Kohti parempaa elämää

No niin, joulu on sit taas ohi, tältä vuodelta. Mulle joulu merkitsi tänä vuonna isoa askelta kohti parempaa elämää. Oli tietenkin muitakin ihania hetkiä, mut tää oli se merkittävin, ja arvokkain. Lupasin viimme postaukses palata tarkemmin, tähän viimme viikkojen myllerrykseen, jota oon läpi elänyt, eli palataan ajassa marraskuulle.

Siis, ensinnäkin mulla on ollu kammo mennä lääkäriin, ja siihen liittyen piikki kammo. Viimme kuussa kuitenkin kun homma meni melkeimpä makaamiseksi, oli aika tehä rohkea päätös, ja soittaa apua. Apua löytyi paikallisesta terveydenalan palveluita tarjoavasta yrityksestä, eli homma lähti käyntiin ilman lääkärissä käyntiä. Ja mikä tärkeintä, sain apua tänne turvalliseen kotiin. Nyt oon saanu kerran viikossa jutella psykologin kans täällä kotona, ja purkaa tunteitani. Heti eka käynnistä alkaen sain kyllä tsemppiä jatkaa taistelua parempaan suuntaan. Sit voitin myös piikki kammoni, jota eniten kyllä pelkäsin täs hommas. Tässä mä istuin omalla sängyllä, ja kolme putkiloa lorotettiin verta käsitaipeesta, ja elossa selvisin. Että, eiköhän siinä suurin kammo ainakin kadonnu.
No, kilpisrauhasen vajaa toiminta, sellanen tauti mulla nyt sitten on, et se  niistä kokeista sit selvis. Pillereitä on syöty nyt sit jo runsas kuukausi. Psykologin ja näitten pillereitten avulla täs nyt sit, on alkanu mun tsemppi kohti parempaa, ja liikkuvampaa elämää. Ja yksi iso askel tuli siis tos joulun aikaan. Monen kuukauden yrittämisen jälkeen, vihdoin uskalsin vierailla vanhempieni luona, lapsuuden kodissa, jossa sain tavata myös siskoani. Toi pää vaivahan se on suurin este ollu mun liikkumiselle, ja jännitys, joka pahentaa sitä. Mut, parempaan päin ollaan nyt menossa, kun tonkin keikan nyt pystyin tehä.
Täs oli mun viimme viikkojen saavutuksia, ei todellakaan helppoja, mut paljon voimia antavia eteenpäin.

Toivotaan, että tämä postaus innostus nyt säilyis taas jonkun aikaa ainakin, kun se on pakannu aina lopahtaa nyt tänä vuonna aika lyhyeen. Yritetään, josko tuleva vuosi ois runsaampi postaus vuosi.
Kun täs nyt rupee toivottavasti enempi liikkumaan, ja tapahtumaan elämässä, niin on sit jotain kerrottavaakin enempi teille.

Eipä muuta kun, iloista vuoden vaihdetta kaikille! Pidetään itsestämme, ja toisistamme huolta myös ensi vuonna.

Jouluyön avautumista

Jouluaamu täs painaa jo päälle, mut silti nyt tuli sellanen fiilis, et vielä ennen unia, on aika kirjottaa tänne taas jokunen lause. Aikaa on taas kulunu viimme postauksesta, ja elämää kulettu eteenpäin. Elämän polkua, joka oli nyt syksyllä mulle tosi kivinen kulkea. Vaikka välillä tuntu, et nyt tästä suosta noustaan, niin sit kuitenkin tuli taas romahdus. Tossa viimme kuussa sit, oli pakko myöntää, et mä en selviä tästä ilman ammattilaisten auttajien apua. Se kynnys oli tosi tosi korkea ylittää. Pelotti ja jännitti ihan hirveesti. Mut se askel, sen kynnyksen yli oli vain otettava, ja mä otin sen. Helppoa tämä ei ole ollut, mut nyt tiedän, astuin oikealle polulle. Oon saanu nyt täs viimme viikkojen aikana sekä ruumiillista, että henkistä apua. Muutos on hidasta, ja vaatii kärsivällisyyttä, mut nyt mulla on ihmisiä käytettävissä jotka auttaa mua. Tämä on ollu niin äärettömän raskasta, ja voimia vievää, et en oo jaksanu kirjotella tännekkään . Mut nyt tuntu siltä, et on aika vähä kertoa, missä mennään. Jotenkin sellanen olo, et tästä ois nyt apua, kelata täällä viimme aikojen tapahtumia. Joten, tähän aiheeseen palataan tarkemmin, varmastikkin lähi päivinä, tai siis öinä.

Mut nyt, rakkaat lukijani, oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Tuulesta voimaa

No niin, jälleen ollaan menossa kohti tiistaita. Niin se viikko taas hurahti tosi nopeesti. Ihan hyvä viikko oli, varsinkin viikonloppu, ihan upeita asioita sain tehtyä.

Tässä vihjeenä tämä eka kuva. Siinä viikolla tuli lähettyä emännän ja koiran kans pienelle lenkille yks ilta. Lauantaina sit pitkästä aikaa lähin niitten kans vetään oikein pitemmän lenkin, mikä tuntu tosi ihanalta. Oli mukava raikas syys ilma, ja ennenkaikkea se oli mulle taas askel eteenpäin. Nyt vaan täytys saada jatkumaan munkin osalta noi lenkki reissut.

Sit sunnuntaina käytiin ajelemas tos naapuri pitäjässä, sellasessa paikassa josta oon haaveillu jo monta kuukautta, et vois käydä kattoos. Varmaan tää kuva viimmestään paljasti mistä on kyse. Eli, tuulivoimala, joka tos keväällä nousi tonne Vähänkyrön puolelle. Oli mahtavaa päästä oikein äärestä kattoon, näitä isoja viipperöitä. Mekin aateltiin, et ei varmaan pääse aivan ääreen, mut mitä vielä. Siellähän tiet kiemurteli aivan niitten juuresta. Sellanen pieni humina niistä kuulu, mut aika hiljasia vempeleitä ne oli.

Kierrettiin sellanen lenkki, joka kiemurteli siellä viipperöitten lomassa. Lopussa sit tuli se kaiken keskus, mihin sitä sähköä sit kerätään, ja lähetetään eteenpäin. Vai kuinka se systeemi nyt menee, en oo tutustunu sen kummemmin aiheeseen. Hyvin tuli ainaskin energiaa, kun oli täs aika kovat tuulet joku päivä sitten. Et tällänen mukava ja piristävä reissu oli se.

Todella tyytyväinen saan olla, et erakko meininki alkas pikkuhiljaa helpottaan, ja alan pääseen liikkeelle täältä kolostani taas. Toivotaan et tän tyyliset postaukset saa jatkoa, et voin kertoa teille saavutuksistani. Vieköön tuulen voima mua eteenpäin.

Syksyisiä aatoksia

No niin, taas vähä kuulumisia. Oon ihan tyytyväinen viimme päiviin, vaikka ei mitään mullistavaa ookkaan saanu aikaiseksi. Mut kun aattelee miten pohjalla täs on käyty, niin täytyy olla tyytyväinen ihan pienistäkin asioista, joita pystyy tekeen. Sitä ei ite ees aina ensin huomaakkaan, niitä arjen pieniä asioita, mistä selviytyminen on mulle positiivistä signaalia, taistelussa eteenpäin. Tänään olin taas autolla pyörimäs täs omalla kylällä. On se niin vapauttavaa kun uskaltaa vaan lähteä ulos, tästä omasta kolostansa. Jännittihän se taas aika mukavasti, mut mä voitin sen tunteen, ja lähin. Miten ihanaa oli nähä muita ihmisiä tuolla kauppojen pihalla ja tiellä. Tästä otetaan taas voimia tuleviin koitoksiin, ja mennään pieni askel kerrallaan eteenpäin. Kyllä se tästä.

Sitten aiheesta syksy. Nythän on se vuoden aika, joka yleensäkkin ottaa mulla koville, noin mielenterveyden kannalta. Just tää kun pesis matsit on ohi, ja talvilajit ei oo vielä alkanu. On pimeetä jo varhain illalla, sataa paljon. Lämpötila laskee, niinkun nytkin täs yön tunteina, näköjään mennään jo miinukselle. En tykkää kyllä talvestakaan, mut ehkä kun tulee lunta, niin se vähä kuitenkin valaisee, joka piristää siinä suhteessa kylläkin mieltä. Että lisä haastetta tähän mun taisteluun, tuo kyllä tää syksy, että pitääkin nyt just olla se aika. Vähä se todellakin ahdistaa välillä, kun aurinko laskee jo niin aikasin. Mut täytyy aatella vaan, et nopeestihan se aika menee, ja ruvetaan taas meneen kohti kevättä.

Tästä oon kyllä nyt tosi onnellinen, et tää postailu tänne blogiin näyttäs nyt melko lupaavalta. Mä alan nauttia tästä taas entiseen malliin, eikä tule hurjan pitkiä taukoja. Toivotaan et tää tunne nyt kestäis, ja ainaskin kerran viikossa tulis jonkinlaista postausta ulos. Toi video puolikin sit jäi noihin kahteen pätkään jotka sinne tubeen tein. Sitäkin puolta ois tosi ihanaa tehä, kun vain taas rohkeutta piisais. Siitäkin ois varmaan apua täs mun itsetunnon ja pelkojen mailmassa. Mut kyllä videoittenkin aika vielä tulee, kunhan täs pääsee vähä parempaan kuntoon.

Mutta, näillä eväillä kohti tiistai päivää, joka olkoon jälleen hiukan parempi päivä kuin eilinen, meille kaikille.       Palataan taas!

Ajelulla

Oli ihan pakko taas tulla tänne purkamaan ajatuksia, niin hienolta se viimme yönä tuntu, kirjottaa pitkän tauon jälkeen omaan blogiin. Ja sit vielä kun sai huomata miten tuli heti säpinää tilastoissa, eli teitä on siellä vielä, ette ole hylänneet mua. Voi että, se lämmittää mieltä tosi paljon. Kiitos!

No, tänään pääsin pitkästä aikaa taas ulos tästä vankilastani. Emäntä lähti kyläileen, ja minä jäin kotiin, niinkuin nyt viimme aikoina se on mennyt. Mut, sain kun sainkin itteni tsempattua, ja lähettyä vähä auto ajelulle. Siitä on tosi pitkä, kun viimmeksi oon ollu yksin ajelemas autolla. Ajelin tuolla syrjäistä seutua, metsän keskellä, rauhassa mietiskellen. Oon niin tyytyväinen, et sain itestäni ton verran irti tsemppiä. Ja sitäpaitsi, kaikki meni hyvin, ei mitään ongelmaa, ihan rennosti vaan. Tähän kun sitä pystyis kaikissa tilanteissa, niin mikäs siinä olis liikkua ja elää. Mut kun se multa ei noin vain onnistu, en luota itteeni tarpeeksi. Siinä kait ainakin yksi suuri syy, tähän ahdinkoon. Mutta, jospa tulevat päivät antais lisää tälläsiä rohkaisevia kokemuksia, niin ehkä se pelko ja epävarmuus rupeais pikkuhiljaa heikkenemään. Kyllä täs nyt ite toivois kovasti onnistumisia, jotka kantais sit hyviin pysyviin tuloksiin. Että tällästä tänään, taistelu jatkuu.

Blogin parissa taas

Moi kaikille pitkästä aikaa!
Tuli tos sellanen tyhjä olo, et mitäs täällä netis nyt tekis, kun videot tuli kateltua youtubista. Sit se vaan yllättäin valkes ajatus, nyt on aika blogin taas herätä. En ois uskonu, et siitä viimme innostuneesta ja toiveikkaasta video intoilu postauksesta menee näin pitkään, kunnes jälleen kuulette minusta. Melkein puoli vuotta, olin ilman tätä ihanuutta, mut nyt, sormi naputtaa, ja mieli haluaa tuoda ulos asioita, teille rakkaat lukijani. Mikäli kukaan nyt enää tänne eksyy, kun ei täällä tapahdu mitään. Mut, koitetaan nyt jospa tää tästä alkas taas, uudella innolla.

Niin, kesä meni, ja syksy saapui, jälleen kerran. Ei mitenkään piristävä lause toi, mut näinhän siinä joka vuosi käy. Joo, kesä oli kyllä niin itellä, että myös sään puolesta tosi huono. Onneks loppua kohden sää vähä parani. Itellä oli sit, kevään toiveikkuudesta huolimatta, aika tuskainen kesä. Ei vaan tahtonu päästä liikkeelle paljon minnekkään. Välillä aina olo parani, et pääsi vähä jossain pyörähtään, kattelee maisemia. No, takapihalla tuli oltua sentään aika paljon, kun vaan kelit oli hyvät. No, se siitä kesästä. Siirtykäämme nykyhetkeen.
Eihän tää kovin hyvin oo vieläkään menny, varsinkin kun on ollu vähä flunssakin päällä täs, joka tuntuis nyt helpottelevan täs kuiteskin vähitellen. Henkisellä puolellakin täs nyt on jonkinlainen tsempin aika koittamas. Tuntus ainaskin siltä, et nyt saa riittää tää kotona könnääminen, ja on aika taistelun, kohti vapautta. Erillaisia vaihtoehtoja täs nyt on pyöriny päässä, tos flunssaisena maatessa. Mikään niistä ei ole helppo, mut mä tiiän, et kun oikein kovasti taistelen, tahdon, teen töitä ton päänupin kans, mä nousen täältä epätoivon suosta. Tällänen elämä on tylsää, tahdon ulos, tapaamaan rakkaita läheisiäni, kokemaan asioita. Mä niin toivon saavani voimaa, ja uskallusta, et saisin vihdoin jotain pysyvää parannusta elämääni. Musta, et rupesin nyt tänä yönä kirjottaan tänne blogiin, on hyvä merkki. Tuntuu niin hyvältä saada purkaa ajatuksiaan teille kaikille siellä jossain, ja saada siitä lisää voimia.

Mut, sitten iloisempiin asioihin, mikäli jaksatte vielä lukea. Tosi kiitollinen saa olla tässä emännän syöpä asias, se kun on jatkunu hyvissä merkeissä. Kaikki on kunnossa, ja töitäkin se sai taas tässä syksyllä, et siltä osin kaikki on hyvin.

Ja sit on tietenkin pesis, jota sainkin kesän aikana seurailla enemmän kuin koskaan täältä netin kautta. Tarkoitan tietenkin naisten superia, ja Lapuankin pelejä tuli ihan mukavasti.

Hurrati hurraa!! Ja näinhän siinä taas käytiin. Lapuan Virkiä on viidennen kerran peräkkäin mestari.
Aivan järjettömän ihanaa ja onnellista voittokulkuahan tää on viimmevuodet ollu. Oli ihanaa seurata pitkin kesää taas tätä matkaa kohti syksyä, joka jälleen sai päättyä voiton tanssiin, ja onnen kyyneliin.
Vaikka joukkue menetti viimme vuodesta pari tosi kovaa ja tärkeää pelaajaa, niin nuoria paikkaajia löytyi, ja millä pelitaidoilla, hurjaa. Ens lauantaina onkin oikein kansanjuhla, Lapuan pp-stadionilla, mestareitten kunniaksi, jotka todellakin on sen ansainneet. Onneks mulla kesäsin nyt on ollu tää pesis, ees jotain iloista vaihtelua elämään. Ja kun sitä nyt näköjään rupee naispesistäkin näkyyn mukavasti jo kans netistä, niin mulle tosi hyvä. Mut kyl vielä joskus istun Lukkarilan katsomos, siitä haaveesta en luovu.

Mutta, oli ihanaa taas kirjotella tänne blogiin, pitkän paussin jälkeen. Ei sitä aina muistakkaan miten hyvältä tää tuntuu, kun vaan rupee kirjottaan, ja purkaan ajatuksiaan. Kiitos kaikille lukijoille, ja toivottavasti tavataan taas pian, lupaan yrittää ainaskin.   Hyvää syksyä.  Moi!

Video

Siellä se nyt on, mun youtube kanavalla, uusi video. Nyt se on tehty, vihdoinkin. Voi että, kyl nyt tuntuu hyvältä, ja tyytyväiseltä, toi olo puoli. Mun on niin pitkään haluttanu tehä se video, mut kun rohkeus ei oo riittäny. Tänään fiilis sit voitti pelon, ja siellä se todellakin nyt on. Jännittihän se aikalailla, mut het ekalla meni kuiteskin ihan tyydyttävästi, et ei tarvinnu uusia missään vaihees. Ihme kyllä, kun monesti niitä on saanu ottaa kyllä alusta, joskus montakin kertaa. Kai siellä mielen syvyyksissä on kuiteskin pysyny se jonkinlainen varmuus, kun onhan niitä nyt tullu jo tehtyä aikamoinen liuta kaikkinensa. Jännitti kyllä sit nyt yöllä tää lataaminenkin, et saanko sen videon kuljetettua kännykästä sinne youtubeen asti, kun arvasin, et siellä on varmaan uudistunu ne systeemit, sit viimme latailujen. Näinhän asia olikin, mut ei liikaa, et tällänen vanhempikin surffailija pysyi hyvin mukana, ja homma hoitui. Ehkä tästä lähtee nyt mun uusi video tuotantokin käyntiin. Tuntuis ainaskin et, intoa ja aiheitakin vois löytyä. Ois tosi hienoa, jos sais taas pyörimään, nää kummatkin. Blogiin tulis tekstiä, ja videoitakin aina johonkin väliin.

Mä uskon, et täs mun elämän tilanteessa, lopulta vois käydä vähä samoin, kun tän videonkin kans. Fiilis lähteä liikkeelle nousee lopulta niin kovaksi, et se voittaa pelon ja jännityksen. Toivon ja uskon niin käyvän. Tulipahan vähä hehkutettua tota video saavutusta, mut niin mä tunnen, et se oli mulle kova juttu. Melkein puolitoista vuotta paussia, ja sit pystyin siihen, jee jee!!

Odotettu päivä

Oli talvinen marraskuun päivä, kun alkoi taistelu, vihollista nimeltä syöpä, vastaan. Siitä alkoi kuukausien puolustus taistelu. Homma eteni palaa kerralla eteenpäin. Välillä huilattiin, kunnes tuli taas jännä päivä, joka kertoi emännän koko elämän tulevaisuudesta. Elettiin kauhun sekaisia jännittäviä hetkiä. Pelättiin sitä päivää, jos ei kaikki meniskään hyvään suuntaan, tilanne kääntyis.
Sitä päivää ei onneksi tullut, vaan kaikki meni koko ajan, oikeastaan niin hyvin kun tässä tilanteessa voi vain mennä. Sitten tänään koitti odotettu päivä. Hoidot on nyt ohi, vihdoinkin. Lääkäri oli sanonut, että olet entinen syöpä potilas. Toi kuulostaa tosi ihanalta. Olemme saaneet yhteisen elämämme takaisin, josta täytyy olla tosi kiitollisella mielellä tuonne ylös päin. Toivottavasti tämä paha tauti jättäs nyt meidät sitten rauhaan, niin eläimet kuin ihmisetkin.

Tänään oli mullakin jotenkin sellanen parempi olo, kun tää kaikki on nyt onnellisesti saatu päätökseen. Jospa se alkas tästä sujumaan, ja pääsis tästä taas vauhtiin. Sais vaikka sen videonkin tehtyä, joka edelleen odotuttaa. Se kova intokin tehä se, katos jonnekkin. Mut kyllä se vielä syntyy, ennen kesää, sen uskallan luvata.

Mut tälläset pääsiäisen jälkeiset tunnelmat täältä pohjanmaalta.

Videottaa hirveesti

Joo, niimpä jäi video tekemättä tältä päivää. Jotenkin ei tahtonu uni tulla, ja sit tuli pyörittyä vaan kuiteskin aika myöhälle päivään sängyssä. Sit kun sieltä ylös pääsi, ja ei heti ollu fiilistä tehä videoo, niin sit jo emäntäkin tuli kotiin, et se siitä sit. Mua kuiteskin harmittaa tosi paljon, et jäi tekemättä, mikä kait on sen merkki, et mä haluun sen tehä. Kyl se sieltä tulee, ennemmin tai myöhemmin.

Vaikka videota ei vielä oo irronnu, tai siis pitkään aikaan, niin mietin tos kuinka onnellinen oon siitä, et saan olla mukana täs some maailmassa. Oon mielestäni kuiteskin aika aktiivisesti mukana näis netti jutuis, ainaskin kun ikää kattoo. On ihanaa tehä tänne omia tekstejä ja kenties taas videoitakin alkas tuleen, katella muitten tuotoksia, tykätä, joskus jopa kommentoida. Tää kaikki, on antanu mun yön yksinäisyyteen niin paljon, niin paljon. Yötä ilman some seikkailuja, ei vois enää kuvitella, niin mielenkiintosta elämä täällä on.

Nytpä taidan lähteä taas muille foorumeille, katteleen mitä niissä tapahtuu.  Palataan taas!

Keväisen yön aatoksia

Tossa mietin, et mitähän sitä vielä tänä yönä täällä netis tekisi. Sit tuli fiilis kirjottaa, et tässä vähä mun mietteitä, miltä mailma nyt näyttää.

Hirveen vaihtelevaa on ollu olot ja fiilikset. Välillä tuntuu, et nyt saa riittää tää kotona oleminen, mut sit taas hetken päästä tuntuu kaikki taas niin vaikeelta. Mut siihen mä luotan, et täältä pikkuhiljaa aletaan kyllä nousta, kun jaksaa vaan toivoa ja yrittää. Tapahtuu kyllä ihan pieniä asioita, joita tekee, ja jotka antaa sitä signaalia tonne aivoihin, sä teit tän, sä pystyt vielä paljon parempaankin. Mä pystyn todellakin paljon paljon parempaan, kun roskien vientiin, jota nyt oon pari kertaa täs lähipäivinä tehny. Mä haluun näyttää, erityisesti itelleni, kuinka täältä ahdingosta noustaan. Miks mä kiusaan itteeni, annan elämän valua hukkaan, kun sillä ois niin paljon mulle vielä annettavaa. Näin ajattelee se järkevä ja rohkea minä, jonka täytys voittaa se arka ja pelkäävä minä. No, tää pelkuri, on nyt se jolla on valta, mut sen ois aika vähitellen jo taas siirtyä syrjään, kun rohkeus tulee, ja vie voiton. Ei ole helppo tie, mut ainut oikea.

Huomenna oon täällä yksin kotona, ja mulla on täs ollu jo monta päivää hirvee halu tehä video. Edellisestä kun taitaa olla jo reippaasti yli vuosi. Yksi uusi tilaajakin tuli mun kanavalle, täs ihan just, että ois kyl ihanaa kun uskaltais sen videon tekasta. Se ois mulle tosi iso juttu, ja antas kyllä varmaan paljon voimia tuleviin vaikeisiin asioihin selvitä. Mielessäni oon sitä videota jo monesti tehny, mitä siinä puhuisin, ja oon jopa testaillu kuvaus paikkaakin. Huomenna ois tosi hyvä päivä tehä se, kun vain saa sen kovan tsempin päälle, niin kyl se rohkeuskin siellä perässä kömpii. Voi että, kyl ois ihanaa katella, jos sais sinne vanhojen jatkeeksi, ihan uuden videon. No, se nähään huomenna, mitkä on fiilarit. Mitään en voi luvata, niinkun en nykyään paljon muissakaan asioissa, mut yritetään.

Tässäpä tätä, taas vähä syvällisempiä ajatuksia. Tuntu kyl hyvältä, päästää taas vähä ulos näitäkin niin vaikeita juttuja. Mut, ei muuta kun kohti viikonloppua, ja kesäaikaa, jee.

Takapihalla

Tänään olin tuolla takapihalla eka kertaa tänä keväänä, aurinkoa moikkaamas. Monen monta päivää täs menikin ihan sisällä. Ei vaan kertakaikkiaan nyt oo pystyny liikkumaan ulos täältä neljän seinän sisältä. Tällästä se on mun elämä, kun tää paha aika iskee päälle. Henkinen lukko iskee, ihmispelko suorastaan. Sen huomas kun siinä seisoskelin, ja naapuri kävi tupakilla, miten toi homma on niin omasta päästä, ja ajatuksista kiinni. Sen ajan kun se oli siellä, oli päässä heti epävarmempi olo. Ajatteli, mitäs jos se rupeaa sieltä aidan takaa kurkkimaan, ja juttelemaan. Ei siinä mitään, mukava naapuri, ja monesti on juteltukin etupihalla, mut sillon meikäläinen on ollu paremmas kunnos.

Kai vois sanoa, että tästä blogista oli nyt apua. Tuli sellanen inspis, et nyt täytyy saada piha kuvia tänne, kertomaan kevään edistymisestä. Niitäpä sit muutaman siellä näppäsin, ja näin samalla narrasin itteni ulos. On se ihana huomata miten lumet sielläkin on jo sulanu aika vähiin. Laatat tulee esiin, ja muistuttaa et kesä on jälleen tulossa.

Krillikin siellä nurkassa odottaa makkaroita. Ai että, sit kun siellä saa taas istua ja rillailla, paistatella auringosta nauttien. Kyl se vaan helpottaa oloa, kun ovi voi olla auki, ja tulee tavallaan yksi huone lisää. Mut kyllä osa musta huutaa jo päästä niin kovaa tonne tien päälle, ottaan vaikka näitä kevät kuvia lisää. Toivottavasti pian pääsis taas liikkeelle, löytäs sen tsempin ja rohkeuden. Kevät on kuiteskin niin ihanaa ulkoilu aikaa.

Ampumahiihdon mm- kisat sit päätty taas vähä heikommalla esityksellä Kaisan osalta, mut tulipahan se hieno pronssi mitsku sieltä. Nyt vaan sit Venäjälle taisteleen kauden viimmeset taistot. Kappihan on vielä mahollista kääntää voitoksi, mut hieno kausi Kaisalta, kävi miten kävi.

Mut palaillaan taas!

Upea kisa

Nyt sit jysähti Kaisalle pronssi mitalli. Oli kyllä upea taistelu, ei vain Kaisa, vaan koko mitalli taisto. Pelattiin sekunneista, jopa kymmenyksistä. Kaisan loppukiri oli kyllä aivan lentämistä, uskomaton vauhti. Tunnelmaa piisas, kansa huuti Kaisalle vauhtia lisää. Katoin kisaa täs poksissani pimeessä, ja jotenkin pääsi kans aivan kun paikanpäälle tunnelmaan. En ehkä koskaan oo niin liikuttunu, ja ollu onnellinen myös muun maan edustajien menestyksestä kun nyt täs kisas. Oli niin mahtava veto Venäläiseltä, tulla takaa, ja pestä koko porukka. Ensin taistellaan aivan melkein tajuttomaksi, ja sit halaillaan, ja onnitellaan toisia, ollaan kuiteskin ystäviä. Sellasta urheilun kuuluukin olla, sitä on ihana katella.
Mut, näin Kaisa toi jälleen meille ilon hetkiä, joka auttaa unohtamaan viikonlopun pettymykset. Todella mielenkiinnolla ootan sunnuntain yhteislähtö kisaa. Ja kuinka käy mailmancupin, siinäkin on vielä jännäämistä.      Moi, tällä kertaa.

KaMa ja pettymys

No niin, kyllä nyt on saanu pesistä oikein yliannostuksen. Kyllä siihenkin kyllästyy, kun sitä liikaa tulee. Ei jaksanu varsinkaan miesten peliä kaikkia kattoo. Mut, kaikkinensa koko viikonlopulta jäi mieleen eniten toi Kankaanpään iloinen naisjoukkue. Aivan käsittämättömän hieno suoritus, halli-sm hopeaa, nousija joukkueelta. Kyllä saadaan olla varuillaan Lapuallakin kesällä heitä vastaan. Johan sitä jo Rauman halli karsinnas niiltä tuli turpiin. Toivon todella sydämmestäni heille onnea kesän peleihin, kuin myös toiselle nousijalle Seinäjoelle. Nousijoilla ei ole helppoa, mut jos noin iloista ja pirteää peliä esittävät, niin ei oo mitään hätää. Isoin onnittelu multa menee KaMalle, mut onnea tietenkin mestari Jyväskylä, ja pronssi joukkue Pori.

No, sit oli tämä Kaisa. Hirvee pettymyshän tää nyt oli, viikonlopun tulos. Tänään nyt ei tarvinnu enää paljoa kattookkaan, kun eilen jäi niin kauvaksi kärjestä. Onhan se, kotikisat, kauheet odotukset itellä, sekä meillä katsojilla. Sit vielä eilen olosuhteet oli tosi haastavat. Tehä siihen sit huippu suoritus, ei oo helppo homma, vaik kuinka ois kausi menny hyvin. Kaikkensa Kaisa kuiteskin yritti, ja oli vielä pahoillaan kun ei pystyny antamaan katsojille sitä mitä me odotettiin. Surullista, mut näin tällä kertaa. Ei muuta kun keskiviikkona uutta taistoa päin, ja uusin toivein.

On ihanaa, että oon taas löytäny intoa kirjotella tänne. On tuntunu pahalta kun on vaikuttanu välillä siltä, et tää homma kuivuu kokonaan. Mut, niin ei saa vaan käydä, koska tää on niin hieno kanava tunteitten purkuun. Vielä kun pystys alkaan tehä videoita taas, niin oisin tosi tyytyväinen itteeni. Sekin on paljon pyöriny mieles, mitä siinä puhus, pitkän paussin jälkeen. Et, intoa ois, mut riittääkö rohkeus. Sellanen kutina nyt on, et kohta vois vaikka riittääkkin, ja video jysähtäis eetteriin. Mut, tästä blogista mä lupaan nyt pitää taas parempaa huolta, enkä anna postaus välien venähtää liian pitkiksi.     Joten, tavataan taas pian!

Urheilun huippu viikonloppu

Nyt on tulossa todella mielenkiintonen huippu pläjäys urheilua, parille päivää. Ootan innolla, että pääsen nauttimaan taas urheilun suurista hetkistä ja tunteista, tältä tutulta omalta ruudulta.
Ensinnäkin, on tää mun rakas pesis, jossa pelataan halli-sm turnaus Kuopiossa. Vähän kyllä laskee tunnelmaa kun Virkiä ei nyt sit selvinny tähän lopputurnaukseen. Mut hyviä ja jänniä pelejä varmaan luvassa, joita seurailen netin kautta.
Sit on nää Kontiolahden ampumahiihto mm-kisat, et huh huh sentää Kaisa. Nyt on kisat melkein kotipihalla, et tutut on ainakin maisemat. Ei muutakun hanaa, ja tarkkoja kuteja, niin eiköhän siitä onnen kyyneleitä saada aikaan. Kausi on ollu kyllä niin upee, et odotan tosi paljon näiltä kisoilta. Ja mitä tapahtuu jos Marikin taas onnistuis nappiin, niinkun kävi vuosi sitten, jota taisin täällä blogis myös hehkutella sillon.
Harmi vaan kun nää tapahtumat menee osittain päällekkain. No, täytyy siinä vaihees yrittää seurata kenties molempia, en tiiä onnistuuko.

Palailen varmaan viikonloppuna jossain välissä, näissä urheilullisissa tunnelmissa.

Oma huone

Moi taas pitkästä aikaa. Niin se meni aika taas, ennenkö sain ruvettua kirjottaan tänne. Mut nyt ois jotenkin sellanen fiilis, et vois lähteä vähä useammin poikkeamaan tänne uusi teksti linkkiin. On ollu itellä nyt aika vaikeat ajat. On heittäny erakko meiningit taas päälle pahasti. Vaikka muuten täs on ollu ihan jees asiat. Emännän syövän jatkohoito on alkanu ihan suunnitellusti, et siltä osin kaikki menee todella hyvään suuntaan, ei mitään hätää. Asumis järjestelys ollaan tehty mielenkiintonen muutos. Kevättä pukkaa, ja valoisuus kasvaa, ai mikä ihanuus. Mut kun toi päänuppi ei tunnu tajuavan tätä kaikkea, kun on ollu niin kurjas kunnos viimme aikoina. En tiiä, tuleeko se vähä niinku jälkijunas nää oireet, tän hirveen paineen nyt vähä helpotettua. Mut aattelin, jos nyt yrittäs kirjotella teille vähä useammin tänne, mitä koen ja tunnen. Ja myös ihan positiivisia asioita, ettei aina sitä kuinka huonosti menee ja on vaikeeta. Ehkä siitä vois olla itelle hyötyä, saada tää lukko taas aukeemaan, ja erakoitumiselle stoppi.

Niin, mulla on nyt sit taas oma huone, aivan kuin silloin ennen kotona asuessa. Muutettiin tää mun viihdekeskus tänne makkariin, jossa saan nyt sit rauhas surffailla. Ei tarvi pelätä näitten koneitten särkymistä, jos Väinö-koira saa hepulin, on hyvä aitakin vielä tos ovi aukos. Nukkuakkin saa rauhas, kun hankittiin mulle tänne oma sänky. On se vaan Väinön touhut niin railakasta menoa välillä, et oon ihan tyytyväinen tähän järjestelyyn, näin paremmin kissa ihmisenä.

                             Tällänen pieni pesä mulla nyt sit on, pieni ja viihtyisä luukku.

Täällä sitä nyt surffaillaan yön pimeydessä, etupihan tunnelmaa ikkunasta katellen.

Tässä vielä Miisusta kuva, joka usein on mun seurana täällä, nukkumassa onnellisena.

Näin, vähä kuviakin taas piristämään, tekstin sekaan. Jospa nyt tämä ois uusi alku mun blogissa. Nyt ainaskin tuntuu tosi hyvältä, kun sai noita kuviakin järkättyä tohon, ja muutenkin oli ihanaa taas kirjotella tänne. Sellanen ajatus jatkosta ois että, useammin, kuvia mukaan, enempi iloisia asioita, ei paineita pitkistä teksteistä, kuhan jotain kertoilee teille. Et tältä pohjalta, yritetään jatkaa.

Hyvää kevättä kaikille!

Elämän virta

Nyt on aika kertoa mistä johtuu tää mun pitkä postaus tauko. Nyt on elämä koetellut sitten oikein rankemman kaavan mukaan. Viimme kuukaudet on ollu elämäni raskaimmat, näin kai vois sanoa. Niin synkissä merkeissä on menty, et en oo pystyny siitä tännekkään kirjotteleen. Mut nyt aattelin vähä purkaa tuntojani tänne, josko siitä ois jotain apua.

Ensinnäkin toi syksy oli raskasta, kun kuuli mihin suuntaan kummisedän sairaus oli menos. Sit tultiin tohon marraskuun alkuun, kun kummisedän aika loppui. Tuli luopumisen aika, surun hetki. Ei ehditty kummisetää saada viimmeiseen lepoon, kun sit tulikin syöpä ja kuoleman pelko jälleen näitten seinien sisäpuolelle. Nyt ei kyse ollu eläimestä, niinkun meillä aikaisemmin on ollu näitä tapauksia.
Niin se kohtalo vaan nyt sit päätti, et rakas avovaimoni sairastui rintasyöpään. Se hetki kun sen kuuli, oli todella jäätävä, uskomaton. Sitä ei millään halunnut uskoa. Päässä pyöri, ei taas, heti suuren menetyksen perään, se iskee jälleen, ja nyt todella lähelle. Oli todella piinaavaa aikaa odottaa tulosta koepalasta. Toisaalta pystyi myös valmistautumaan huonoihinkin uutisiin. Asia on sen jälkeen edennyt pala palalta eteenpäin. Välillä on eletty aika normaalisti, ja melkeimpä unohdettu koko syöpä. Nyt on sit leikkaus ohitse onnellisesti, ja jatkohoitoja ootellaan. Tilanne näyttäs todella hyvältä tällä hetkellä, et tästä taidetaan selvitä enkelten suojeluksessa eteenpäin.

Itselle on kyllä ollu vähä yllätys, kuinka hyvin sitä on jaksanu olla tukena, tässä meidän yhteisessä taistelussa vakavaa sairautta vastaan. Kummasti sitä voimaa saa sillon, kun sitä tarvitsee. On tietenkin vaikeita hetkiäkin ollu, mut kun aattelee näitä mun omia ongelmia, niin hyvin oon kyllä jaksanu.
Näin se elämän virta meitä kuljettaa, tuoden eteemme vaikeitakin asioita. Mutta kaikella on tarkoituksensa, pahoillakin asioilla. Meitä koetellaan, että oppisimme elämään oikein.

Olen onnellinen kun vihdoinkin sain edes vähän purettua sydäntäni, tästä raskaasta asiasta teille, rakkaat lukijani. Eiköhän tämä tästä ala taas luistaa useammin, kun pahin aika näyttäs olevan ohi, ja elämä taas alkaa voittaa.     Palataan toivottavasti pian.