Niinkun otsikko kertoo, mua todella melkeimpä vois tollaseksi jo nimittää, erakko. Kontaktit ulkomailmaan on todella ollu vähissä jo pitkän aikaa, kun puhutaan siis ihan live kohtaamisista. Onhan tällästä ollu kyllä ennenkin. Menny pitkän aikaa vaan kotona olemiseksi. Kait se täs onkin se lohtu, et sieltä vaan on sit noustu kuitenkin taas jotenkin. Enkä täs mitenkään oo nytkään luovuttamas, vaikka välillä tuntuukin vähä toivottomalta. Kyl täältä vielä tullaan, ja lujaa.
On tää kuiteskin aika outoa, kun mähän oon tavallaan omien tunteitteni vanki. Se pelko ei oo sitä mitä on mun ulkopuolella, vaan mä pelkään itseäni, omia tuntemuksia. Aatellaan tilanne tuolla jossain, missä yksin kohtaisin yllättäin jonkun aivan vieraan ihmisen, niin kyllä mä uskaltaisin sille puhua, vaikka avata suuni ensin. Ja sillon kun emännän kans kävin vielä säännöllisesti kaupas, tuli joskus tilanteita et ei löydetty jotain tavaraa. Niin ei mulla ollu mitään suurempaa ongelmaa mennä myyjältä kysyyn. Sit aatellaan pesiskatsomo, jossa istun tuntemattomien keskellä. Yllättäin vieressä istuva alkaa jutella mulle, ois aivan uskomattoman hieno hetki. Ois yhteinen fanituksen aihe, peli mistä puhua. Tollanenkin tilanne, kyl mä uskaltaisin puhua, ja paljonkin varmaan jos vastapuoli ois kova puhumaan. Osa mua kaipaa hirveesti ihmisten keskelle. Siinä voi olla myös sellasta halua todistaa itselle, et mut voidaan hyväksyä tähän yhteiskuntaan. Et mulla on oikeus myös vaeltaa täällä maanpäällä omana itsenäni. Kukaan ei hauku tai kiusaa mua, vaan mut hyväksytään joukkoon, jutellaan, ollaan ystävällisiä mulle. Se on se koulukiusaamisesta syntynyt haava, joka näitä tälläsiä ajatuksia synnyttää, joka ei varmaan koskaan kokonaan parane. Täs mä nyt taas vatkaan näitä asioita eestaas, et en tiä oliko täs taas mitään järkeä, mut tuntu vaan et pitää jotain saada taas purettua aatoksia tuolta päänupista ulos.
Niin, Virkiä on taas mestari, neljäs vuosi putkeen, hip hei hurraa!! En nyt sitäkään oo täällä blogis jaksanu hehkutella, vaikka iso juttuhan se mulle taas oli. Pelasivat Jyväskylän kans täydet viisi finaalia, et jännää kyl oli. Onneks pääsi netin kautta jokaiseen finaali matsiin mukaan. Täytyy kyllä kiittää Jyväskylää hyvästä vastuksesta. Aina se mestaruus maistuu paremmalta, kun siihen joutuu laittaan kaikki peliin. Tosin tää ratkaiseva viides pelihän oli sit jo Virkiän ylivoimaista näytöstä.
Nyt se on sit taas kausi pulkassa, et siinä mieles vähä haikeeta.
No joo, täytyy nyt toivoa et saisin tän mun lukon purettua mahdollisimman pian. Sais niin sanotusti ruvettua taas elämään. Ei se välttämättä paljoa tarvi, kun jutut alkaa taas luistaa paremmin.
Mut näin tällä kertaa, palataan taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti