Pöytä vanhus halkes

Kaikenlaista sählinkiä sitä noitten eläinten kans sattuukin. Täs pari iltaa sitten kuulu takapihalta hirvee pamaus, ja tietenkin kumpikin rynnättiin kattoon, mikä räjähti. No, sehän meijän pöytä vanhus siellä otti ja hajos. Väinön remmi jotenkin kiristi sitä pöytää tuolia vasten. Olihan se jo auringon polttama ja monta vuotta vanha. Ei vaan ois uskonu, et se kansi voi tolla tapaa haljeta. Onneks ei oltu siinä ääressä, ois voinu terävät reunat sattua, jos ois päälle lentäny. Kova oli kyllä paukku, kun se kerralla halkes. Nyt on jo uusi pöytä takapihalla. Tulipa sekin uusittua.

                                               Tollanen pala siitä paukahti.

Hellettä sitten vaan piisaa, päivästä toiseen. Rupee kyllä oleen välillä jo aika tuskaista. Onneks täs nyt on välillä ollu vähä viileämpääkin, mut sit tulee toi pahuksen ukkonen. Aika rajunakin paikoin, mikä nyt ei ihmekään, tälläsen paahtamisen jälkeen. Mut ei sadekaan paljoa raikasta, kun taas paahtaa. Ei oo kyllä jaksanu nyt tsempata minnekkään, kuhan nyt täs kotona jaksaa tätä kuumuutta. Eiköhän täs kuiteskin vielä kun nyt elokuu koittaa, ja vähä viilenee, niin jotain saa aikaseksi vielä tälle kesää.

                                  Tätä kun huristaa, niin vähä kuumuus helpottaa.

Näihin kuumiin tunnelmiin, tämä täältä tähän.

Virkiä Lappeenrannassa

Olipahan reissu Virkiällä Lappeenrantaan tiistaina. Peli voitettiin taas hienosti, mut mitä sitten tapahtui, ei ollu kovin mukava juttu. Joku sekavan tuntunen mies yritti varastaa niitten kamoja linkan tavaratilasta. Onneks saatiin Pesäysien edustajalta apua, ja meijän pussikuski toimi tosi rohkeesti, puolustaen joukkuetta. Olihan se uhkaava ja pelottava tilanne, kun se oli ruvennu taskuaan kaivamaan. Onneks ei sentään kunnon asetta sieltä kaivanu, vaan jonkun sumuttimen. Senkin meijän urhea kuskimme oli saanu potkastua hajalle. Myöhemmin tää mies oli ilmeisesti keskustas jatkanu rähinöintiä, ja poliisit oli saanu sen kiinni, ja vieny putkaan.
Tuntuu surulliselta, että Virkiän ihana, taisteleva joukkue joutuu kokemaan tollasta järjetöntä toimintaa. Toivottavasti tytöt on saanu käytyä asiaa rauhassa nyt läpi, ettei ketään jää se mitenkään vaivaamaan. Mua se jotenkin alkas täs nyt painamaan, aamun jo sarastaessa, et oli pakko jotenkin saada sitä asiaa purkaa, ja kertoa siitä teille.
Siitä oli juttu muistaakseni iltalehdessä, johon on myös linkki Virkiän kotisivuilta. Et sieltä voi lukea tarkemmin, jos jotain kiinnostaa.

Yrittäkäähän kaikki jaksaa tätä hirveää helleaaltoa joka nyt sit paukahti päällensä. Rupee oleen jo vähän liian kuuma, vaik nyt ei sais sit tietenkään valittaa. Mut palaillaan taas.

Pesistä, ja Miisun seikkailuja

Nyt on Seinäjoen itä-länsi viikonloppu sit ohitse. Mulle se tärkein peli, eli naisten ottelu eilen, meni ihan hienosti Virkiän naisten, ja koko joukkueen kannalta. Länsi oli selvästi parempi, ja ansaitsi voiton. Janeten tykki lauloi taas mukavasti, Jenna pelas hyvän pelin, ottaen pari makoista kärpästä, Enni vaihteli varmoin ottein, ja yleensäkkin kaikki Lapualaiset täytti mainiosti paikkansa. Vastustajan lukkari ansaitsee kyllä kans kehut. On kyllä Kirittäret saanu mainion uuden lukkarin. Nuori tyttö, huippu joukkue, ja vastuullinen paikka. Tuntuu todella hyvältä lahjakkuudelta.
Miehetkin sit voitti tänään, ja nuorten peleistäkin vain yksi lipsahti idälle, et länsi hallitsi näitä pelejä, hieno homma.
Kyllähän ne muistot heräs, kun nyt parina päivänä pääsi netin välityksellä sinne kentälle. Muisteli kuinka sitä sillon aikoinaan katseli juuri samoilta kulmilta peliä, kuin kamera nyt kuvas. Mut nykyään sitä kuiteskin kaipaa eniten sinne Lapuan lukkarilaan. Upee pesis viikonloppu on nyt takana, tästä lähetään sit kohti syksyn kuumia pudotuspelejä.

Miisu sit kiskasi ittensä irti valjaista, ja lähti pikku kierrokselle. Emäntä sitä katteli tuolla radanvarsi tiellä. Huomas sit että joku lintu räköttää siinä junan radan päällä. Nousi radalle, siellähän se karkulainen istuskeli. Onneks ei tullu junaa, ja anto ottaa kiinni. Nyt on Miisu taas turvassa ja tallessa. Sillähän todettiin munuaisten vajaa toimintaa, et nyt sille on sit syötetty erikoisruokia. Siihen ei kait oo mitään parannus keinoa, et täytyy toivoa ton ruokavalion nyt tuovan sille vielä jonkun elinvuoden. Että tällänen tapaus tällä kertaa.

Epäonnistuin taas

Niin se viikko taas kallistuu loppupuolelle, ja mun suunnitelmat, jälleen kerran meni pieleen. Ja kun tuli vähä jo innostuttua, et nyt ruvetaan meneen parempaan suuntaan. On niin paha mieli kun ei nyt taas pääse ees vanhempia tapaan. Mut tällästä tää sit nyt on, ei voi mitään. Onneks ees lenkille pystyn lähteen aika usein, et ei nyt ihan kotona olemiseksi mee. Vähä näkee muitakin ihmisiä, kun naapureita vaan, ja niitäkin yleensä vain vilaukselta. Ja oltiinhan me nyt siellä hautausmaa kierroksella täs joku aika sitten, et sai oikein autoakin ajaa. Siitä lyhyestäkin ajelusta kyllä nautti, niinkun nyt yleensäkin autolla ajaminen on mulle tärkeetä. Saa tuntea tekevänsä edes jotain, johon pystyy, jonka hallitsee, tuntee olevansa hyvä. Siinä ajaessa tulee sellanen tietynlainen vapauden tunne. Murheet, jännitys, huonot olot, jos nyt ei kokonaan katoa, mut ne ainaskin helpottaa siinä ajaessa. Tietenkin jos määränpää on jännityksen paikka, sillon on asia toinen.

Täs kun miettii, niin kait tollanen paikallaan olo, et vaikka jutellaan vaan ja istutaan, on mulle myrkkyä. Sillon sitä on aikaa tarkkailla ja kuunnella omaa oloa. Mitä ei tietenkään tarttis tehä, mut näin se mulla vaan pakkaa olla. Mut sitähän se aikuisilla enimmäkseen on, istumista ja juttelua.
Kait täs kaikkein eniten nyt kaipais sellasta päivän ajelu reissua emännän ja koiran kans. Kun muistelee viimme kesän lopulla kun tehtiin se reissu tonne Vaasan suuntaan, niin se kyllä jäi mieleen tosi virkistävänä ja tärkeänä reissuna. Sellanen tunne mulle jäi siitä retkestä, että sillon sain olla hetken onnellinen ja vapaa. Tollanenkin päivän retki vaan vaatii vähä suunnittelua, ja päätöksen koska mennään. Siinäpä sitä sit taas ollaan, päätös koska mennään. Vaik on tollanen ihana asia kyseessä, niin jostakin mä vaan onnistun kuitenkin kaivamaan ne paineet, ja sit ei pystykkään lähteen. En ymmärrä itteäni, ja tota pahuksen päänuppia, joka aina pilaa kaiken.

Mut nyt täytyy unohtaa hetkeksi meno murheet, ja keskittyä viikonloppuna kattoon netistä pesistä Seinäjoelta. Siellähän pelataan paljon muistoja tuovalla kentällä nyt tänä vuonna itä-länsi pelit. Siltä kentältä lähti pikkupoikana isän innottamana mun pesis innostus. Monet Seinäjoen miesten pelit siellä isän kans tuli hurrattua, ihan mestaruuteenkin asti. Ne oli ihania vuosia, jotka sai jatkoa sit naispesiksen paris, Lapuan pesis kentällä. Paljon on Seinäjoen kenttä niistä ajoista saanu nykyaikaisempaa ilmettä. Mut kyllä sieltä vielä jonkun airan pätkän voi pongata, jonka avulla ajatus lähtee niihin vuosiin, jolloin Pekka pojan asiat, oli paremmin kuin nyt. Ehkä koskaan en saa enää istua pesiskatsomos, katsomassa sitä peliä, jota todella rakastan. Ne ajat on ohi. Vaikka koskaan ei saa sanoa, ei koskaa, niin ei nyt sit kuitenkaan viel niin aatella.

Nyt kuitenkin nautin kun nään itä-länsi pelit netistä, nelosen ruutu palvelun kautta. Toivotaan hyviä pelejä, ja kelejä. Mun suurin mielenkiinto on tieteskin naisten ottelus, ja Virkiäläisten suorituksis.
Hyvää heinäkuisen kesäistä viikonloppua kaikille!

Hellettä pukkaa

No niin, eipäs anneta taas lipsua liian pitkäksi tämä postausväli. Vähä yli viikko, ei paha.
Se sit kylmyys meni, ja kuumuus tuli. Kävi ihan niinku oli aavistuskin. Sit kun lämpes, mentiin vähä liian lämpöisiin keleihin. Mä tykkään kesästä ja lämpösestä, mut jos mennään liian helteiseksi, ei oo hyvä. Ensin masenti kun oli kylmää ja sateista, mut nyt tää kuumuus, vähä tuntuu et tää on vielä pahempi. Ei ainaskaan oo päässy liikkeelle sen kummemmin.

Tuntuu et kesä tuo mulle jonkinlaista painetta näitten liikkumisten suhteen. Sitä niin oottaa kesää, sit kun se tulee, tuntuu et pitäs toteuttaa kaikenlaista. Kesä sanoo, nyt mä tulin, tee nyt sit jotain mistä haaveilit, no liikkeelle. Sit mun ajatukset menee tätä rataa. Siis apua, nyt se kesä ois, nyt pitäs lähteä todellakin toteuttaan niitä haaveita. Mitäs jos mä en uskalla, en pysty, kesä menee ohi.

En tiiä miten mä saisin sen pelon ja jännityksen hallintaan, ja ajatuksiin päällimmäiseksi sen innon mikä mulla kuitenkin on siellä jossain syövereissä, tehä asioita. Sen kyllä välillä tuntee, et se into on todella voimakas, se yrittää puskea sieltä pelon läpi esiin. Ja kuitenkin, mä tiiän, miten paljon mä saan, miten onnellinen mä oon, jos mä uskallan tehä jonkun pelottavan asian. Ehkä tota asiaa pitäs vaan takoa tonne päähän, et muista, miltä se on joskus tuntunu, kun on menny läpi pelon, ja onnistunu.

Ens maanantai, siinä päivä, johon on nyt vähä suunnitelman poikasta. Pitäs hakea Miisulle erikoisruokaa eläinlääkäristä Seinäjoelta, ja sit mennä vanhempien luo krillaileen, kun jäi sillon juhannuksena menemättä. Oon kyllä aika innos, jos nyt vihdoin pääsis ees pyörahtään Seinäjoella.
Jospa tuo päivä avais taas vähä lukkoja ja antais rohkeutta, intoa, iloa elämään. Ois niin hienoa kun nyt ees jotain kesäunelmia sais toteutettua.

Et tällänen vähä niinkun toiveikas loppu tähän postaukseen. Tosta nyt vasta puhuttiin emännän kans, mut eiköhän toi vanhemmillenikin mahda sopia.
Näillä aatoksilla tänä yönä.

Sateen ropinaa

Voi tätä kesäsäätä, ei voi kun valittaa. Eilen oli ihan mukava melko lämmin ja aurinkoinen sää. Oltiin illalla lenkillä, ja niin, päivällä olin jo taas kaupan pihas asti. Väinö-koiran kans ootettiin autos kun emäntä kävi kaupas. Matkalla jopa kävi mieles, uskaltaisko  kauppaan sisälle, mut ei vielä kuiteskaan ollu siihen valmis. Mut, hyvä näinkin, koska tollasesta kauppa reissustakin ehti taas kulua jo aikaa. On tää kyllä jotenkin hävettävää kertoa tälläsiä, et ei pysty kauppaan, mut näin se vaan elämä voi mennä vaikeeksi. Ja kait tästä jotain hyötyäkin on, kun täällä rehellisesti avautuu. Toivottavasti jollekkin kohtalon toverille, jos siellä lukijoissa sellasia on, ois jotain apua, tai ainakin lohtua siitä, et ei oo yksin. Niinhän se mullakin joskus tuntuu, et mä oon ainut jolla on näitä ongelmia, vaik eihän se tietenkään niin oo.

Niin, siis tänään oli sit ihan hirvee sää taas. Satoi koko päivän, ja jatkoa on saatu vielä nyt yölläkin. Nyt tosin kun yön pimein hetki on ohitettu, tuntus sade vähitellen ehkä lakkaavan. Tos kattelin tulevien päivien säätä, ja näytti jopa aurinkoa ja hellettä. Mennäänkö taas toiseen ääripäähän, et sit saa valittaa kuumuutta. No, vois sitä vaihteeksi sitäkin jo valittaa. Tää sää taitaa olla se ainaskin Suomalaisten yleisin puheenaihe. Jos ei muuta puhumista keksi, niin puhuu sit vaikka säästä. Siellä muuten sataa taas, kyl se nyt alkais jo riittää.

Tänään alkoi Virkiän runkosarjan toinen puolisko. Kyllä on ollu hieno kulkea taas tämänkin kauden matkaa mukana seuraten. Niin vain Jyväskylä kaadettiin taas, vaikka heille lipsahti voitto edellises kohtaamises. Nyt ollaan taas voittojen tiellä, jolta poikettiin siellä Jyväskyläs, sen ainoan kerran tänä kesänä. Eli yks tappio vasta tilillä. Hurja on tahti kun Virkiän voittojuna puksuttaa kohti syksyä, toivottavasti pysähtyen kultaiselle asemalle. Minä seuraan mukana, paikanpäällä olemisesta unelmoiden.

Taas on niin hyvä mieli kun tuli purettua ajatuksia tänne näinkin pitkään. Aina sitä asiaa tuntuu löytyvän, kun vaan rupee kirjottaan, vaik ei aluksi siltä tuntuskaan. Pitäs nyt yrittää pitää nuo pitkät välit pois, ja kirjotella tänne taas useammin. Sitä nyt yritän, toivottavasti onnistun.   Moro!

Ajatusten purkausta

Moi kaikille pitkästä aikaa. Nyt taas tuli se yö, kun alkas tuntua, että nyt on aika taas päivitellä tänne asioita. Näitä pitkiä välejä näköjään nyt on täs alkanu tulla, mutta kyllä minä aina takas tulen, siitä ei oo epäilystä.

Niin, nyt ollaan sit jo heinäkuussa. Pitäs olla kesä, mutta eipä oikein oo siltä vaikuttanu. On ollu tosi viileetä ilmaa. Se on vetäny mielen välillä synkäksi, kun ei oo tarennu istua tuolla takapihalla. Mut ei auta, sää on sitä mitä on, eikä sille mitään voi.

Muutenkin tämä mun henkinen tila on ollu viimmeajat, no, kai se aika heikkoa on ollu, kun ei taas oo saanu itteä oikein minnekkään liikkeelle. Nyt ei taas oo onnistunu ees Ylistaros käynnit. Aatella kun ennen se oli mun koti, se turvapaikka, josta ei tahtonu päästä minnekkään. Niin, nyt mä en ees pysty sinne lähtemään tästä nykyisestä kodista. Kyllä siis, ei voi kun itekkin ihmetellä, kui voi elämä mennä tälläseksi. Ois paljon paikkoja minne, en sano pitais, vaan mä tahtoisin mennä, mutta mistä saada se rohkeus ja voima, joka puskisi liikkeelle. Ehdottomasti tärkein tapaaminen ois vakavasti sairaan kummisedän kohtaaminen. Se sattuu, ja sattuu tosi syvältä, kun en oo pystyny sitä toteuttamaan. Onhan täs nyt viimme vuosina muutenkin nähty aivan liian harvoin, mut nyt täs tilantees, se ois tosi tärkeetä. Mä toivon, et mulla ois vielä aikaa saada itteäni parempaan kuntoon, ja toteuttaa se tapaaminen.

Lenkillä täs nyt kuiteskin on oltu emännän ja koiran kans jonkun verran. Systeri oli käymäs, ja vanhemmat oli tos nimipäivillä. Et on täs ihan mukaviakin ja piristäviä päiviäkin ollu. Tää nyt vaan on tällästä kotona olemista mun elämä enimmäkseen, johon toisaalta oon tottunu, ja oon tyytyväinen, toisaalta  mä vihaan tätä, ja haluun liikkeelle elämään.

No, tulipa vähä taas päästettyä höyryjä pihalle, mitä tuolla päänupissa liikkuu. Täytys kyllä löytää tietä ulos tästä ahdingosta, ennen kun kesä menee taas aivan hukkaan. Kunhan nyt se kesäsää saapuis, josta sais tsemppiä. Kun sais jonkun pienen onnistumisen, josta tulis hyvä mieli, niin jospa se siitä alkais taas paremmin luistaa.    No joo, näillä mennään.