Unelmat lähti laukalle

Tänään tuli käytyä emännän kans täs lähikaupas ruokaostoksilla. Pitkästä aikaa onnistu taas kaupas käynti meikäläiseltä. Eikä ees jännittäny mitenkään tosi hirveesti. Eilen kun emäntä kysy, lähenkö tänään kauppaan, olin heti valmis lähteen. Jotenkin oli sellanen varma olo, nyt sen teen pitkästä aikaa. Vähä tänään ennen lähtöä, nousi pientä pelkoa, mutta nitistin sen, ja niin mentiin. Jännitystä tais lopulta olla vähempi, kun sillon posti reissulla. Että, tosi tyytyväinen oon itteeni.

Täs oon miettiny tota kuinka upeeta on kuulua tollaseen joukkueeseen, mitä Virkiä on. Toi niitten motto, ei oo mua, on vain me, on tosi osuva. Siinä joukkuees todella pelataan hyvällä yhteishengellä.
Sit mietin omaa elämää, sitä mitä koin koulu vuosina. Olin ison joukkueen jäsen, mutta monesti koin olevani vain syrjään työnnettävä ylimääräinen jäsen. Muistan kerran ala-asteella, pelattiin pesistä. Olin takakentällä, sinne tuli kaaripallo, jonka kaikkien yllätykseksi minä nappasin kopiksi. Se oli multa, ainakin omasta mielestä, huippu suoritus. Ja mitä muut teki, ne nauroi, opettajaa myöten. Niitten mielestä se oli hirmu hauska tilanne. Mä kerrankin osasin jotain, ja se olikin sit vaan vitsi. Ei tuntunu kovin mukavalta sillon.

Mut pahempaahan oli vielä tulos, sit yläasteella. Että, pikku juttuhan toi oli, mitä oli sit se kiusaaminen, mistä oon jo kertonut. Sillon mun päähän taottiin yhä syvempään ajatus, sä et oo mitään, sä et osaa mitään, oot täysi nolla. Kumpa voisin vielä joskus, mun elämän pelissä lyödä kunnarin, olla ylpeä siitä, ja saada muilta onnitteluja. Haluaisin saavuttaa jotain merkittävää. Olla mukana jossain, missä mut hyväksyttäisiin, voisin tehdä jotain yhteistä hyvää, olla tasavertainen joukkueen jäsen.

No, ehkä unelmat laukkaa nyt vähä liian lujaa. Se kiusaaminen tuntu vaan sillon, ja edelleenkin, niin pahalta, että sitä innostuu joskus unelmoimaan vähä liikoja. Mulle riittää nyt, kun kävin siellä kaupas, ja tunne siitä, että parempaan päin ollaan menossa.

Jännitystä

Joo, on se kumma kun hetken on ulkona näistä sosiaalisista tilanteista, kuinka pienikin juttu alkaa jännittää. Mullahan nyt on itseasias menny täs pitkäänkin, että en oo ollu tuolla ulkona kun lenkillä. Ulkoillessa ne sosiaaliset tilanteet kuitenkin on erillaisia, tai sitä kontaktiahan ei yleensä oo ollenkaan. Tullaan vaan vastakkain puhumatta mitään. Sekin on monesti vaikea tilanne, ei tiiä minne kattelis. Helponpaa ois kun vois jotain vähä sanoa, mutta tällästähän se on täällä Suomessa.

Niin, tänään tuli eteen sitten pitkästä aikaa pieni sosiaalinen haaste. Tilasin netistä vähä vaatetta, ja tänään paketti saapui postiin, josta se piti noutaa. Joskus mun tilanne on ollu niin huono, että emäntä on hakenu mun paketin tälläses tilantees. Nyt kuitenkin päätin, että nyt oli mun aika taas päästä liikkeelle, hoitamaan asioita. No, jännityshän oli aika mukavaa luokkaa, mutta mä tein sen kummiskin. Ja hyvinhän se meni, mitä nyt vähä tais kädet täristä. Se vaan niin herkästi tulee toi jännitys ja pelko suuremmaksi, mitä pitempään menee ilman näitä sosiaalisia tilanteita. Eli, täytys vaan jaksaa nyt ruveta hankkimaan itelle näitä mahdollisuuksia. Lähteä emännän kans kauppaan, ja yleensä liikkeelle autolla. Vaikka ei minnekkään kauppoihinkaan menis, kunhan vaan jossain ajelis, niin sekin jo piristää.

Mutta, tänään näytin itelleni, että pystyn sentään vielä johonkin. Tästä jatketaan pimenevistä illoista huolimatta, kohti valoa, toiveita täynnä olevaa ihanaa ensi kesää.

Elämisen vaikeus

Tänään oltiin emännän kans taas lenkillä, muutaman päivän paussin jälkeen. Oli piristävää päästä tuonne liikenteen sekaan, ihmisten pariin. Siellä vaan tuli välillä vähä haikea olo. Katteli kun ihmiset siellä omakotitalojen pihoilla kulki, tiellä meni eri kulku välineillä, eli tätä elämää. Sitten aatteli tätä omaa elämää, miten tylsää, ykstoikkosta, kaavamaista, se onkaan taas nykyään. Täällä rivitalolla sitä vaan könnätään. Ei oo omaa pihaa, sitä omaa rauhaa jota kyllä kaipaa. Nyt ei oo hetkeen ollu kun noi lenkit, millä on ees hetkeksi päässy irti täältä vankilasta. Mut onneksi ees ne, niin kun jo edellises postaukses taisin sanoa. Mutta miten vaikeeta se taas tuntuukaan olevan, ruveta elämään. Kaikki nää tapahtumat, mitä täs nyt kesällä oli, tavallaan tuhos sen mitä olin saavuttanu, mitä kohti olin menos. Ei voi sanoa, että tipuin pohjalle, mutta aika alas kuitenkin.

Näin se ihmisen mieli vaihtelee. Päivät on erillaisia, tilanteet tuo eri asioita mieleen, ja tänään lenkillä tuli tälläistä fiilistä, jonka halusin jakaa teidän kanssa. Onneksi on todellakin tämä netti, joka on se todella tärkeä henkireikä mulle ulkomailmaan nykyään. Mutta, luovuttaa ei saa, enkä haluukkaan, missään nimessä. Tästä lähetään taas niitä pieniä askeleita taapertamaan. Voittamaan sitä pelkoa, jonka jälkeen saa tuntea tyytyväisyyttä, kun on uskaltanu. Olkoon tavoite taas se kesä, ens kesä, jolloin aijon olla onnellinen, elää tätä ainut kertaista elämää mikä meillä on.
Tälläsiä aatoksia toi tämä yö, tällä kertaa.

Kohti parempaa aikaa

Kyllä täs elämä alkaa taas maistua vähitellen. Tein tänään videon tuonne youtube kanavalleni. Tuntui tosi hyvältä pitkästä aikaa tehä videoo. Aika hyvinhän se suju, vaikka aattelin, että tuleeko siitäkään hommasta enää mitään. Pystyin jopa puhumaan Hallastakin jonkun verran. Tuntus, että vois taas ruveta tekeen videoitakin pitkän tauon jälkeen.

Toi bb into on vähä laskenu alku innostuksen jälkeen. Oon mä nyt extrat ja sunnuntain lähetyksen kattonu, mut siinäpä se melkein onkin sit. Live on jääny aika vähille viimme päivinä. Kun niitä tosi julkkiksia ei sit siellä montakaan oo, niin kait se on siinä suurin syy, kun ei jaksa kattoo. Mut kai sekin into täs vielä nousee, kunhan kausi nyt kunnolla saadaan vauhtiin.

On ollu tosi hienot syksyn ilmat, oikein jopa kesäiset. Eilen tehtiin taas pyörä lenkki, vähä pitempi vetaisu. Oon tosi tyytyväinen kun saan itteni liikkeelle edes lenkille, jos ei muuta. Kait se innostus siihen muuhunkin täs taas jossain vaihees tulee, että mennään kauppaan, ja muuta reissua. Täs vähä niinkun alotetaan taas alusta, tätä elinpiirin laajennuksen opettelua. Mutta kyllä tämä tästä taas alkaa mennä.

Virkiä on mestari

Lapuan Virkiä, siinä on joukkue jonka fani kelpaa olla. Mestaruus tuli nyt jo sitten kolmannen kerran peräkkäin. Hienosti Pori taisteli täs viimmeses pelis, mutta ei voinut paremmalleen mitään. Mahtava oli Virkiän kausi, kun tappioita koko kaudella tuli vain yksi. Aivan järjettömän upea suoritus.
Vähän on haikea olo, kun kausi on nyt sit taas ohi. Ei onnistunu mun menot sit paikan päälle kattoon. Täytyy kai olla sit tyytyväinen ees siihen, kun yhellä ajelu reissulla käytiin siellä Ylihärmän pesiskentällä. Siellähän mä istuin jonkun aikaa tyhjällä kentällä, joka kyllä sekin oli jo mulle saavutus, joka tuntu hyvältä. Tänäänkin Lapualla oli upee tunnelma, joka välitty ruudulta myös tänne. Mutta kyllä se kaipuu tuli, kumpa voisin olla tuolla. Sen täytyy nyt miettiä talven aikana, mikä ois se asia millä mä voisin poistaa pelon, ja onnistua meneen sinne. Tunne on, että ei se paljoa tarttis, kun se pelko murtuis. Kun sen kerran sais murrettua, ja mentyä matsiin, niin luulisin sen sit jatkossa olevan helpompaa.

Onnittelut, Lapuan Virkiä, olette parhaita!!

Mestaruus lähenee

Mahtavaa, Lapua vei ekan finaalin. Isän kans sitä täs keskiviikko iltana jännättiin. Tiukkaa oli vääntö, niin kun finaalissa kuuluu ollakkin. Kyllä siinä ihan hyvin sai fiilistellä, vaikka ei paikan päällä oltukaan. Tunnelma välitty, mutta oishan se tietysti vielä parempi olla siellä, mutta hyvä näinkin. Nyt sitten tulee ihan super viikonloppu, kun sekä naiset että miehet pelaa finaaleita lauantaina ja sunnuntaina. Ja kaikki pelit saa näkymään tähän tv-ruudulle, että sikäli mahtava homma.

Saatiin sit julkkikset bb taloon. Ihan vaikuttaa hyvältä sakilta. Ootin ehkä vähä kovempia nimiä enempi, mut vaikeetahan sinne sellasia on saada. Kyllä nämä ihan ilosta juttua tuntuu saavan aikaan, että eiköhän tästä hyvä kausi oo tulos. Extraa ja liveä oon nyt täs seuraillu. Se illan päälähetys on niin vanhaa matskua, että ei sitä oikein jaksa kattoo. Suosikkia ei tarvinnu pitkään miettiä, Sara kaunokainenhan se on.

Nyt se on sitten Halla virallisesti kuollut. Ilmoitettiin se asia kennel liiton sivuilla. Oli molemmilla kyynelten paikka siinä hetkessä. Jotenkin tuli taas sellanen olo, että voiko asia olla niin. Mut niinhän se on, eikä siitä muuksi koskaan enää muutu. Kaipaus vaan on niin kova, kuiteskin aina välillä. Mutta saahan se ollakkin, kun Halla on ollu vasta kolme viikkoa poissa. Ehkä se mun onnen tunne, on sitä kun Hallan tuskat on nyt ohi. Hallan on nyt hyvä olla, siellä jossain missä murheet on poissa.

Ajatuksia

Täällä sitä taas naputellaan uutta postausta. Jotenkin on nyt hirvee into kirjotella tänne teille kuulumisia. Eilen katoin sen miesten ekan pesis-finaalin Sotkamosta. No, se ihme tapahtu eka jaksolla, mut siinäpä se sit olikin, loppu meni Sotkamon merkeissä. Keskiviikkoa täs vaan oottaa jo jännityksellä. Sit päästään varsinaiseen asiaan tän kesän pesikses. Toivottavasti vaan yhteydet pelittää hyvin, ettei netti pätki.

Huomenna se sit alkaa, julkkis-bb. Kattelin tos äsken jo noita sivuja, mistä kamerat alkaa näyttää kuvaa talosta. Hyvältä ja mielenkiintoselta näyttää. 24/7 palvelukin on tullu jo tilattua, että valmiina ollaan. Ketähän julkkiksia sinne nyt sit astelee. No, huomenna se nähdään.

Tänään oli taas aurinkoinen päivä, eilisen sateisen päivän jälkeen. Pyörähdettiin pieni lenkki pyörillä, täs ihan lähellä vaan. Pieni mutta piristävä. On se niin ihanaa kun vähäkin pääsee pois täältä seinien sisältä. Toi ilmakin on niin raikasta, näin syksyllä. Lenkkeily on nyt kyllä lähteny taas aika hyvin käyntiin. Nyt vaan pitäs saada tuota kaupas käyntia vielä sujumaan, joka on nyt ollu seis taas pitempään. Mutta kyllä täs sellanen tunne on, että se fiilis ja into on tulossa, kunhan rauhassa vaan oottaa. No joo, näillä mennään.

Pesis kuume nousee

Siis, ei vaan näy loppua näille kurjille tapahtumille. Tossa aamulla saatiin tieto, että emännän siskon mies on saanu lievän sydän infaktin. Onneksi vain lievä, mutta sairaala keikka siitä tuli. Ei kai siinä nyt kuitenkaan pahemmin käyty, mutta pysäyttäviä ja ikäviä tapauksia tuollaset. Mietin vaan, että sais nää jo riittää, meidän lähipiiris nää synkät uutiset toistaseksi. Ainahan niitä välillä tulee, mutta kun tuntuu, että niitä tulee nyt aivan koko ajan.

No, eihän tää mun omia fiiliksiä kadottanu, ne viimme yön tuntemukset on yhä voimassa. Olin tänään yhteyksis mun vanhempiin. Näyttäs siltä, että oon saamas seuraa mun pesis katsomoon. Vanhempani on tulossa keskiviikkona kattoon Lapualta tulevaa ekaa finaalia, joka tulee netin kautta, jota niillä ei oo. Tai isän kans sitä lähinnä sitten jännätään. Aivan upeeta saada isä tohon vierelle tuulettelemaan. Huomenna täytyy kattoo miesten ekaa finaalia nelonen pro-kanavalta. Siellä kans pohjanmaalta Vimpeli taistelee, mutta enpä oikein usko niitten mahiksiin. Aina tietenkin ihmeitäkin voi tapahtua, että katotaan, mitä matsi tuo tullessaan.

Hyvää syksyn alkua kaikille!