Vihdoinkin lenkillä

Tänään oltiin tosi pitkän paussin jälkeen jonkinlaisella lenkillä. Vieläkin paikoin oli liukasta mut pakko oli jo kokeilla, pysyiskö pystyssä. Ja pysyttiinhän sitä. Mut jotenkin molemmilla tuntu et on kunto vielä heikko, flunssan jäljiltä, ja kun eihän täs nyt oo liikuttu paljon mitään. Tai eihän mulla sitä pahuksen flunssaa oo kunnolla ees ollu, mut jotain yritystä se kait on ollu. Mut kyllä oli oikein pientä jännitystä lähteä tonne tien päälle, pitkästä aikaa. Lähin kummiskin, vaik ei mikään kovin hyvien tuntemusten reissu ollukkaan. Silti oon tyytyväinen et oltiin, ja sain varmuuden siitä et, pystyn vielä ees johonkin. Toiveita on siis paremmista ajoista taas.

Huomenna onkin taas Kimmon ilta. Tulee illalla  käymään, ja saadaan keskustella kuulumiset. Vaik eihän täs nyt suurempaa kertomista oo, mut kuiteskin, on se mukava päästä taas vähä purkautumaan. Tämä et oon taas alkanu tänne näinkin innolla kirjotteleen, on varmaan sille tosi hyvä uutinen.

Mut nyt täytyy valmistautua seuraan tennistä Austraaliasta. Onkin luvassa taas pari viikkoa mun yöhön huippu tennistä. Kiinnostaa aika paljon sekin laji, kun on itekkin tullu pelailtua nuorempana. Meillähän oli kotona Ylistaros jopa oma tenniskenttä. Siellä tuli isän kans paljonkin yhes vaihees elämää hakattua. Ne ajat on takana kun ei oo enää kenttääkään. Mut hienoja ja hyviä muistoja riittää, niistä taistoista.

Nyt kahvit hakeen tänne ja nauttimaan urheilusta, nimeltä tennis. Moikka!

Kotona oleilua

Tässä postauksessa aattelin vähä pohtia sitä miks täs on ollu taas vaan kotona enimmäkseen viimme aikoina. Vaikka syksy meni hienosti, ja tuli upeita saavutuksia, ja niistä todella hyvä olo, niin tässä ollaan taas. Oikeastaan joulun pyhien jälkeen, kun oltiin Ylistaros, mikä oli tosi tärkee, ja ihana vierailu vanhempien luona. Niin, sen jälkeen on vähä niinkun jumittanu taas tänne koti puoleen liikaa. Omasta mielestä oon ollu vähä niinkun olosuhteiden uhri.
Meidänhän piti lenkkeillä Väinö-koiran kans täs vuoden vaihteen kummankin puolen innokkaasti, kun emännällä oli lomaa. Ensin tuli hirveen liukkaat kelit, sit emäntä tuli flunssaan, ja jälleen tuli liukasta, mitä se on tälläkin hetkellä. Et se niistä pitkistä lenkki haaveista. Ei voi paljon muuta kun tossa tien reunas käyttää asioilla, ja takas sisälle. Sen verran mäkin yritän pihalle päästä, et illalla meen tos pyörähtämään, niitten kans. Ees pari kolme minsaa päiväs. Paree sekin kun, et täysin märäntyy tänne sisälle. Onneks mulle ei oo tullu tota flunssaa, vaik välillä kyl on ollu sellanen heikko olo. Toivottavasti jää siihen.

Sit meidän piti juhlia mun synttäreitä täällä meillä. Vanhemmat ja siskokin Hesasta ois tullu käymään, kun oli kans lomilla kotona. Mut sillon emännän flunssa oli just pahimmillaan, et ei siinä mitään synttäreitä sit voinu järkätä. Autollakaan en ollu ajanu sen joulun jälkeen, kunnes nyt keskiviikkona käytiin kaupas. Olin autossa, mut vähä pääsi pois kuiteskin näistä koti maisemista. Hyvältähän se tuntu siellä parkis, ja tuolla tien päällä, vähä nähä mailman menoa.

Monesti sitä miettii noin yleensäkkin, miks sitä pitää vaan olla täällä kotona, monesti yksinkin. Miks en lähe yksin vaan ajeleen autolla tai vaikka pyörällä. Kesällä tulikin vissiin pari kolme kertaa tehtyä yksin joku pyörälenkki. Mut se yksin lähteminen on monesti tosi tosi vaikeeta. Sit taas jos saa vaan lähettyä, niin se tuntuukin yleensä hienolta. Tästä aiheesta vois joskus tehä ihan omankin postauksen, niin monimutkainen ja vaikee asia se mulle on.

Mut kaikella tällä oon yrittäny nyt täs teille kertoa, kuinka herkästi tää elämä aina valahtaa niihin samoihin tuttuihin raiteisiin, jotka on niin turvallisen ihanat. Vaikka samalla ne on, niin kuluneet, ilman yllätyksiä, ilman piristystä.
Mut, en mä nyt sillai mitenkään masentunu tai huolissaan oo. Kyl täs intoa riittää taas lenkillekkin, kunhan kelit paranee. Ja muutenkin liikkeelle, tekeen hienoja asioita, josta saa hyvää mieltä, ja voimia tulevaan.

Näillä mietteillä, hyvää viikonloppua kaikille!

Uutta ilmettä

Kuten näkyy, tein vähä uudistusta tänne. Tällainen selvä muutos kyllä piristää. Eiköhän tota edellistä pohjaa, tai mikä se nyt lie, tullu jo katteltua tarpeeksi pitkään. Oishan siinä noita muitakin muokkaus mahdollisuuksia, joita vähä tos kattelin. Mut kun eihän niistä kaikista oikein ymmärtäny, niin jätimpä muutoksen nyt näin, ainaskin toistaiseksi. Ei oikein uskallakkaan ruveta leikkimään noilla muutoksilla, et ei mee koko blogi aivan sekasin.
Vuosiakin täs tuli taas täyteltyä yksi päälle ton viidenkympin. Joten päivitimpä senkin luvun tuohon tietoihin kohdallensa, nyt täs samalla. Kohti kuuttakyppiä mennään, tai ainakin kroppa vanhenee, mielen laadusta en tiiä. Taitaa laahata pahasti jäljessä, vaikka hyvä kait niin, et säilyy nuorekas mieli.

Mut, toivottavasti tää ulkoasun muutos täällä blogissa, innottais täs taas postaileen enempi. Ainaskin tänne itellä on nyt mukavempi taas tulla, kun on vähä maisemat muuttunu. Mut nyt, heippa!

Palaan jälleen

Joo, täällä ollaan jälleen. On se jotenkin surullista, miten se taas lopsahti, vaikka tuli niin ihanaa kommenttiakin, sillon viimme postauksiin. Mut mitäpä tuota selittelemään, kun ei irtoa, niin ei irtoa. Nyt kuiteskin taas mennään uuden vuoden innolla. Hyvää uutta vuotta vaan kaikille.

Niin, mitäköhän mulla ois teille kerrottavaa, ton syksyisen postauksen jälkeiseltä elämän polultani. Ensinnäkin, kaikki on menny noin yleisesti ottaen paljon paremmin, mitä sillon toissa syksynä meni. Kun sillohan oli jakso, et ei päässy oikeastaan sängystä ylös ollenkaan. Sitä ei ees sillon oikein  tajunnukkaan miten paha tilanne oli. Nyt ei sellasta aikaa tullu koko syksynä, ja nythän päivät jo on alkanu piteneen, joka jo ajatuksenakin piristää mieltä.
Mitään hirveetä muutostahan täs ei oo tapahtunu, mut pari kovaa juttua on tullu tehtyä. R-kioskilta tuli haettua joulukalenteri arpa, ja apteekista lisää noita kilpisrauhas pillereitä. Kummassakin tapahtumas istuttiin emännän kans parkkipaikalla autos, vähä niinkun sillä mielellä, et jos emäntä hoitas homman. Siinä sit kuitenkin emäntä sai muhun niin paljon tsemppiä, et päätin rohkeasti käydä ite ostoksilla. Tällästähän ei oo tapahtunu pariin kolmeen vuoteen. Ja voi miten hyvä olo siitä tulikaan, kun sai tollasia asioita ite hoidettua. Et, tässä sitä mennään kohti sitä ihanaa hetkeä, kun saa emännän kans marssia yhessä ruoka ostoksille. Se hetki ei välttämättä oo enää kovinkaan kaukana. Viimmestään kun kevät saapuu, niin sillon mussa on energiaa niin paljon, et sillon se tapahtuu. Siltä nyt tuntuu ainaskin tällä hetkellä. Ja tollasia pikku juttuja täytys yrittää itelle järkätä, täs talven aikana. Niistä vaan saa tosi paljon sitä luottoa itteensä, et mä pystyn tähän, niin miks en vähä vaativampaankin juttuun pystyis. Aina tietenkin välillä pakkaa jumittaa tänne kotiin liikaa, niinkun nyt viimme päivät vähä on ollu. Mut en kuitenkaan unohda mitä oon saavuttanu, ja miten hyvältä se on tuntunu. Et kyl täältä taas lähetään uusiin saavutuksiin, kuhan saa vaihteen päälle.

Yksi suuri päivä mulla oli tos joulun alla, kun sain serkkuni Vaasasta kylään. Silloin keväällä 13, taisin postailla kans, kun viimmeksi oltiin nähty. Tuolloin olin innos menemään Vaasaan sen luo vasta vierailulle, mut sillon asiat ei sit oikein menneetkään putkeen. Mut nyt saatiin taas tavata, ja toivottavasti nyt yhteydenpito rupeais onnistuun. Mä niin kaipaisin kavereita, tähän välillä niin yksinäiseen elämääni.

Tässäpä ne isoimmat kuulumiset, mitkä täs nyt mieleen tuli. Oli ihana taas pitkästä aikaa saada tänne postaus aikaseksi. Jatkellaan sit taas kun siltä tuntuu. Näin kait se on sanottava, eikä lupailla mitään.
Ei muuta kun, hyvää talven jatkoa kaikille!