torstai 24. lokakuuta 2013

Odotus palkitaan

Nyt se sitten tapahtuu, mitä oon oottanu monta vuotta. Ens viikolla Anvia yhdistää valokuitu kaapelin tähän taloyhtiöön. Tulee kaapeli-tv, ja mahdollisuus tilata super nopea netti. Pääsee eroon näistä ainaisista antenni sählingeistä. Tapahtuu juuri sillä alueella suuria, mikä mua hirveesti kiinnostaa ja innostaa. Oon aina tykänny hankkia kaikkea uutta elektroniikkaa. Tästä tulee mielenkiintosta.
                                                                  Tässä video aiheesta


Sää meni taas sitten syksyisempään suuntaan. Lämmintä kymmenkunta astetta, ja vettä sataa. Lumet meni, mitä sitä oli, ei kyllä paljoa vielä ollukkaan. No, ei sen talven nyt vielä tarvikkaan tulla.
Tänään oltiin tos lähikaupas taas. Vähä oli ehkä jännempää, mitä nyt on ollu, mutta selvisin taas hienosti. Johtuen varmaan tosta jännityksestä, tuntu aika hienolta, tyytyväiseltä. On ihanaa saada tuntea se tunne, välillä niin pienestäkin saavutuksesta. Näin tänään.



maanantai 21. lokakuuta 2013

Valoa tunnelin päässä

Niin se meni emännän lomaviikko sitten, että palaamme arkeen taas. Mutta ihan mukavan viikon vietimme. Emäntä nyt oli enempi liikkeellä kun minä, mikä nyt ei tietenkään mikään ylläri ole. Eikä se mullakaan nyt ihan kotona oo menny viimme aikoina. Tärkeintä mulle oli, että tehään joku ajelu retki, ja senhän me tehtiin, vähän syksyä piristämään. Tänään oltiin vähä taas lenkkeilemäs, vaikka tuuli oli kyllä aika vilposta.
Mullahan on nyt tää blogin uudistus ollu täs suuri juttu, että saanko onnistumaan sen niinkun aattelen ja haluan. Oon kyllä onnellinen, että kaikki on menny näin upeesti putkeen. Nyt vaan jos sais tämän onnistumisen ja rohkeuden, siirettyä myös live elämään, niin mitähän sitä saiskaan aikaan. No, tässä on vähä puhuttu Seinäjoki reissusta, että valoa näkyy tunnelin päässä. Toivotaan parasta.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Uudistuminen jatkuu

Tässä tämä video nyt tännekkin, jonka kuvasin siellä Strömsöössä, tonne mun youtube kanavalle. Rupean nyt sitten tuomaan näitä videoitakin tänne, kun tuntu olevan aika helppo homma.


                                                              Syksyn puu loistoa

                                                             Tunnelmaa pimeyteen

                                        Tässä todella koskettava video, itelläkin silmät kostui.

Tällästä testailua nyt täs oon harrastanu, ja näyttäs että hyvin tuloksin. Oon nyt niin innos tästä blogin uudistuksesta, että aivan riemusta vois hyppiä. Haluan nyt todellakin tänne muutakin kun vaan niitä kuivia tekstin pätkiä. Nyt on myös ihanaa kun voi ottaa normaali kuviakin, videoitten lisäksi. En oo ollu oikein innokas, muutakun videoita kuvaamaan, mutta nyt haluan räpsiä teille tänne, näitä normaali kuviakin. Jos nää nyt kaikki, jota oon tähän ladannu, toimii julkasun jälkeen, videot pyörii, kuvat on paikallaan, niin mahtavaa.
Oon jo pitempään ajatellu monipuolistaa tätä blogia, mutta oon pelänny etten hallitse näitten kuvien ja videoitten latausta tänne. Pelko on ollu ilmeisesti turha, koska yllättävän helpolta tämä lopulta näyttäs.
Ei kai täs sit muuta, kun julkasta pätkäyttää nämä teille.


perjantai 18. lokakuuta 2013

Blogi saa uutta ilmettä

Kuten huomaatte, nyt on uudistumisen aika. Oon tätä jo miettiny jonkun aikaa, ja nyt on toteutuksen vuoro. Aina uudistukset jotenkin piristää, että eikun vaan tulta päin. Aijon nyt tuoda tänne muutakin kuin tekstiä. Vähä jännittää onnistunko, mutta katotaan.


Hups, kyllä mä näköjään vielä jotain osaan. Siinä se on, mun blogin eka kuva. Ei se nyt niin vaikeeta ollutkaan, mitä pelkäsin. Pakkaa vaan näin vanhaa jo hirvittää nää kaikki hienoudet, että osaako sitä kaikkea. Mutta aika mukavastihan toi kuva tohon asettu, että yritän nyt jatkos tehä tästä blogista värikkäämmän.

Eilen oltiin sitten syysretkellä tossa Vaasan ympäristös. Käytiin sellases paikas kun Strömsö. Siellä tehään sellasta TV- ohjelmaa, ilmeisesti ympäri vuoden. En oo itse ohjelmaa pahemmin seurannu, mutta kuullu oon siitä paljon. Että oli ihan mielenkiintosta käydä kattoon, millanen paikka se on. Tuossa kuvan rakennukses ne kuvaa niitä jaksoja, joita taitaa kerran viikos aina yksi tulla ulos. Nytkin siellä näky ylen auto olevan, kenties oli kuvaukset käynnis. Ihan kaunis paikka oli.


Tänään meidän etupihalla näytti tälläseltä. Satoi sitten ensilumen maahan, vähä outoa. Kait siihen on taas totuteltava, talvi tulee tänäkin vuonna, ei voi mitään. Laitan tohon alle vielä toisen kuvan tästä aiheesta.


No niin, miltäs tää uusi ilme nyt vaikuttaa? Pistäkää kommenttia tuleen. Ei ollu mikään helppo juttu mulle, ruveta muuttaan vanhaa tuttua turvallista, niinkun nyt mun elämäs muutenkin tahtoo olla. Mutta nyt voin sanoa, että oon tyytyväinen, kun tein sen. Oon tosi innos nyt kehittään tätä blogia, että katotaan mitä keksin vielä tänne tuoda. Nuoremmille ja taitavemmille nää jutut on arkipäivää, helppoja juttuja. Multa tää vaati vähä enempi järkeilyä ja jännitystä, mutta yritetään. Te kaikki lukijani ootte ansainnu vähä väriä tähän hommaan, ja onhan tää itellekkin antoisampaa näin, kun pelkkä tekstin kirjottaminen.  Palataan asiaan!


maanantai 14. lokakuuta 2013

Halla kävi unessa.

Tänään oltiin taas tuolla kauniissa syksyisessä ilmassa lenkillä. Ei tosin kovin lämmintä enää ollu, vaikka aurinkokin paistoi. Luonto on kyllä kaunis näin syksyllä, puut on tosi värikkäitä. Ilma on sellasta raikasta, jota on helppo hengitellä. Mittari näyttää nyt olevan pari astetta miinuksella, että kylmä yö tästä tuli.

Emännällä on nyt tämä tuleva viikko lomaa, että se on nyt sit syksyisen retken paikka. Pitäs keksiä joku reitti minne lähettäis ajeleen. Jotain vähä on jo suunniteltukin, mut ei mitään lopullista. Se on aina se ongelma, kun pitäs keksiä paikkoja mihin mennä, ja ne ei sais olla liian kaukana. Mutta eiköhän siitä ihan mukava retki saada aikaiseksi, syksyä piristämään.
Niin, on ollu  muutama päivä mulla taas kotona oloa, mutta tänään tosiaan sain  sen putken poikki. Jotenkin on sellanen olo, että kohta tempasen jotain jännittävää juttua, mikä pelottaa, mutta mistä aijon selvitä. En tiiä siitä toteutuksesta, mutta nyt tuntuu tältä. Mieliala vaan niin pakkaa vaihdella.

En oo nyt enää kirjotellu hetkeen Hallasta, mutta se ei tarkota sitä, että kaipuu ois poissa. Ei todellakaan, kaipaamme edelleen meidän rakasta koiraamme. Viimme yönä Halla ilmesty meille mun unessa. Siinä se istu keskellä jotain huonetta kun menimme ovesta sisään. Meinasin halata sitä, mut se katosi, ennen kun ehdin koskea siihen. Kenties tämän unen avulla Halla tuli kertomaan meille, että kaikki on nyt hyvin.

Hyvää syksyistä viikkoa kaikille!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Liikkeellä on oltu

Taas se viikko hurahti, ja on postauksen aika. Tämä nyt näyttäs olevan tahti, viikko ja postaus. En nyt mitenkään oo tätä tarkotuksella näin ruvennu kirjottaan, mutta näin on vaan nyt menny.

No, nyt oon viimme päivinä päässy liikkeelle täältä asunnosta melko mukavasti. Lenkilläkin on taas käyty, ja autokin on saanu vähä liikettä. Asioita on hoideltu, ja eilen oltiin Ylistaros, mun vanhempia tapaamas. Ihan hienolta tuntuu kun pääsee vähä tonne ihmisten pariin, ettei aivan jumitu tänne sisä tiloihin. Jotenkin vaan tuntuu, että vois olla vielä tyytyväisempikin olo, mitä nyt on. Oon kuitenkin nyt tehny juttuja, mitkä on ollu mulle joskus mahdottomiakin, jännityksen ja pelon vuoksi. Esim. olin mukana emännän autoa katsastamas, jota en oo moneen vuoteen tehny. Silti ei oo tullu sitä voimakasta hyvää oloa, mikä nyt viimme aikoina on tullu, näistä saavutuksista. En tiiä, oonko nyt sitten henkisesti paremmas kunnos, että nää jutut on jo liian helppoja mulle toteuttaa. Pitäs kait sitten nostaa rimaa, nostaa vaikeus astetta. Oisin kyllä onnellinen jos asia näin on. Täytyy kattella mitä täs kehittelis.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Blogi, matka aitoon itseeni.

Siis, en tiiä, miks tuli nyt kun tulin tänne omaan blogiin, sellanen liikutus. Liikutuin siitä, että mulla on oma blogi. Paikka missä voin olla oma itseni, ja uskallan myös sen tehdä, olla juuri se minä, mitä olen. Tämä tuntuu juuri nyt taas niin ihanalta. Videollakin kyllä yritän olla oma itseni, mutta siinä se on paljon haastavampaa. Jännitys tuo väkisten siinä sellasta, pikkusen ehkä, ei niin itseä. Varsinkin nyt kun videot on jääny vähä vähemmälle, sitä jännittää enempi. Mutta sain mä nyt taas videonkin tehtyä täs eilen.
Mut tää blogi, täällä ei tarvi jännitellä, täällä kaikki mitä kirjotan, tulee täysin aitona suoraan sydämmestä.
Juuri se, että uskallan ja saan avautua teille rakkaat lukijani, on mulle tosi tosi iso asia. Oon niin onnellinen, että vielä näinkin vanhana, löysin tälläsen harrastuksen. Ja sit kun saa huomata, miten kaukanakin täältä Suomesta, teitä kiinnostaa lukea mun blogia. Se on niin ihmeellisen ihanaa. Mut tietenkin kaikki lukijat, lähellä ja kaukana, ootte mulle yhtä tärkeitä, joka ikinen.

Niin, viikko täs on vanhettu taas, sitten viimme postauksen. Että mitä mulle on tapahtunu, eipä juuri mitään. No, tänään taas käytiin kaupas, sit tein sen videon, siinä mun viikon saavutukset. Että, tota pihaa edemmäs en täs kauppa reissujen välis päässy. Emäntä on ollu vähä flunssainen, että lenkilläkään ei sit oo oltu. Enkä yksinkään oo sit minnekkään saanu itteäni raahattua. Tällästä tää on, mun elämä. Mut hyvä nyt kuiteskin jos ees kerran viikos onnistus toi kauppa reissu. Se nyt tuntu taas tänään hyvältä kun siihen pysty, ja tuntuu ettei siinä nyt suurempia ongelmia, tällä hetkellä ainakaan, oiskaan. Pitäs vaan saada nyt muutakin liikettä, ja sosiaalista toimintaa, niin eiköhän tämä tästä. On täs kyllä vähä suunnitelmiakin, siihen suuntaan.

Mutta, kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea taas mun höpötyksiä. Ootte tärkeitä mulle!