitään kolareita.

3: Kaikkein rakkaimpien muistojen lokeroon menee ehdottomasti kaikki hetket jotka sain viettää rakkaan paapan, eli äidin isän kanssa. Ne muistot säilyy ikuisesti mielessäni, enkä ikinä lakkaa ikävöimästä, ja kaipaamasta paappaa, en ikinä. Noin 10 vuotta elämäni alkua, sain asua paapan kans samassa talossa. Niitä vuosia ois saanu, ja voinut olla enempikin, mutta kun taivaan kutsu käy, on mentävä.

4: Emännän kans oltiin siinä vietetty eka iltaa yhdessä, kun tuli aika erota. Yleensä mulla meni noi naisten tapaamiset niin, että toista kertaa ei tullut. Nyt oli kuitenkin synkannu hyvin, ja emäntä tuntu mukavalta ihmiseltä. Ette arvaa miten mua jännitti kysyä jatkosta, olin aika paniikis. Mutta kun vastaus oli myönteinen, niin hypin onnesta mielessäni kattoon. Siitä illasta alko meidän tarina, joka jatkuu, välillä vaikeistakin ajoista huolimatta. Siitä saan olla tosi kiitollinen.

5: Oltiin pikkuserkun perheen mökillä joskus monia vuosia sitten. Pikkuserkku oli päässy ripille, ja kertoili siinä sitten lahjoista. Yhtäkkiä tokaisi, että sai kengän lahjaksi, tarkotti siis kellon. Mutta kyllähän siitä naurut repesi. Se on niin jääny kyllä tosi hauskana hetkenä mieleen. Aina kun tulee puhe kyseisestä pikkuserkusta, niin mieleen tulee aina tuo tapahtuma. Sillon kyllä naurettiin pitkään ja hartaasti. Harmi vaan kun ei oo nähty moniin vuosiin.


Elikkä tälläsiä muistoja tähän paikkaan. Oli kiva muistella teidän kans, että toivottavasti piditte. Kiva välillä tehä tälläsiä spessujakin, ja nythän oli siihen hyvä syykin.