Vuosi vaihtuu taas

Alkaa olla vuoden viimmeiset hetket. Nopeesti on kyllä taas tultu tämäkin vuosi. Tuntuu, että vuodet vierii yhä nopeammin, mitä enempi tulee ikää. Mulla tulee täs ihan kohta vuosi siitä, kun aloin kirjottaa tätä blogia. Sillon vois sitten muistella mennyttä vuotta, tapahtumia, tunteita, mitä elämä on tuonut, ja sitä kautta mitä tänne mun ekana blogi vuotena, oon kirjotellu.

Väinö on nyt sit ollu meillä viikon, ja täytti tänään kaksi kuukautta. Joulu täs hurahti ihan kotona ollessa, kun ei sen kans oikein voi vielä reissata. Oli meillä toisena joulupäivänä mun vanhemmat ja systeri kyläs, ja ihailemas Väinöä, että vähä saatiin joulu säpinää. Oli taas pitkästä aikaa mukava tavata systeriäkin, jota ei ollu  muutamaan kuukauteen nähny. Ihan mukava päivä oli.

On tämä viikko ollu aikamoista koirailua. Väinö on nyt se kaiken keskipiste, oikein todella. Kaikenmoista säpinää se meille järjestää, että ei perässä meinaa pysyä. Järjesti jo säikähdyksenkin meille, että tuli jo mieleen, ei kai tämä epäonni taas iske. No, tulipahan heti lääkäri keikkakin koettua, mutta ei siinä sit mitään hälyttävää ollu, vähä maha sekasin, uudesta ja jännittävästä.
Täytyy kyllä myöntää, on tää toisaalta vähä raskastakin. Nyt ollaan taas jumis, vähä niinkun sillon Hallan sairauden aikana. Lenkillä ei voi vielä Väinön kans käydä, eikä paljo missään. Mutta, eiköhän täs jonkunlainen irtiotto saada, ja päästä vähä tuulettumaan. Pitää hankkia Väinölle hoitaja, niin päästään vähä katteleen ulkomailmaakin. Mutta, on tää Väinö vaan niin ihana, että kyllä tämän alkuhässäkän täs nyt ilomielin kestääkin, se on selvä asia.

Hyvää uutta vuotta kaikille. Palataan mun ja blogin synttärien merkeissä, muutaman yön kuluttua.

Väinö

Siinä se nyt on, meidän perheen uusi jäsen, Väinö. Tänään oli se tunteikas päivä, jolloin meistä tuli noin neljän kuukauden jälkeen, jälleen koiran omistajia. Kaiken sen syksyn tuskien jälkeen, Väinö on todella rakas ja tervetullut joululahja. Ei voi sanoin kuvata, miten ihanalta se tuntuu, kun saa jälleen siloitella oman koiran turkkia. Miten ihanan pehmoinen ja pörröinen se onkaan, näin pennulla. Kaikki on jälleen niin epätodellisen tuntuista, että oisko nyt onnen aika jo välillä. Kun tämä päivä läheni, nosti se myös Hallan muistot taas enempi pintaan. Tavallaan Halla on nyt lopullisesti poissa, on aika uuden elämän. Nyt kun Väinö makaa tos mun jalkojen juuressa, tuo se suuren lohdun myös Hallan ikävään. Ikävä ei koskaa unohdu täysin, mutta ehkä sitä nyt on helpompi kantaa. Tästä alkaa nyt meidän ja Väinön yhteinen joulu, ikimuistoinen sellainen. 

Kaikille oikein hyvää joulua!

Mä tein sen

Näin on viikko kulunut, ja mä onnistuin, tein joka yö jotain matskua. Oon todella tyytyväinen itteeni, että selvisin tästä haasteesta. Ei se oikeastaan kovin vaikeetakaan ollu, vähä välillä piti miettiä pitempään, mut kyllä niitä ideoita aika hyvin keksi. Ja hyvin seurailitte mua koko viikon, noin 100 käyntiä nyt viikon aikana, se on mulle paljon, kiitos.

Nyt on vähä haikea olo, nyt ette kuule musta enää ihan joka yö. Oli niin hienoa, kun sai joka yö tulla tänne tekeen jotain tuotoksia. En tiedä oliko ne nyt niin mielenkiintosia, mutta se oli ainakin tarkotus. Ehkä se juuri on se pointti, miks sitä yleensä ei nyt ihan joka päivälle tee postausta. Ne ei ois ehkä aina niin mielenkiintosia, kun väkisten vääntäis jotain tekstiä. Mutta, kirjottelen aina kun fiilistä ja asiaa tulee. Tämä oli hauska viikko. Palataan asiaan. Moro!

Mietteitä ja musaa

Parasta maailmassa on, että aikojenkaan kuluessa ja muuttuessa hyvät ystävyyssuhteet eivät unohdu, eivätkä muutu.

Päätä olla onnellinen tänään ja elää tyytyväisenä siitä mitä sinulla on. Ellet voi saada sitä mistä pidät, ehkäpä voit pitää siitä mitä sinulla jo on.

Jos kaikki toiveemme toteutuisivat, meillä ei olisi unelmia. Jos aina olisi kesä, ei juhannuksessa olisi mitään taikaa.

Mun suosikki tv-sarjat

Siinä ne on, mun mielestä ehdottomasti paras ulkomainen, ja paras kotimainen tv-sarja. Ja jos näistä vielä pitäs valita se paras, niin se on kyllä metsolat. Kotimainen voittaa kyllä ulkomaisen, siinä ei tarvi lukea tekstiä. No, ei se ainut peruste tietenkään oo. Suomalaiset tuotokset vaan tuntuu kotoisammilta ja tutummilta. Nyt vanhempana on ruvennu enempi kattomaan kotimaista tuotantoa. Nuorempana tuli enempi kateltua ulkomaisia sarjoja ja elokuvia, kun nykyään.

DALLAS: Siinä oli sarja jota jaksoi katella vuodesta toiseen. Aina ootti sitä perjantaita, että näkee taas uusimmat juonittelut. Ei kai multa montaakaan osaa jääny kattomatta, jos yhtään, sitä ei jaksa oikein muistaa. Jotenkin se JR, vaikka oli sellanen juonittelija, oli mun suosikkeja. Olihan niitä muitakin, mutta JR oli nyt kuitenkin se näkyvin hahmo. Nythän juuri on alkanu toinen kausi tätä uutta dallasia Suomessa, ja kolmatta ilmeisesti jo kans kuvataan. Kohta tulee se surullinen hetki kun JR poistuu sarjasta kuoleman kautta. Oli kyllä surullista kuulla sillon muutama kuukausi sitten, että Larry oli nukkunut pois, hyvä ihminen oli poissa. Sitähän Larry oli oikeassa elämässä, todella hyvä ihminen. Eihän tämä uusi versio ole enää sen vanhan dallasin veroinen, varsinkaan nyt kun JR jää pois, mutta katseltavaa viihdettä kuitenkin. Että katsoa aijon joka ikisen jakson.

METSOLAT: Sarja joka voisi olla täysin totta. Siinä kait se suurin syy, miksi se on mun ykkönen. Niihin hahmoihin on helppo samaistua, niin todenperäisiä ne on. Aika monta kertaa on tullu se sarja elettyä läpi. Oon hankkinu koko sarjan dvd-levyinä. Siinä saa heidän mukana välillä iloita, välillä surra, ihan aidosti. Sillä ei oo merkitystä vaikka muistaa melko tarkkaan jo ne tapahtumat, kun on kattonu tosiaan melko monta kertaa sen jo. Aina sitä elää ja liikuttuu siinä tapahtumien mukana yhtä paljon. Erkkihän siinä on se päähenkilö oikeastaan, jonka elämän ympärille sarja rakentuu. Erkki kokee elämässään sekä ylä,että alamäkiä. Tramaattisin hetki on varmaan se, kun Erkki menettää rakastamansa naisen, ja syntymättömän lapsensa. Niissä tapahtumissa kyllä silmät kostuu. Nyt onkin menny melko pitkään kun viimmeksi on tullu pyöriteltyä, noi metsola dvd-levyt. Kenties täs talven mittaan vois taas lähteä Hoikan kuntaan vierailulle.

Hoidokki lähti

Nyt oli kyllä ihan mahtava viikonloppu. Miten voi näin tuntea haikeutta ja ikävää, vain muutaman päivän yhdessä olon jälkeen. Siltä vain nyt tuntuu, kun jouduimme luopumaan ihanasta hoito hauvastamme. Vaikka sillä oli pennun riehakkuutta, hyppimistä, naaman pesua yli innokkaasti, välillä tultiin aivan syliin, huidottiin tassuilla, oli se kuitenkin niin ihanan ihana. En olisi uskonu, että noin iso koira joskus istuu mun sylissä, mut niin se vaan tuli, eikä se sattunukkaan paljonkaan. Se oli kuin joku pehmolelu, niin pehmeä turkkinen. Lenkillä käytiin joka päivä, lumesta nauttien. Ja sitä luntahan on nyt sit tullu aika runsaasti. Talvi on tullut, mut onhan se jo aikakin. Näin painuu muistojen joukkoon nämä päivät, ja alkaa oman pennun odotus. Huomiseen taas!

Huumoria

Optimistisen naisen vappu: Usko on mennyt. Toivo on sammunut, mutta Yrjö on onneksi tulossa!

Teekkarin vappukalsarit? - Simat edessä, rusinat takana.

Mikä ero on opettajalla ja tietokoneella? - Kukaan ei naura kun tietokone kaatuu.

Pelastusarmeijaan vasta liittynyt nuori neiti pysähtyi puhumaan ravintolan ulkoterassilla oluttaan hörppivälle miehelle: - Tiedättekö, että alkoholi tappaa vuosittain yli 5000 suomalaista?

- Ei haittaa. Minä olen Virosta.

Mitä tulee kun kaksi sydäntä kohtaa? Sydänkohtaus.

Lainaukset kirjasta: Suomen parhaat vitsit 2013.

Hyvää musaa

Tänään oltiin taas lenkillä koira vieraamme kans. Lunta oli tullu aika paljon, ja sehän oli riemullista, onhan kyseessä sen eka talvi. Kovasti on pusuteltu ja halailtu edelleen. On se niin ihana hauveli, iso mutta lempeä.
Huomiseen.

Onnea Suomi

Nyt on sitten taas koira talossa. Tänään saapui se hoito koira, joka on meillä sunnuntaihin saakka. Aivan ihana pehmeä turkkinen otus. Kokoa on kyllä ihan riittävästi, vaikka se on vasta pentu. Se on Hallastakin suurempi, vaikka ei tosiaan oo vielä täysikänen. Eli, kasvaa vielä tuostakin lisää, että aikusena on kyllä tosi iso. Vähän välillä on ollu levoton, varmaan kaipaa perhettään, mut eiköhän se tästä suju. Jotenkin tuntuu kuin ois toisessa elämässä, kun yhtäkkiä taas meillä koira. Kyllä se vaan koira meidän perheeseen kuuluu, tuo se jotenkin valoa elämään. Lenkillehän sitä lähettiin tos illalla, et siinä erittäin tärkeä asia, mikä koiran myötä tulee. Varmaan tähänkin jo ehditään jonkun verran kiintyä, täs viikonloppuna. Sunnuntaina voi olla vähä haikeeta, mutta kohtahan se omakin saadaan tohon kirmaamaan. Kovin oli muuten tämä tassuttelija heti kiintyny muhun, kun nuoli niin naamaa, ja oli ystävällinen. Ihana koira.

Nyt on sitten Suomen itsenäisyyspäivä. Pressan juhlakkin on Tampereella tänä vuonna, että sinänsä harvinainen vuosi. Taas muistetaan ja kunnioitetaan niitä, jotka silloin aikoinaan taisteli Suomelle vapauden. Eräs nuori täältäkin sillon lähti taistelemaan, ja koki matkansa lopun, siellä tykkitulen keskellä. Ei kuulunut taistelijaa moneen vuosikymmeneen, kunnes tänä syksynä, pääsi tämäkin nuorimies, vihdoin kotiin. Rakkaittensa lähelle, oman paikan hautausmaalle lepäämään. Tämä on niin koskettavaa, että näitä sotureita löydetään ja saatetaan kunnialliseen maahan lepäämään, näin pitkänkin ajan päästä.

Haaste

No niin, siellä mittari näyttää 3000 käyntiä. Uskomatonta, että noin monesti on tämä mun blogi avattu, ja käyty lukemas. Pian tulee vuosi siitä kun alotin, muutama kymmenen postausta sitten. Oon tyytyväinen siihen, että näinkin paljon on tekstiä tänne syntyny, mikä ei aina niin helppoa oo ollu. Mutta monesti silmät kosteina oon tänne kirjotellu, mikä on ollu tosi tärkee purkautumis kanava, omille tunteille. En ajattele noissa kävijä luvuissa jotain muita suosittuja blogeja, kuinka niitten luvut on paljon isompia. Ei, en kaipaa mitään suurta suosiota, vaan oon tosi tyytyväinen näihinkin lukuihin, mitä oon saavuttanu. Eli, lämmin kiitos teille lukijani.

Lupailin teille jotain erikoispostausta kun toi kävijöitten raja ylittyy. Täs syksyllä eräs blogin pitäjä teki sellasen haasteen, että kirjotti joka päivä viikon ajan postauksia. Oon aatellu jospa minäkin kokeilisin haastaa itseni sellaiseen. Onhan se kova haaste, mutta voisin yrittää. Eli, tästä viikko eteenpäin, joka päivä jotain, tai mulla se tarkottaa, joka yö. Ja nimenomaan yritän saada jotain erikoisempaa matskua aikaseksi, ainakin osittain, mitä tänne tuotan. Katotaan miten käy, että onnistunko. Huomiseen!

Joulukuu on täällä

Siis, menee hermot tän yhteyden pätkimisen kans. En tiiä mikä siinä mättää, kun välillä pilettää ihan hyvin, välillä yhteys nettiin katkeilee. Aina sillon kun klikkaa jotain, se vaan rupee pyörittään, ja ilmottaa, ei yhteyttä nettiin. Ei millään viittis ruveta jotain piuhaa vetään koneen ja modeemin välille. Piuhoja on jo ihan tarpeeksi vedelty koneesta toiseen, et sais tämä nyt toimia langattomasti. Ja kun luulin, että nyt on nopea ja hyvä liittymä, mut tää on taas tätä mun säkää. Modeemi on kyllä komea, ja aika kalliskin, mutta ei vaan voi pelata kunnolla, tai eihän se vika välttämättä siinä oo. Täytyy nyt kattella, joutuuko soittaan Anvialle, vai keksiskö täs ite jotain keinoja vielä, mitä yrittäs. Todella ärsyttäväähän tää on, jos se ei homma tästä parane.

Niin, nyt ollaan sit joulukuun puolella, ihanaa. Alkaa vähä jo joulun lähestyminen tuntua. Pitkä pimeä syksy saa väistyä joulun tunnelman ja valojen tieltä. Tästä synkkyydestä selvitään sittenkin, jälleen tänäkin vuonna. Suomen talviurheilu ei vaan taho nousta sieltä pimeydestä. Ne on muut maat edelleen, jotka jakaa ne kärki sijat. Onhan siellä tietysti vähä toiveitakin, että parempaakin ois tulossa. Kausihan on nyt vasta saatu kunnolla käyntiin, että ehtiihän sitä parantaa, olympialaisiin on vielä aikaa. Mutta, urheilu on hieno asia, ja kunnia kuuluu aina voittajalle, on se sitten mistä maasta tahansa.

Tänään tuli käytyä pitkästä aikaa pienellä ulkoilu lenkillä. Ilma tuntu aika kylmältä, kun oli sellanen kylmä viima. Mutta oon tyytyväinen että tuli nyt lähettyä, kun on tosiaan jääny ulkoilu vähemmälle viimme aikoina. Se vaatis sen koiran, joka ajais lenkille, mut kohtahan sekin asia on taas kunnossa. Voi että, kohta tossa lattialla töpsöttää, meidän uusi perheen jäsen.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Mitä kirjottaa

Taas on kohta viikko viimme kerrasta, kun kirjottelin tänne. Siis, tämä on niin kurja tunne. Kun haluis, että nää välit ei venyis kovin pitkiksi, mut kun tuntuu niin tyhjältä välillä, että ei tiiä mitä kirjottas. Mun elämä vaan on kovin tyhjää, mitään ei tahdo tapahtua, että kirjota siinä nyt sit, elämästä, mut mistä elämästä. Pitäs kait ruveta kirjottaan jonkun toisen elämästä, no ei tietenkään. No, tässähän tätä tekstiä nyt kuitenkin taas syntyy, ja juuri sitä mitä nyt tunnen, aitoa sisintäni. Ja tiättekö, tämä helpottaa, kun saan kirjottaa sen tähän, jakaa tunteitani teille kaikille. Parempi näin, kun vaan tuskailla, ja pyöritellä päässä, mitä sitä nyt vois kirjottaa.

No, kyllähän täs nyt pikkuhiljaa alkaa tulla mielenkiintosia asioita taas eteen. Urheilun tämä hiljainen kausi, kun kesälajit on päättyny, ja talvilajeja oottelee, alkaa nyt olla ohi. Rukalla alkaa tapahtua nyt viikonloppuna, ja Ruotsissa hiihdetään pyssyn kans. Joulu on tulossa, uutta vuotta vaihdellaan, ja sit tietenkin se mitä täs nyt eniten oottaa. Meidän pikkunen tassuttelija, saapuu uuteen kotiin. Pientä verryttelyä saadaan jo tossa viikon päästä, kun erään perheen koira tulee meille hoitoon pariksi päivää. Se on kans aika pentuinen vielä.
Ehkä täs nyt saa taas sit muutenkin liikkeelle itseä, joka on kyllä ollu taas vähä jumis, se puoli.

Mutta, katellaan taas eteenpäin toiveikkain ja valoisin mielin.

Täällä ollaan taas

Joopa joo, näin se aika rientää, pian taas lipsahtanu pari viikkoa viimme postauksesta. Ilmeisesti tää pimeys, talven väistämätön tuleminen, vaikuttaa mielialaan. Vaikka kuinka yrittää taistella, on mielenkiintosia asioita tapahtunu, ollu jonkun verran säpinää, niin silti mieli ei jaksas millään olla iloinen ja pirteä. Valokuitua on nyt sitten sekä tv että täs netti puolella. Tilatut tv-kanavat näkyy hienosti, että huippu hd- kuvasta on saanu nauttia, siihen oon ihan tyytyväinen. Sit on tää 100 megainen netti. No, se kyllä on ollu vähä pettymys. Sehän ei langattomana tuu sitä sataa megaa, eikä välillä oo tullu mitenkään. Luulin, että siihen ois voinu luottaa, mutta ongelmia on ollu. Välillä on tosi hidas, ja välillä tosiaan yhteys katkeaa kokonaan. Se voi olla tää talon sisäinen verkko, mistä se mättää. Nyt tää taas tuntuu toimivan ihan hyvin, että jospa se siitä.

Tuota youtube kanavaa oon vähä täs kehitelly. Mulla on nyt sielä pari soittolistaa, jota puolta en ennemmin vielä ollu käyttäny. Siellä on vähä musaa, ja sit tein sellasen sketsi listan. Kokosin sketsejä vuosien varrelta. Musta noi vanhemmat sketsit on parhaita, ei nykyään osata monestikkaan tehä niin hyviä kun ennen. On tietenkin poikkeuksiakin, joitain hyviä uudempiakin. Että katelkaa, jos kiinnostaa.

Oikein täs on ollu paha mieli siitäkin kun ei oo saanu tänne tekstiä. Tossa äsken kattelin noita tilastoja lukijoista, ja huomasin kuinka ympäri maapalloa taas oli teitä käyny vierailemas täällä. Se lämmitti niin paljon mun sydäntä, kun jaksatte kuitenkin ihan kiitettävästi vierailla, vaikka ei uutta postausta näy. Nyt kun tulee taas uusi tuhat täyteen teidän käyntejä, niin lupaan yrittää tehä jonkun erikoisjutun. On parikin ideaa täs mielessä, et katellaan niitä sit.

Mutta, oli ihanaa taas kirjottaa teille kaikille, tän melko pitkän tauon jälkeen. Kun  aina rupee vaan kirjottaan, vaikka ei niin fiilistä oiskaan, tekstiä tuntuu silti syntyvän. Eli, sisimpäni kaipaa tätä avautumista, tätä arvokasta hetkeä, jonka saan jakaa teidän kanssa lukijani. Minä vaikenen nyt, mutta palaan, ihan varmasti!

Nasta juttu

Vähän on ollu hakusassa postaus into taas, kun haluus tehä näitä, mut välillä ei oikeen olis asiaakaan mistä kirjottaa. Ei aina jaksas niitä samoja kaupas ja lenkillä käyntejä kertoilla. Vaikka välillä nekin on suuria saavutuksia mulle. Niitähän ne kyllä, mun saavutukset nyt lähiaikoina on ollu. Paitsi oltiinhan täs nyt isänpäivillä sunnuntaina. Ihan mukava oli taas käydä Ylistaros, vanhempien luona. Autokin sai nastat alle, että pärjää talven liukkailla taas. Tänään olikin ensimmäinen todella liukas keli, ainakin täällä, kun käytiin tos lenkillä. Tie oli paikoin aivan jäässä, että luistimilla ois päässy.

Tänään sattui todella kummallinen tapahtuma, että voiko se edes olla tottakaan, niin huono tuuri oli. Huomasin, että mun pyörän kumeissa ei pysyny ilma kummassakaan. Tarkempi tarkastelu paljasti, että molemmis kummeissa oli nastat puhkaissu reijät. Kuvitelkaa, nasta, ja vielä molemmis. No, pyörävarastosta löyty vielä yksi nasta laattialta, joten sieltä ne oli peräisin. Ja minä onnistuin saamaan kummatkin kumit nastaan. Sitä ei voi kun arvailla sitten, miten ne nastat sinne oli joutunu. Harmittaa vaan, kun uudet kumit oli molemmis pyöris. Että tällänen tapaus tällä kertaa.

Uusi pieni elämä

Tämä päivä oli suurten tunteitten päivä. Meille on syntynyt lapsi, niin ihan totta se on. Ja nyt alkaa odotus aika. Ai, että menee väärin päin, ja kumma juttu? Ei, kyllä se näin menee. No, juttu menee näin.
Meidän piti hankkia se uusi koira ens kesän alussa, mutta se tuleekin nyt jo joulun alla. Emännän työt loppuukin nyt jo jouluksi, että nyt tuli sitten uuden sessun aika. Tänään varmistu, että me saadaan se jouluksi, ja paikka missä se meitä odottaa. Se pentue on nyt noin viikon vanha, eli meidän uusi karvainen tassuttelija on syntynyt. Nyt vain sit ootetaan, kunnes sen voi hakea uuteen kotiin, jossa se tulee kyllä olemaan todella rakastettu.

Tunteet on kyllä ollu nyt pinnassa. Halla saa nyt uuden tulokkaan paikallensa. Välillä tuntuu väärältä, ottaa siihen paikalle toinen, mutta eihän me Hallaa koskaa unohdeta. Halla on ikuisesti muistoissamme, ja sydämmissämme. Sitä liekkiä ei sammuta edes uusi tulokas, mutta se tuo meille suuren lohdun ja ilon. Ja aikaa myöten Halla jää sinne taustalle muistoihin, kun saamme opetella kulkemaan näitä elämän polkuja uuden nelijalkaisen kanssa. Siitä ei tuu epäselvää, että löytyykö rakkautta myös sille. Me tullaan rakastamaan meidän uutta koiraamme nyt tosi kovaa, sen verran oli rankkaa tämä Hallan loppu aika.
Näin elämä rullaa, toisen loppu, on uuden alku.

Valoista kaapelia syksyyn

Moi vaan kaikille, pitkästä aikaa. Anteeksi hirveesti kun en oo postaillu hetkeen. Ensin olin innos uudistamas tätä blogia, kauhea into päällä. Sit vaan yllättäin, into romahti, ja yli viikko hurahti ilman tätä ihanuutta. Niin vaan saattaa käydä, vaikka ei haluiskaan. Mutta, nyt olen taas täällä kirjottamas teille kaikille.

                                                                                                 

 
Kuva kertoo missä sivuilla oon nyt viimme öinä viihtyny. Se valokuitu kaapeli tuli sitten keskiviikkona, tai käytiin yhdistämäs tuonne keskukseen. Ehkä se asia onkin vieny kaiken huomion mun elämäs viimme päivät, että ei sit oo kirjotus intoa ollu. Mulle tää vaan on niin mahtava juttu, jota piti monet vuodet odottaa. Nyt on sit heti tullu tehtyä tilauksia, sekä tv että netti puolelle. Huippu tekniikkaa on nyt tilattuna, esim. 100 megainen netti liittymä. Ei pitäs yhteydet takuta, sillä nopeudella.

Oon aatellu, että onneksi täs kotona tulee näitä mielenkiintosia asioita, jolla saa kehitellä tätä tekniikka puolta, joka mua kiinnostaa. Totuushan kuitenkin on se, että tässä se mun elämä pyörii enimmäkseen. Välillä käydään vähä tuulettumas, mutta kuitenkin.
Enkä nyt sillai ota mitään paineita mistään reissuista, ne tulee sitten kun tulee, tai ei tule. Sitten mennään kun fiilis tulee, ja nautitaan onnistumisista. No, tänään oltiin pururadalla kävelemäs, ja viikon päästä onkin sit taas isän onnittelu käynti Ylistaroon.

Nyt mennään sit jo marraskuuta, eli joulukin siellä jo kolkuttelee kovaa vauhtia. Sitten vaihdellaan vuotta, ja käännetään kelkka jo kohti kevättä. Voi hurja, miten se aika rientää, ja saakin rientää tähän vuoden aikaan.

                                                   

Odotus palkitaan

Nyt se sitten tapahtuu, mitä oon oottanu monta vuotta. Ens viikolla Anvia yhdistää valokuitu kaapelin tähän taloyhtiöön. Tulee kaapeli-tv, ja mahdollisuus tilata super nopea netti. Pääsee eroon näistä ainaisista antenni sählingeistä. Tapahtuu juuri sillä alueella suuria, mikä mua hirveesti kiinnostaa ja innostaa. Oon aina tykänny hankkia kaikkea uutta elektroniikkaa. Tästä tulee mielenkiintosta.
                                                                  Tässä video aiheesta

Sää meni taas sitten syksyisempään suuntaan. Lämmintä kymmenkunta astetta, ja vettä sataa. Lumet meni, mitä sitä oli, ei kyllä paljoa vielä ollukkaan. No, ei sen talven nyt vielä tarvikkaan tulla.
Tänään oltiin tos lähikaupas taas. Vähä oli ehkä jännempää, mitä nyt on ollu, mutta selvisin taas hienosti. Johtuen varmaan tosta jännityksestä, tuntu aika hienolta, tyytyväiseltä. On ihanaa saada tuntea se tunne, välillä niin pienestäkin saavutuksesta. Näin tänään.

Valoa tunnelin päässä

Niin se meni emännän lomaviikko sitten, että palaamme arkeen taas. Mutta ihan mukavan viikon vietimme. Emäntä nyt oli enempi liikkeellä kun minä, mikä nyt ei tietenkään mikään ylläri ole. Eikä se mullakaan nyt ihan kotona oo menny viimme aikoina. Tärkeintä mulle oli, että tehään joku ajelu retki, ja senhän me tehtiin, vähän syksyä piristämään. Tänään oltiin vähä taas lenkkeilemäs, vaikka tuuli oli kyllä aika vilposta.
Mullahan on nyt tää blogin uudistus ollu täs suuri juttu, että saanko onnistumaan sen niinkun aattelen ja haluan. Oon kyllä onnellinen, että kaikki on menny näin upeesti putkeen. Nyt vaan jos sais tämän onnistumisen ja rohkeuden, siirettyä myös live elämään, niin mitähän sitä saiskaan aikaan. No, tässä on vähä puhuttu Seinäjoki reissusta, että valoa näkyy tunnelin päässä. Toivotaan parasta.

Uudistuminen jatkuu

Tässä tämä video nyt tännekkin, jonka kuvasin siellä Strömsöössä, tonne mun youtube kanavalle. Rupean nyt sitten tuomaan näitä videoitakin tänne, kun tuntu olevan aika helppo homma.

                                                              Syksyn puu loistoa

                                                             Tunnelmaa pimeyteen

                                        Tässä todella koskettava video, itelläkin silmät kostui.

Tällästä testailua nyt täs oon harrastanu, ja näyttäs että hyvin tuloksin. Oon nyt niin innos tästä blogin uudistuksesta, että aivan riemusta vois hyppiä. Haluan nyt todellakin tänne muutakin kun vaan niitä kuivia tekstin pätkiä. Nyt on myös ihanaa kun voi ottaa normaali kuviakin, videoitten lisäksi. En oo ollu oikein innokas, muutakun videoita kuvaamaan, mutta nyt haluan räpsiä teille tänne, näitä normaali kuviakin. Jos nää nyt kaikki, jota oon tähän ladannu, toimii julkasun jälkeen, videot pyörii, kuvat on paikallaan, niin mahtavaa.
Oon jo pitempään ajatellu monipuolistaa tätä blogia, mutta oon pelänny etten hallitse näitten kuvien ja videoitten latausta tänne. Pelko on ollu ilmeisesti turha, koska yllättävän helpolta tämä lopulta näyttäs.
Ei kai täs sit muuta, kun julkasta pätkäyttää nämä teille.

Blogi saa uutta ilmettä

Kuten huomaatte, nyt on uudistumisen aika. Oon tätä jo miettiny jonkun aikaa, ja nyt on toteutuksen vuoro. Aina uudistukset jotenkin piristää, että eikun vaan tulta päin. Aijon nyt tuoda tänne muutakin kuin tekstiä. Vähä jännittää onnistunko, mutta katotaan.

Hups, kyllä mä näköjään vielä jotain osaan. Siinä se on, mun blogin eka kuva. Ei se nyt niin vaikeeta ollutkaan, mitä pelkäsin. Pakkaa vaan näin vanhaa jo hirvittää nää kaikki hienoudet, että osaako sitä kaikkea. Mutta aika mukavastihan toi kuva tohon asettu, että yritän nyt jatkos tehä tästä blogista värikkäämmän.

Eilen oltiin sitten syysretkellä tossa Vaasan ympäristös. Käytiin sellases paikas kun Strömsö. Siellä tehään sellasta TV- ohjelmaa, ilmeisesti ympäri vuoden. En oo itse ohjelmaa pahemmin seurannu, mutta kuullu oon siitä paljon. Että oli ihan mielenkiintosta käydä kattoon, millanen paikka se on. Tuossa kuvan rakennukses ne kuvaa niitä jaksoja, joita taitaa kerran viikos aina yksi tulla ulos. Nytkin siellä näky ylen auto olevan, kenties oli kuvaukset käynnis. Ihan kaunis paikka oli.

Tänään meidän etupihalla näytti tälläseltä. Satoi sitten ensilumen maahan, vähä outoa. Kait siihen on taas totuteltava, talvi tulee tänäkin vuonna, ei voi mitään. Laitan tohon alle vielä toisen kuvan tästä aiheesta.

No niin, miltäs tää uusi ilme nyt vaikuttaa? Pistäkää kommenttia tuleen. Ei ollu mikään helppo juttu mulle, ruveta muuttaan vanhaa tuttua turvallista, niinkun nyt mun elämäs muutenkin tahtoo olla. Mutta nyt voin sanoa, että oon tyytyväinen, kun tein sen. Oon tosi innos nyt kehittään tätä blogia, että katotaan mitä keksin vielä tänne tuoda. Nuoremmille ja taitavemmille nää jutut on arkipäivää, helppoja juttuja. Multa tää vaati vähä enempi järkeilyä ja jännitystä, mutta yritetään. Te kaikki lukijani ootte ansainnu vähä väriä tähän hommaan, ja onhan tää itellekkin antoisampaa näin, kun pelkkä tekstin kirjottaminen.  Palataan asiaan!

Halla kävi unessa.

Tänään oltiin taas tuolla kauniissa syksyisessä ilmassa lenkillä. Ei tosin kovin lämmintä enää ollu, vaikka aurinkokin paistoi. Luonto on kyllä kaunis näin syksyllä, puut on tosi värikkäitä. Ilma on sellasta raikasta, jota on helppo hengitellä. Mittari näyttää nyt olevan pari astetta miinuksella, että kylmä yö tästä tuli.

Emännällä on nyt tämä tuleva viikko lomaa, että se on nyt sit syksyisen retken paikka. Pitäs keksiä joku reitti minne lähettäis ajeleen. Jotain vähä on jo suunniteltukin, mut ei mitään lopullista. Se on aina se ongelma, kun pitäs keksiä paikkoja mihin mennä, ja ne ei sais olla liian kaukana. Mutta eiköhän siitä ihan mukava retki saada aikaiseksi, syksyä piristämään.
Niin, on ollu  muutama päivä mulla taas kotona oloa, mutta tänään tosiaan sain  sen putken poikki. Jotenkin on sellanen olo, että kohta tempasen jotain jännittävää juttua, mikä pelottaa, mutta mistä aijon selvitä. En tiiä siitä toteutuksesta, mutta nyt tuntuu tältä. Mieliala vaan niin pakkaa vaihdella.

En oo nyt enää kirjotellu hetkeen Hallasta, mutta se ei tarkota sitä, että kaipuu ois poissa. Ei todellakaan, kaipaamme edelleen meidän rakasta koiraamme. Viimme yönä Halla ilmesty meille mun unessa. Siinä se istu keskellä jotain huonetta kun menimme ovesta sisään. Meinasin halata sitä, mut se katosi, ennen kun ehdin koskea siihen. Kenties tämän unen avulla Halla tuli kertomaan meille, että kaikki on nyt hyvin.

Hyvää syksyistä viikkoa kaikille!

Liikkeellä on oltu

Taas se viikko hurahti, ja on postauksen aika. Tämä nyt näyttäs olevan tahti, viikko ja postaus. En nyt mitenkään oo tätä tarkotuksella näin ruvennu kirjottaan, mutta näin on vaan nyt menny.

No, nyt oon viimme päivinä päässy liikkeelle täältä asunnosta melko mukavasti. Lenkilläkin on taas käyty, ja autokin on saanu vähä liikettä. Asioita on hoideltu, ja eilen oltiin Ylistaros, mun vanhempia tapaamas. Ihan hienolta tuntuu kun pääsee vähä tonne ihmisten pariin, ettei aivan jumitu tänne sisä tiloihin. Jotenkin vaan tuntuu, että vois olla vielä tyytyväisempikin olo, mitä nyt on. Oon kuitenkin nyt tehny juttuja, mitkä on ollu mulle joskus mahdottomiakin, jännityksen ja pelon vuoksi. Esim. olin mukana emännän autoa katsastamas, jota en oo moneen vuoteen tehny. Silti ei oo tullu sitä voimakasta hyvää oloa, mikä nyt viimme aikoina on tullu, näistä saavutuksista. En tiiä, oonko nyt sitten henkisesti paremmas kunnos, että nää jutut on jo liian helppoja mulle toteuttaa. Pitäs kait sitten nostaa rimaa, nostaa vaikeus astetta. Oisin kyllä onnellinen jos asia näin on. Täytyy kattella mitä täs kehittelis.

Blogi, matka aitoon itseeni.

Siis, en tiiä, miks tuli nyt kun tulin tänne omaan blogiin, sellanen liikutus. Liikutuin siitä, että mulla on oma blogi. Paikka missä voin olla oma itseni, ja uskallan myös sen tehdä, olla juuri se minä, mitä olen. Tämä tuntuu juuri nyt taas niin ihanalta. Videollakin kyllä yritän olla oma itseni, mutta siinä se on paljon haastavampaa. Jännitys tuo väkisten siinä sellasta, pikkusen ehkä, ei niin itseä. Varsinkin nyt kun videot on jääny vähä vähemmälle, sitä jännittää enempi. Mutta sain mä nyt taas videonkin tehtyä täs eilen.
Mut tää blogi, täällä ei tarvi jännitellä, täällä kaikki mitä kirjotan, tulee täysin aitona suoraan sydämmestä.
Juuri se, että uskallan ja saan avautua teille rakkaat lukijani, on mulle tosi tosi iso asia. Oon niin onnellinen, että vielä näinkin vanhana, löysin tälläsen harrastuksen. Ja sit kun saa huomata, miten kaukanakin täältä Suomesta, teitä kiinnostaa lukea mun blogia. Se on niin ihmeellisen ihanaa. Mut tietenkin kaikki lukijat, lähellä ja kaukana, ootte mulle yhtä tärkeitä, joka ikinen.

Niin, viikko täs on vanhettu taas, sitten viimme postauksen. Että mitä mulle on tapahtunu, eipä juuri mitään. No, tänään taas käytiin kaupas, sit tein sen videon, siinä mun viikon saavutukset. Että, tota pihaa edemmäs en täs kauppa reissujen välis päässy. Emäntä on ollu vähä flunssainen, että lenkilläkään ei sit oo oltu. Enkä yksinkään oo sit minnekkään saanu itteäni raahattua. Tällästä tää on, mun elämä. Mut hyvä nyt kuiteskin jos ees kerran viikos onnistus toi kauppa reissu. Se nyt tuntu taas tänään hyvältä kun siihen pysty, ja tuntuu ettei siinä nyt suurempia ongelmia, tällä hetkellä ainakaan, oiskaan. Pitäs vaan saada nyt muutakin liikettä, ja sosiaalista toimintaa, niin eiköhän tämä tästä. On täs kyllä vähä suunnitelmiakin, siihen suuntaan.

Mutta, kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea taas mun höpötyksiä. Ootte tärkeitä mulle!

Unelmat lähti laukalle

Tänään tuli käytyä emännän kans täs lähikaupas ruokaostoksilla. Pitkästä aikaa onnistu taas kaupas käynti meikäläiseltä. Eikä ees jännittäny mitenkään tosi hirveesti. Eilen kun emäntä kysy, lähenkö tänään kauppaan, olin heti valmis lähteen. Jotenkin oli sellanen varma olo, nyt sen teen pitkästä aikaa. Vähä tänään ennen lähtöä, nousi pientä pelkoa, mutta nitistin sen, ja niin mentiin. Jännitystä tais lopulta olla vähempi, kun sillon posti reissulla. Että, tosi tyytyväinen oon itteeni.

Täs oon miettiny tota kuinka upeeta on kuulua tollaseen joukkueeseen, mitä Virkiä on. Toi niitten motto, ei oo mua, on vain me, on tosi osuva. Siinä joukkuees todella pelataan hyvällä yhteishengellä.
Sit mietin omaa elämää, sitä mitä koin koulu vuosina. Olin ison joukkueen jäsen, mutta monesti koin olevani vain syrjään työnnettävä ylimääräinen jäsen. Muistan kerran ala-asteella, pelattiin pesistä. Olin takakentällä, sinne tuli kaaripallo, jonka kaikkien yllätykseksi minä nappasin kopiksi. Se oli multa, ainakin omasta mielestä, huippu suoritus. Ja mitä muut teki, ne nauroi, opettajaa myöten. Niitten mielestä se oli hirmu hauska tilanne. Mä kerrankin osasin jotain, ja se olikin sit vaan vitsi. Ei tuntunu kovin mukavalta sillon.

Mut pahempaahan oli vielä tulos, sit yläasteella. Että, pikku juttuhan toi oli, mitä oli sit se kiusaaminen, mistä oon jo kertonut. Sillon mun päähän taottiin yhä syvempään ajatus, sä et oo mitään, sä et osaa mitään, oot täysi nolla. Kumpa voisin vielä joskus, mun elämän pelissä lyödä kunnarin, olla ylpeä siitä, ja saada muilta onnitteluja. Haluaisin saavuttaa jotain merkittävää. Olla mukana jossain, missä mut hyväksyttäisiin, voisin tehdä jotain yhteistä hyvää, olla tasavertainen joukkueen jäsen.

No, ehkä unelmat laukkaa nyt vähä liian lujaa. Se kiusaaminen tuntu vaan sillon, ja edelleenkin, niin pahalta, että sitä innostuu joskus unelmoimaan vähä liikoja. Mulle riittää nyt, kun kävin siellä kaupas, ja tunne siitä, että parempaan päin ollaan menossa.

Jännitystä

Joo, on se kumma kun hetken on ulkona näistä sosiaalisista tilanteista, kuinka pienikin juttu alkaa jännittää. Mullahan nyt on itseasias menny täs pitkäänkin, että en oo ollu tuolla ulkona kun lenkillä. Ulkoillessa ne sosiaaliset tilanteet kuitenkin on erillaisia, tai sitä kontaktiahan ei yleensä oo ollenkaan. Tullaan vaan vastakkain puhumatta mitään. Sekin on monesti vaikea tilanne, ei tiiä minne kattelis. Helponpaa ois kun vois jotain vähä sanoa, mutta tällästähän se on täällä Suomessa.

Niin, tänään tuli eteen sitten pitkästä aikaa pieni sosiaalinen haaste. Tilasin netistä vähä vaatetta, ja tänään paketti saapui postiin, josta se piti noutaa. Joskus mun tilanne on ollu niin huono, että emäntä on hakenu mun paketin tälläses tilantees. Nyt kuitenkin päätin, että nyt oli mun aika taas päästä liikkeelle, hoitamaan asioita. No, jännityshän oli aika mukavaa luokkaa, mutta mä tein sen kummiskin. Ja hyvinhän se meni, mitä nyt vähä tais kädet täristä. Se vaan niin herkästi tulee toi jännitys ja pelko suuremmaksi, mitä pitempään menee ilman näitä sosiaalisia tilanteita. Eli, täytys vaan jaksaa nyt ruveta hankkimaan itelle näitä mahdollisuuksia. Lähteä emännän kans kauppaan, ja yleensä liikkeelle autolla. Vaikka ei minnekkään kauppoihinkaan menis, kunhan vaan jossain ajelis, niin sekin jo piristää.

Mutta, tänään näytin itelleni, että pystyn sentään vielä johonkin. Tästä jatketaan pimenevistä illoista huolimatta, kohti valoa, toiveita täynnä olevaa ihanaa ensi kesää.

Elämisen vaikeus

Tänään oltiin emännän kans taas lenkillä, muutaman päivän paussin jälkeen. Oli piristävää päästä tuonne liikenteen sekaan, ihmisten pariin. Siellä vaan tuli välillä vähä haikea olo. Katteli kun ihmiset siellä omakotitalojen pihoilla kulki, tiellä meni eri kulku välineillä, eli tätä elämää. Sitten aatteli tätä omaa elämää, miten tylsää, ykstoikkosta, kaavamaista, se onkaan taas nykyään. Täällä rivitalolla sitä vaan könnätään. Ei oo omaa pihaa, sitä omaa rauhaa jota kyllä kaipaa. Nyt ei oo hetkeen ollu kun noi lenkit, millä on ees hetkeksi päässy irti täältä vankilasta. Mut onneksi ees ne, niin kun jo edellises postaukses taisin sanoa. Mutta miten vaikeeta se taas tuntuukaan olevan, ruveta elämään. Kaikki nää tapahtumat, mitä täs nyt kesällä oli, tavallaan tuhos sen mitä olin saavuttanu, mitä kohti olin menos. Ei voi sanoa, että tipuin pohjalle, mutta aika alas kuitenkin.

Näin se ihmisen mieli vaihtelee. Päivät on erillaisia, tilanteet tuo eri asioita mieleen, ja tänään lenkillä tuli tälläistä fiilistä, jonka halusin jakaa teidän kanssa. Onneksi on todellakin tämä netti, joka on se todella tärkeä henkireikä mulle ulkomailmaan nykyään. Mutta, luovuttaa ei saa, enkä haluukkaan, missään nimessä. Tästä lähetään taas niitä pieniä askeleita taapertamaan. Voittamaan sitä pelkoa, jonka jälkeen saa tuntea tyytyväisyyttä, kun on uskaltanu. Olkoon tavoite taas se kesä, ens kesä, jolloin aijon olla onnellinen, elää tätä ainut kertaista elämää mikä meillä on.
Tälläsiä aatoksia toi tämä yö, tällä kertaa.

Kohti parempaa aikaa

Kyllä täs elämä alkaa taas maistua vähitellen. Tein tänään videon tuonne youtube kanavalleni. Tuntui tosi hyvältä pitkästä aikaa tehä videoo. Aika hyvinhän se suju, vaikka aattelin, että tuleeko siitäkään hommasta enää mitään. Pystyin jopa puhumaan Hallastakin jonkun verran. Tuntus, että vois taas ruveta tekeen videoitakin pitkän tauon jälkeen.

Toi bb into on vähä laskenu alku innostuksen jälkeen. Oon mä nyt extrat ja sunnuntain lähetyksen kattonu, mut siinäpä se melkein onkin sit. Live on jääny aika vähille viimme päivinä. Kun niitä tosi julkkiksia ei sit siellä montakaan oo, niin kait se on siinä suurin syy, kun ei jaksa kattoo. Mut kai sekin into täs vielä nousee, kunhan kausi nyt kunnolla saadaan vauhtiin.

On ollu tosi hienot syksyn ilmat, oikein jopa kesäiset. Eilen tehtiin taas pyörä lenkki, vähä pitempi vetaisu. Oon tosi tyytyväinen kun saan itteni liikkeelle edes lenkille, jos ei muuta. Kait se innostus siihen muuhunkin täs taas jossain vaihees tulee, että mennään kauppaan, ja muuta reissua. Täs vähä niinkun alotetaan taas alusta, tätä elinpiirin laajennuksen opettelua. Mutta kyllä tämä tästä taas alkaa mennä.

Virkiä on mestari

Lapuan Virkiä, siinä on joukkue jonka fani kelpaa olla. Mestaruus tuli nyt jo sitten kolmannen kerran peräkkäin. Hienosti Pori taisteli täs viimmeses pelis, mutta ei voinut paremmalleen mitään. Mahtava oli Virkiän kausi, kun tappioita koko kaudella tuli vain yksi. Aivan järjettömän upea suoritus.
Vähän on haikea olo, kun kausi on nyt sit taas ohi. Ei onnistunu mun menot sit paikan päälle kattoon. Täytyy kai olla sit tyytyväinen ees siihen, kun yhellä ajelu reissulla käytiin siellä Ylihärmän pesiskentällä. Siellähän mä istuin jonkun aikaa tyhjällä kentällä, joka kyllä sekin oli jo mulle saavutus, joka tuntu hyvältä. Tänäänkin Lapualla oli upee tunnelma, joka välitty ruudulta myös tänne. Mutta kyllä se kaipuu tuli, kumpa voisin olla tuolla. Sen täytyy nyt miettiä talven aikana, mikä ois se asia millä mä voisin poistaa pelon, ja onnistua meneen sinne. Tunne on, että ei se paljoa tarttis, kun se pelko murtuis. Kun sen kerran sais murrettua, ja mentyä matsiin, niin luulisin sen sit jatkossa olevan helpompaa.

Onnittelut, Lapuan Virkiä, olette parhaita!!

Mestaruus lähenee

Mahtavaa, Lapua vei ekan finaalin. Isän kans sitä täs keskiviikko iltana jännättiin. Tiukkaa oli vääntö, niin kun finaalissa kuuluu ollakkin. Kyllä siinä ihan hyvin sai fiilistellä, vaikka ei paikan päällä oltukaan. Tunnelma välitty, mutta oishan se tietysti vielä parempi olla siellä, mutta hyvä näinkin. Nyt sitten tulee ihan super viikonloppu, kun sekä naiset että miehet pelaa finaaleita lauantaina ja sunnuntaina. Ja kaikki pelit saa näkymään tähän tv-ruudulle, että sikäli mahtava homma.

Saatiin sit julkkikset bb taloon. Ihan vaikuttaa hyvältä sakilta. Ootin ehkä vähä kovempia nimiä enempi, mut vaikeetahan sinne sellasia on saada. Kyllä nämä ihan ilosta juttua tuntuu saavan aikaan, että eiköhän tästä hyvä kausi oo tulos. Extraa ja liveä oon nyt täs seuraillu. Se illan päälähetys on niin vanhaa matskua, että ei sitä oikein jaksa kattoo. Suosikkia ei tarvinnu pitkään miettiä, Sara kaunokainenhan se on.

Nyt se on sitten Halla virallisesti kuollut. Ilmoitettiin se asia kennel liiton sivuilla. Oli molemmilla kyynelten paikka siinä hetkessä. Jotenkin tuli taas sellanen olo, että voiko asia olla niin. Mut niinhän se on, eikä siitä muuksi koskaan enää muutu. Kaipaus vaan on niin kova, kuiteskin aina välillä. Mutta saahan se ollakkin, kun Halla on ollu vasta kolme viikkoa poissa. Ehkä se mun onnen tunne, on sitä kun Hallan tuskat on nyt ohi. Hallan on nyt hyvä olla, siellä jossain missä murheet on poissa.

Ajatuksia

Täällä sitä taas naputellaan uutta postausta. Jotenkin on nyt hirvee into kirjotella tänne teille kuulumisia. Eilen katoin sen miesten ekan pesis-finaalin Sotkamosta. No, se ihme tapahtu eka jaksolla, mut siinäpä se sit olikin, loppu meni Sotkamon merkeissä. Keskiviikkoa täs vaan oottaa jo jännityksellä. Sit päästään varsinaiseen asiaan tän kesän pesikses. Toivottavasti vaan yhteydet pelittää hyvin, ettei netti pätki.

Huomenna se sit alkaa, julkkis-bb. Kattelin tos äsken jo noita sivuja, mistä kamerat alkaa näyttää kuvaa talosta. Hyvältä ja mielenkiintoselta näyttää. 24/7 palvelukin on tullu jo tilattua, että valmiina ollaan. Ketähän julkkiksia sinne nyt sit astelee. No, huomenna se nähdään.

Tänään oli taas aurinkoinen päivä, eilisen sateisen päivän jälkeen. Pyörähdettiin pieni lenkki pyörillä, täs ihan lähellä vaan. Pieni mutta piristävä. On se niin ihanaa kun vähäkin pääsee pois täältä seinien sisältä. Toi ilmakin on niin raikasta, näin syksyllä. Lenkkeily on nyt kyllä lähteny taas aika hyvin käyntiin. Nyt vaan pitäs saada tuota kaupas käyntia vielä sujumaan, joka on nyt ollu seis taas pitempään. Mutta kyllä täs sellanen tunne on, että se fiilis ja into on tulossa, kunhan rauhassa vaan oottaa. No joo, näillä mennään.

Pesis kuume nousee

Siis, ei vaan näy loppua näille kurjille tapahtumille. Tossa aamulla saatiin tieto, että emännän siskon mies on saanu lievän sydän infaktin. Onneksi vain lievä, mutta sairaala keikka siitä tuli. Ei kai siinä nyt kuitenkaan pahemmin käyty, mutta pysäyttäviä ja ikäviä tapauksia tuollaset. Mietin vaan, että sais nää jo riittää, meidän lähipiiris nää synkät uutiset toistaseksi. Ainahan niitä välillä tulee, mutta kun tuntuu, että niitä tulee nyt aivan koko ajan.

No, eihän tää mun omia fiiliksiä kadottanu, ne viimme yön tuntemukset on yhä voimassa. Olin tänään yhteyksis mun vanhempiin. Näyttäs siltä, että oon saamas seuraa mun pesis katsomoon. Vanhempani on tulossa keskiviikkona kattoon Lapualta tulevaa ekaa finaalia, joka tulee netin kautta, jota niillä ei oo. Tai isän kans sitä lähinnä sitten jännätään. Aivan upeeta saada isä tohon vierelle tuulettelemaan. Huomenna täytyy kattoo miesten ekaa finaalia nelonen pro-kanavalta. Siellä kans pohjanmaalta Vimpeli taistelee, mutta enpä oikein usko niitten mahiksiin. Aina tietenkin ihmeitäkin voi tapahtua, että katotaan, mitä matsi tuo tullessaan.

Hyvää syksyn alkua kaikille!

Tältä tuntuu nyt

On pakko taas kirjottaa, tästä tunteesta joka nyt on päällä. Jotenkin itsekkään ei ymmärrä mistä se yhtäkkiä putkahti. Mutta oon tosi onnellinen, että musta tuntuu nyt tältä. Haluutte varmaan tietää tarkemmin. Vois kyllä kuvitella, että näin ei mun sais vielä tuntea, mut kun se nyt tuntuu tältä, niin se tuntuu.
On sellanen rauhallinen ja onnellinen olo. Usko elämään, ja siihen, että kaikki asiat alkaa mennä taas paremmin, on vahvistunu. Ja toi epäilys, saanko tuntea näin, liittyy tietenkin Hallaan. Mutta näin Hallakin varmaan tahtoo, että jatkamme elämää onnellisena. Se kevään into yrittää ja uskaltaa, on palaamassa. Innolla odotan tulevia päiviä, jotka tuo mielenkiintosia asioita eteen. Pesis-finaalit, vaikka vain tv-ruudulta nähtynä, niin aivan hirvee fiilis elää niissä mukana. Julkkis bb, siinä toinen tosi mielenkiintonen juttu. Ja sellanen into lähteä tuonne ulko mailmaan, kauppoihin ja liikkeelle yleensä, on kasvamaan päin. Sitä oltiin niin pitkään Hallan sairauden takia jumissa, että siksi kai täs alkaa kaivata jotain säpinää.
Kun kerran kesä meni pilalle, niin tehdään syksystä onnistunut. Että tällästä fiilistä tänä yönä.

Kohti uutta kesää

Kesä alkaa sitten vähitellen oleen ohi, tämä pettymysten, surun, tuskainen kesä. En tiedä, miten voi yhteen kesään mahtua näin paljon negatiivistä. Vielä keväällä sitä päätti, että tästä kesästä tulee huippu, mutta miten kävi. Tulikin yksi elämäni kauheimmista kesistä. Mutta, syksy painaa päälle, ja on aika mennä eteenpäin.

Nyt pitää katsoa tiukasti tulevaan, ja tehdä uudet suunnitelmat ja tavoitteet. Niin täs nyt onkin jo tehty. Ens kesä on jo kovaa mielessä, ja uusi karvainen perheen jäsen suunnitteilla. Eli, koiran pentu yritetään saada heti ens kesän alussa. Sinne asti yritetään pärjätä ilman koiraa, Hallaa muistellen. Mökki reissukin jäi sit tekemättä tältä kesältä, mutta sekin kyllä yritetään tehä ens kesänä. Varmaan loppu kesästä, kunhan saadaan pentu koulutettua matkustus kuntoon. Monia ilon hetkiä on siis tiedos ens kesälle, kun uusi vipeltäjä saadaan perheeseen. Hallaa on tietenkin vielä kova ikävä, mutta nämä suunnitelmat tuo myös lohtua siihen.

Pesikses homma Virkiän osalta etenee kuin kiskoilla, juna puksuttaa kohti mestaruutta. Tänään varmistui finaali paikka, jossa vastaan asettuu odotetusti Pori. Tiukkaa taistoa luvassa, mutta uskon Lapuan vievän jälleen sen kirkkaimman kannun. Niin se nyt vaan sit meni, en pystyny yhteenkään matsiin. Kait se nyt on myönnettävä, vaikka ne finaalit on vielä jäljellä. Ne vaan kaikki näkyy netistä, et sikäli. Mut en tietenkään nää mitään estettä mennä paikan päälle, jos tsemppi jostain putkahtais. Ens kesänä sit ainaskin, taas yritetään uudella innolla.

Näin mennään eteenpäin jo vähän iloisemmalla mielellä, kurkkimaan mitä elämä seuraavaksi tuo eteen.

Toivon tähtönen

Yritän nyt tehä postauksen, ja vähä valaista teille näitä meidän tunnelmia. Halla on nyt sitten poissa. En oo ennemmin pystyny kirjottaa, mutta jospa tää nyt onnistuis. Viimme viikko oli sellasta pelkoa tulevasta, mutta toisaalta myös toivoi perjantain olevan pian ohi. Jäähyväisten jättöähän se oli, todella raskaita päiviä, mutta toisaalta odotusta tuskien päättymiselle. Eli, todella ajatukset seilas edestakaisin, surun ja helpotuksen välillä. Ja tulihan se perjantai sitten lopulta, Hallan oli mentävä. Onneksi mun ei tarvinnu olla läsnä siinä hetkessä, vaan jäin kotiin. Emännän tukena oli sen äiti, ettei tarvinnu yksin selvitä. En olisi kyllä pystyny olla mukana, niin tunne herkkä oon. Kaikki meni ihan kauniisti, ja Halla pääsi tonne emännän kotitalon pihan reunaan, kauniiseen hautaan lepäämään.

Nyt sitten kaikki on ohi, taistelu syöpää vastaan, jonka hävisimme. Jäljellä on vain muistot, ja kova ikävä. Pari päivää Hallan lähdön jälkeen oli kyllä tosi raskaita. Itkua tuli, ja tunnelma oli epätodellinen. Niin paljon on nyt tyhjyyttä, paljon on poissa. Mutta onneksi meillä on toisemme, ja eläimiäkin vielä jäi. Matti ja Miisu, meidän kissamme.
Vähitellen tämä tästä on alkanu helpottaa. Oltiin pyöräilemäskin jo, ja Seinäjoella pyörähdettiin, kun emäntä kävi yhes liikkees. Samalla reissulla käytiin äidin hyvillä ruoka tarjoiluilla Ylistaros. Todella hyvä, että on päässy vähä liikkeelle täältä muistojen keskeltä. Ikävä ja kaipuu on vielä pitkään, mutta meidän elämän on jatkuttava. Elämän jossa tuikkii toivon tähtönen, näyttäen tietä kohti onnellisempaa tulevaisuutta.

Nuku rauhassa Halla rakkaamme ikiunta.

Hallan matka päättyy

Niin se nyt sitten kuitenkin menee, että Hallan on päästävä lepoon. Viimmeisen piikin aika koittaa ens perjantaina. Syöpä on levenny niin pahasti, että mitään ei oo enää tehtävissä. Ei oo mitään järkeä jatkaa Hallan kärsimyksiä enää kun nää muutama päivä. Siitä tulee surullinen ja raskas päivä, niin suuri osa meidän elämästä lähtee nyt taivaan kotiin. Mutta, niinhän sen täytyy ajatella, miten etuoikeutettuja eläimet on. He pääsevät silloin pois, kun voimat uupuu, ja kivut vie elämän halun. Näin on nyt Hallalle käynyt, ja meidän täytyy se vain hyväksyä. Tulemme kaipaamaan rakasta koiraamme pitkään.

Koiramme tilanne

Viikko taas hurahti niin nopeesti, että ei tullu postailtua tänne, mutta nyt aattelin taas jotain kirjottaa. Ei tarvi teidän turhaa käydä kurkkimas täällä uuden postauksen toivos.

Niin, nyt tuleva päivä ei olekkaan ehkä niin kamala mitä täs on pelätty. Hallan ongelmat kasvo täs viikolla siihen pisteeseen, että emäntä tilas tohtorille ajan. Valmistauduttiin siihen, että tämä maanantai ois ehkä se luopumisen päivä. Todella raskasta on ollu aatella, että Hallan ois nyt aika mennä. Toisaalta sitten ois taas vapaampaa liikkuminen, mutta ilman Hallaa. Ei sillä tapaa en halua sitä vapautta. Mutta, todellakin nyt on ollu pari päivää parempaa aikaa, että armo piikkiin ei sittenkään tarvi vielä ehkä turvautua. Jotain helpotusta kuitenkin Hallalle täytyy saada, särkylääkettä tai jotain. Oltais niin onnellisia, kun saatais Hallalle vielä edes jonkun matkaa kivutonta ja onnellista aikaa. Hyvä nyt kuitenkin, että saadaan lääkärin lausunto, mitkä täs nyt on mahdollisuudet edetä, vai onko järkeä enää taistella vastaan. Vaikka luopuminen on hirveen raskasta ja surullista, koko ajan kuitenkin tärkein asia on, Halla ei saa kärsiä.

Jotkun on ehkä ootelleet mun videoita, tuolla youtuben puolella. No, tämä elämä nyt on ollu vaan täs kotona olemista enimmäkseen viimme ajat. Tykkäisin kuvata näin kesällä jossain ulkona kun on liikentees, mutta kun siellä nyt on oltu hyvinkin minimaalisesti. En aijo kuitenkaan lopettaa kuvaamista kokonaan, kyllä se sen verran antoisaa on sekin puoli, täs hommas. Nämä kaikki paineet mitä nyt on ollu, on tietenkin vieny kans intoa pois. Mutta, kyllä niitä videoitakin vielä tulee, sisälläkin kuvattuja.

Palailen ehkä jo ens yönä asiaan, koira uutisten merkeis.

Elokuu on saapunut

Niin, se on sitten jo taas elokuu. Kesä alkaa vaihtua syksyn puolelle. Onneksi syksyyn liittyy myös mukavia ja odotettuja asioita. Pesis huipentuu, niihin kaikkein kuumimpiin koitoksiin, kun aletaan tosissaan vääntää mestaruudesta. Tv-ohjelmisto paranee huomattavasti, kun alkaa kaikkia näitä kisailu ohjelmia taas tulla. Ykkösenä tietysti bb, jonka fani oon. Nyt onkin mielenkiintonen julkkis-bb vihdoin suomessakin. Että ei se kesän loppu, ja syksyn saapuminen kuitenkaan ihan hirveetä ole, vaikka kesä onkin musta se paras vuodenaika.

Halla-koiran tilanne ei hirveen hyvältä näytä, mutta päivä kerrallaan mennään, ja seurataan tilannetta.
Kummisedän tilanne hiukan on taas vakavampi, mitä ensin lääkäri antoi ymmärtää, tai mitä minä ymmärsin siitä infosta jota sain. Mutta, hoidot tässä varmaan nyt käynnistyy, jotka toivottavasti tehoaa, niin tulis ainakin siltä suunnalta parempaa uutista.
Pesis matsiin meno uutisissa junnataan paikallaan, mutta nyt todella lähestyy se kauden huipennus. Kun pelien panokset kovenee, kovenee myös mun into, joten toiveita vielä on.

Tänään vietettiin kaunista elokuista päivää täs kotona, niinkun viimme päivät nyt on menny. Syötiin tos takapihan terassilla, vasta eka kerta tais olla tälle kesää. Rillattu on tietenkin, mutta nyt syötiin oikein keittoa. Kivaa vaihtelua se on syödä ulkona, kun taas saa koko talven sitten könnätä tos keittiössä.

Mutta, jatkamme elämää kohti syksyä, ja otamme vastaan mitä sillä on meille annettavaa. On se sitten mitä tahansa, niin kaikella on kuitenkin tarkoituksensa, vaikka emme sitä monesti tahdo hyväksyä ja ymmärtää. Toinen toistamme tukien, kestämme kuitenkin ne pahimmatkin karikot.

Hyvää elokuuta kaikille!

Erikoispostaus

2000 käyntiä mun blogissa, siis jälleen on iso raja ylitetty. Se on mulle tosi paljon, ihmeellistä, ihanaa, mahtavaa, kaikkea. Kiitos tosi paljon kaikille rakkaille lukijoilleni, kun jaksatte lukea mun höpinöitä.
Voisin täs nyt niiku juhlan kunniaksi, tehä tälläsen erikoispostauksen.
                                  5 menneisyyden muistoa

1: Halusin lapsena jostain syystä oppia lentämään. Rakensin pahvista siivet, ja nousin leikkimökin katolle. Sitten tietysti suurin toivein hyppy alas, ja kauhea räpyttely päälle. Mutta ei, löysin aina itseni maassa makaamassa. Eli, ei tullut musta ihmislintua taivaalle.

2: Oltiin eräänä kuumana kesäpäivänä kattoos rallia kummisedän kans. Yllättäin mutkan takaa ei tullutkaan ralliauto, vaan ihan tavallinen vanhempi pariskunta sieltä körötteli kotia kohti. Oli kyllä hurja ja vaarallinen tilanne, josta onneksi selvittiin ilman mitään kolareita.

3: Kaikkein rakkaimpien muistojen lokeroon menee ehdottomasti kaikki hetket jotka sain viettää rakkaan paapan, eli äidin isän kanssa. Ne muistot säilyy ikuisesti mielessäni, enkä ikinä lakkaa ikävöimästä, ja kaipaamasta paappaa, en ikinä. Noin 10 vuotta elämäni alkua, sain asua paapan kans samassa talossa. Niitä vuosia ois saanu, ja voinut olla enempikin, mutta kun taivaan kutsu käy, on mentävä.

4: Emännän kans oltiin siinä vietetty eka iltaa yhdessä, kun tuli aika erota. Yleensä mulla meni noi naisten tapaamiset niin, että toista kertaa ei tullut. Nyt oli kuitenkin synkannu hyvin, ja emäntä tuntu mukavalta ihmiseltä. Ette arvaa miten mua jännitti kysyä jatkosta, olin aika paniikis. Mutta kun vastaus oli myönteinen, niin hypin onnesta mielessäni kattoon. Siitä illasta alko meidän tarina, joka jatkuu, välillä vaikeistakin ajoista huolimatta. Siitä saan olla tosi kiitollinen.

5: Oltiin pikkuserkun perheen mökillä joskus monia vuosia sitten. Pikkuserkku oli päässy ripille, ja kertoili siinä sitten lahjoista. Yhtäkkiä tokaisi, että sai kengän lahjaksi, tarkotti siis kellon. Mutta kyllähän siitä naurut repesi. Se on niin jääny kyllä tosi hauskana hetkenä mieleen. Aina kun tulee puhe kyseisestä pikkuserkusta, niin mieleen tulee aina tuo tapahtuma. Sillon kyllä naurettiin pitkään ja hartaasti. Harmi vaan kun ei oo nähty moniin vuosiin.


Elikkä tälläsiä muistoja tähän paikkaan. Oli kiva muistella teidän kans, että toivottavasti piditte. Kiva välillä tehä tälläsiä spessujakin, ja nythän oli siihen hyvä syykin.

Rakas Halla-koiramme

No niin, vähä tännekkin taas päivitystä. Ollu täs niin rankkaa aikaa, että jääny tämä blogi vähä vähemmälle. Vaikka kyllä mä joka yö kun netissä oon, käyn myös täällä. Kattelen kuinka ootte jaksanu täällä vierailla, vaikka postauksia välillä vähä joudutte oottaan. Ihan oon onnellinen siitä, että liikennettä kummiskin aina jonkun verran on ollu.

Halla-koira täs nyt on ollu pari viikkoa, se elämisen tahdin määrääjä. Jumissa on oltu, ja pahasti. Kun yksin en vaan taho päästä liikkeelle, niin kotona on nyt sit koiraa hoideltu. Tänään oli tikkien poisto, mutta tötterö jäi vielä viikoksi. Tilanne on nyt kyllä erittäin vakava, niin vakava, että Halla kultamme ei siitä tule selviämään. Patologilta oli tullu lausunto: syöpä, pahinta laatua, joka leviää nopeasti. Leikkauksiin tuskin enää lähdetään, Hallaa kiusaamaan. Sitten kun kipuja alkaa tulla, meidän on jätettävä jäähyväiset Hallalle, ja päästettävä hänet rauhaan, missä kivut on poissa.Toivottavasti Halla nyt kuitenkin jaksais vielä jonkun matkaa, tassutella meidän ilona. Niin, tänään todella lääkäri anto luvan lenkkeillä, ja hetihän me pieni tassuttelu tehtiin. Kaikki oltiin ilosia siitä, että vihdoin taas pääsimme tuonne ihmisten ilmoille.

On se vaan tuhoisa sairaus tämä syöpä, vie rakkaita meiltä pois, niin ihmisiä kuin eläimiä. Tulis pitkä lista jos luettelisi kaikki meidän rakkaat ihmiset ja eläimet joita on syöpä koskettanut. Useimmat heistä ei ole enää keskellämme, vaan siellä jossain, paremmassa paikassa.

Mutta, jospa tämä tästä taas alkas elämä luistaa paremmin, ja pesiskin taas houkutella , Ylistaron kentän kautta. Jos mä nyt sinne matsiin vihdoin kans joskus pääsen, niin siitä tuutte kyllä sitten kuulemaan. Se vois kyllä pelastaa aikasta paljon tätä muuten aika pieleen mennyttä kesää.

Onnistunut päivä

Nyt on vaihteeksi taas sellanen päivä takana, kun suunnitelmat meni nappiin. Saatiin koiralle hoitaja, joten päästiin tekeen pieni pyörä lenkki emännän kans. Sit käytiin vielä kaupas, ja olin kans sisällä. Oli se taas aika helppoa, kunhan vähä rohkaisi itseänsä. Itseasias se tuntu tosi hienolta, olla siellä ihmisten paris. Kait täällä kotona on nyt vähä normaalia enempi paineita itse kullakin, ton koira jutun takia. Että oli tosi piristävää päästä vähä tuulettumaan.

Nyt sit viikonloppuna nautin itä-länsi pesispeleistä telkusta, mikäli koira antaa rauhaa. No, onhan se nyt välillä ihan rauhassakin, kuten nyt se nukkuu tuolla makkaris. Sit vois ens viikolla katella oisko Ylistaros mitään hyvää peliä, jota vois mennä kattoon. Ois niin ihana päästä paikanpäälle kattoon, vaikka vähä alemman tasonkin peliä. Kunhan nyt vaan jotakin peliä, niin jospa se siitä sit lähtis isommat pelot pois.

Koira pakkolomalla

Täs nyt on oltu sit taas vähä niinku jumissa täällä kotona, tais nyt olla jo sit kolmas päivä putkeen. Alkaa kyllä jo vähä olla levoton olo, mikä toisaalta on hyvä merkki. Sitä jo alkas niin tottua siihen, että melkein joka päivä oli jonnekkin päin menos.
No, meillä on nyt se suurin liikuttaja, sanotaanko pakkolomalla, eli koira. Sille tehtiin eilen aika iso leikkaus, niin leikkauksia toisensa perään, ihmisille ja eläimille. Hyvinhän se meni tämäkin leikkaus, vaikka haava on kyllä aikasta iso. Sitä täs nyt sit pitää parannella jonkun aikaa, ilman liikuntaa. Sitä ei voi jättää kyllä yhtään yksin, kun sillä on sellanen tötterö päässä, tuhoaa sillä vielä paikat. Se on välillä tosi levoton, kolistelee joka paikkaa sillä torvellansa. Haava on tietenkin kipee, ja hermothan siinä menee kun tollanen tötterö päässä pitää kulkea.
Huomenna pitäs ottaa jonkullainen irtiotto, kun on suunniteltu emännän kans käydä pyöräilemäs. Saadaan koiralle hoitaja siksi aikaa, ja kaupaskin vois taas yrittää käydä. Oli vähä eilen aikomus yrittää sinne Ylistaroon peliin, mutta jäi sit kun tuli tämä koiran leikkaus samalle päivää. Nyt näkee sit viikonloppuna telkustakin noi itä-länsi pelit.
Mullahan tietenkin ois vapaus lähtee ihan koska vaan, minne vaan. Mutta on se vaan yllättävän hankalaa saada yksin lähettyä minnekkään. Kait siinä on jotain menettämisen pelkoa, vaikka tietää, että ei emäntä täältä minnekkään katoa, varsinkaan nyt kun on tota koiran hoitoa. Mutta, vielä on kesää jäljellä, ja aikaa tehä vaikka mitä ihme tempauksia. Eikä elämä kesään lopu.

Löydänkö kesän onnen vielä ennen syksyä.

No niin, nyt on aika uuden postauksen. Vähä taas lipsahti pitkä väli, kun ei oo oikein fiilistä löytyny, mutta nyt tänään oli vähä säpinää vaihteeksi, niin nyt aattelin, että vois löytyä postaus aihettakin.

Täs on kieltämättä nyt ollu taas aina välillä vähä mieli maassa, kun on tuntunu, että mistään ei tuu mitään, kaikki kesän suunnitelmat kaatuu, menee pilalle. No, tänään oli ensin taas mennä suunnitelmat mönkään, mut olikin sit lopulta ihan jees päivä. Meidän piti tänään lähteä ajeleen vähä jonnekkin pitemmälle, tonne keski-suomen suuntaan. Se suunnitelma kaatu, mut lähettiin kumminkin ajeleen tähän vaan lähikuntien alueelle. Siitähän tuli sitten ihan mukava reissu. Pääsi kumminkin vähä irti ihan näistä tutuista Tervajoen maisemista. Yksi päivän huippu hetki oli kun pääsin istumaan Ylihärmän pesiskentän katsomos. No, siellä koko kentällä ei ollut muita, mut kuitenkin, nyt on ainakin käyty jo pesiskentällä istahtamassa. Olkoon se nyt pieni askel kohti isompaa askelta, kohti Lapuan kenttää. Mulla onkin täs nyt suunnitteilla, että menisin Ylistaron kentälle kattoon peliä, joka vois olla nyt ensin helpompi toteuttaa. Ehkä siitä vois tulla se lopullinen pelon poisto, että sit uskaltais myös Lapualle.

Tosi tyytyväinen kyllä saa olla nyt siihen, että koiran kans on lenkitetty nyt lähes joka päivä. Mut sitä kuitenkin kaipaa muutakin, pois näistä tutuista maisemista. Mutta tämä päivä antoi taas toivoa, että jospa tästä kesästä vois vielä tulla se onnellinen, onnistumisen kesä. Että, voisin syksyllä todeta saavuttaneeni edes jotain hyvää ja arvokasta.

Suojeleva enkeli

Tänään päätty sit vihdoin pitkä piina, kun sain tietää kummisedän tilanteesta, mikä se nyt lopulta sit on. Voisin kuvata sitä nyt sit vaikka näin. Suojelus-enkeli saapui kummisedän luo, tarttui hellästi häntä kädestä kiinni, ja sanoi: "älä pelkää, kaikki on hyvin, sinä selviät ja paranet, koska minä suojelen sinua". Eli tämän päivän uutiset oli todella hyviä. Leikkaus on onnellisesti ohi, ja kaikki meni hyvin. Kasvain on poissa, etäispesäkkeitä ei ole, ja kaikkein ihanin uutinen oli, että kyseessä ei sittenkään mahdollisesti ollutkaan syöpä. Jos näin on, niin siitä ei voi kun lähettää kiitosta ylös päin, että sieltä lähetettiin suojelus-enkeli, antamaan rakkaalle kummisedälle lisää elon päiviä.

Tämä oli raskasta aikaa, oottaa näitä tietoja, mutta nyt kaikki näyttäs kuitenkin kääntyneen parhain päin. Aina tällänen pysäyttää, aattelemaan tätä elämää, miten se voi yllättäin kääntyä rakkaan läheisen kohdalla, ja myös itsen kohdalla. Sitä ei voi koskaan tietää, kenen vuoro täältä on seuraavaksi lähteä.

Itellä on nyt säilyny pitemmän aikaa jo hyvä meno päällä. Ei oo ollu yhtä päivää pidempään, että ei ois lähteny jonnekkin. Koiraa on lenkitetty, pyöräilty, vietetty juhannusta Ylistarossa, joka oli ihan mukava päivä. Rillailtiin, pelattiin mölkkyä ja muuta hauskaa. Oltiin siellä siis päinsä, kun porukat oli Hesas.
Että tosi tyytyväinen täs saa olla kun on saanu itteä liikkeelle, täältä neljän seinän sisältä, mutta tavoitteita riittää. Ehkä täs nyt saa voimia taas yrittää näitä muita tavoitteita toteuttaa, kun toi tosi iso murhe, alkaa vähitellen helpottaa.

Hyvää juhannusta

No niin, oli täs taas vähä taukoa pidempään, mut nyt tuntu siltä, että olis postauksen paikka. Ei vaan oo jaksanu kirjottaa, mutta näitä sattuu aina välillä, tälläsiä aikoja.

Niin, vähä on sellanen fiilis keväästä ja kuluvasta kesästä, että oon pettynyt itseeni. Sillon talvella oli kovat tavoitteet, ja osittain ainakin, metsään on menty, ja pahasti. Kaikenlaisesta toiminnasta oli haavetta, mutta empä ole pystyny niitä, ainakaan kaikkea toteuttamaan. On täs nyt tietysti ollu ulkoisillakin tekijöillä suuri osuus, mitkä on vieny tsemppiä. Mutta suurin ja sellanen asia, mikä riippuu vain musta itestäni, on toi kun ne pesis matsit on edelleen jääny menemättä. Kun sitä niin ootti, että ne alkais, ja nythän runkosarja on jo puolivälis, ja yheskään pelis en oo ollu. Sitä luuli, että se valtava mielenkiinto, mikä mulla ois nähä peli paikanpäällä, voittas pelon ja jännityksen, mutta ei. Tämä on tosi raskasta välillä hyväksyä tappio pelolle. Mut nyt kun keskiviikkona oli Lapualla kesän kovin peli, siis tähän asti, joka tietenkin vähä aina lisää mielenkiintoa. Niin, täytyy sanoa, toivo ei ole mynnyt. Vähä jo oli sellasta ajatusta siinä päivän aikana, että jos vaikka uskaltais. Toiveita siis on, en luovuta.

Nyt ollaankin sit jo juhannusaaton puolella, keskikesän juhlassa, tai mikä lieneekään. Ollaan menossa Ylistaroon, mun kototalolle, viettään aattoa. Sieltä vaan on porukat lähteny Hesaan, systerin luo viettään jussia. Että ollaan ihan kolmistaan siellä, emännän ja koiran kans. No, vaihteeksi näinkin, ei siinä mitään. Pitäs jotain video matskuakin taas saada aikaseksi siellä. Jos vaan sää sallii, niin eiköhän sieltä jotain ulko kuvaa synny.

Ei muuta kun, hyvää juhannusta kaikille!

Jälleen pala elämästäni

Liikkeellä on oltu taas mukavasti. Koiran kans lenkillä eilen ja tänään. Sade vaan vähä häirinny, että vähä on kastuttu, mut ei onneksi mitään kovaa ryöppyä oo tullu. Tänään sitten oltiin yhessä siinä kyseisessä kaupassa sisällä, jonka pihas seisoskelin pari päivää sitten. Menikin taas aika pitkään, kun viimmeksi olin ollu kaupas sisällä. Mut hyvinhän se taas meni, kun vaan pakotti itsensä liikkeelle. Myönnän kyllä, vähä se taas vaati itsensä tsemppausta, mut nyt oon onnellinen kun sen taas vain tein. Aina näis vaikeissa paikoissa pitäs muistaa, tää ihana tunne minkä niistä saa palkinnoksi, kun onnistuu. Juuri toi on parasta, kun tuntuu vaikeelta lähtee, ja pystyy kuiteskin pelosta huolimatta lähtemään, ja huomaa, tein sen, onnistuin voittamaan pelon. Mä ehkä vähä toistan itseeni näis postauksis, tästä pelon voittamisesta. Mut se vaan tuntuu aina joka kerta niin upeelta, ja merkitsee mulle niin paljon, että mun on vaan pakko kertoa siitä teille. Yrittäkää kestää.

Tämä blogi on nyt aika selvästi ollu täs jonkun aikaa mulle se ykkös foorumi. Tästä koen saavani nyt eniten täällä netissä. Pystyn purkamaan tunteitani kirjottamalla, ja kun on ruvennu tuleen noita kommenttejakin ihan mukavasti, jotka lämmittää sydäntä tosi paljon. Elikkä, videoitten teko ei nyt oikein tahdo luistaa. Sitä haluis niin kovaa tehä tuolla ulkona videota, mut kun se ei aina tilanteet oikein salli sitä. Ulkopuoliset ihmiset, nehän siinä aina jännittää, ja mulla vielä kun ne jännittää muutenkin. Kuvata siinä nyt sitten rennosti, vaikeeta mulle.
Tuntuu tosin monella muullakin oleen videot lujassa. Aiheita ei taho löytyä, ja tällästä. Mut siitä en nyt paineita ota. Videot syntyy sit kun fiilistä ja aihetta löytyy. Ja kyllä niitä nyt täs taas tuleekin, kunhan saan intoa taas enempi, tehä niitä.
Mut nyt loppu tää postaus tällä kertaa tähän.

Pieni hetki elämää

Oon todella tyytyväinen siihen, että viimme päivinä oon päässy pois todella hyvin täältä neljän seinän sisältä. En nyt niinkään kovin sosiaalisiin tilanteisiin, mutta ulos kuitenkin.

Eilen oltiin taas pyöräilemäs, nyt vähä toisella suunnalla. Emäntä kävi siinä akkiä kaupassa, ja mä ootin siinä kaupan seinustalla. Aatelkaa, siinä mä olin kaikkien töllättävänä. Tämä varmaan tuntuu tyhmältä, kertoa tällästä ihan normaalia asiaa, niin normaalia yleensä, mut mulle se paikka ei ollu normaali. Mut, se mitä mä täs haluan teille kertoa, on se tunne ja ajatukset mun päässä. Olin siinä ihan rauhallinen, ei jännitystä, pelkoa, ei mitään, eli olin ihan oma itseni, normaali. Aattelin, että katsokoot ihmiset jos tykkää, mutta minä oon nyt tässä. Se miten rauhallinen ja hyvä olo mulla oli siinä, oli mulle jotain kummallisen ihanaa, tollases tilanteessa missä on tottunu vähä toisenlaisiin fiiliksiin. Se oli pieni mitätön hetki, mutta joka antaa mulle taas toivoa ja uskoa tulevaan.

No, tänään oltiin sitten taas koiran kans lenkillä. Lähettiin tos ennen ilta yhdeksää, eli aika myöhään. Oli ihanan rauhallista, ihmisiä ei paljon näkyny. Tätä myöhään lenkkeilyä pitää kyllä harrastaa enempikin, ihan vaan koirankin takia, kun on viileämpi ilma iltaisin. Nythän on kyllä luvattu viileämpää säätä muutenkin, jopa pakkasta yöksi, hyi hirveetä. Siinäkö se kesä nyt oli, ei kai sentään, vastahan se alko.

Tämä tästä tällä kertaa. Palailen sitten taas kun aihetta on, purkamaan sisintä tunne maailmaani, teille ihanat lukijani.
Hyvää viikon alkua kaikille!

Pyöräilemässä

Tänään tehtiin kesän eka pyörälenkki. Meillä on molemmilla uudet pyörät, tai siis aivan uusi on emännällä. Mä otin äidin vanhan pyörän käyttöön, kun oma oli jo niin vanha ja kärsiny. Aika vanha on tämäkin, mutta tykkään kyllä, että on parempi kun se mun oli. Jotenkin kulkee kepposammin, että oli kyllä hyvä vaihdos.
Ihan mukava pyöräily sää oli, aurinkoa ja vähän viilentävää tuulta. Vaikka kyllähän se vähä voimillekkin otti, kun ei ollu sitten viimme kesän taas ajanu noin pitkään. Mutta, mukava ja piristävä reissu, noin henkisesti.

Rajuilma autoilua

Nyt oon parina päivänä vähän päässy irti näistä koti kuvioista, mistä oon tyytyväinen. Eilen oltiin koiran kans lenkillä, ei kovin pitkällä, mutta vähä pääsi taas tuonne tielle ihmisten pariin.
No, tänään sit oltiin Seinäjoella, jossa en taas ollu käyny moneen kuukauteen. En tosin ollu missään kaupas sisällä, mutta tosi tyytyväinen oon tähänkin, et uskalsin lähtee sinne. Yllättävän kovaksi jännittämiseksi se vaan taas meni. Mutta voitin pelon, ja nyt tuntuu hyvältä. Takaisin tullessa iski hirvee rajuilma. Salamat löi, ja vettä tuli, siis aivan hirveesti. Monet siellä jo pysähtyi, kun näkyvyys oli niin heikkoa. Voi sanoa kyllä, että yksi hurjimmista ilmoista mitä oon kohdannu. Onneksi sitä pahinta ryöppyä ei kestäny kovin monta kilsaa.

Toivon nyt kyllä hartaasti, että tämä elämä tästä taas lähtis piristymään. Pystyisin ruveta nauttimaan kesästä, ja liikkumaan enempi. Videonkin tein tos viimme yönä, joka vähä on kans täs tökkiny. Toivottavasti löytäs nyt ulkona aiheita kuvata, kun on tämä kaunis kesä.
Hyvin on Virkiän pelit lähteny meneen, kun tänäänkin Vihti oli vain vastaan tulija. Sisäpelikin nyt lähteny rullaan, alku kankeuden jälkeen. Jokainen peli on tuottanu täyden pistepotin, joten tästä on hyvä jatkaa.
Kun vaan nyt pääsis itenkaas sopimukseen, että lähtis paikanpäälle katteleen. Niinpä, niin.

Masennusta

Tänään heitti aikamoisen masennuksen sitten päälle. Ei olekkaan aikoihin ollu näin huono olo. Se lähti ihan pienestä asiasta, mutta taustalla on kyllä ihan muut asiat. Mä oon taas ollu viimme aikoina vaan kotona, jumissa elämääni kunnolla. Mä niin ootin tältä keväältä ja kesältä. Suunnitelmat kerta toisensa perään ne vaan on menny kumoon. Kaikki lähti kait meneen pieleen siitä kun olin niin innos menos sinne serkun luo Vaasaan. Sitten selves että siitä ei tuu mitään, joka oli mulle iso pettymys. Sit olin menos niihin pesis matseihin, joka unelma on nyt tällä hetkellä ainakin kumossa. Ja sit tuli tämä kaikkein kamalin pommi, syöpä uutinen. Et uskon näitten nyt lyöneen tänään sit tän masennuksen päälle. Mutta nää kaikki asiat voi vielä olla paljon paremmin tässä, kun aikaa kuluu, ainakin uskon ja toivon niin.

Emännälläkin alko nyt sitten kesäloma, ja se tietää uusien suunnitelmien toteuttamista. On suunniteltu sellaisia päivän ajelu reissuja tälle kesää. Suuntia ei vielä tiedä, muuta kun ens viikolla ois tarkotus käydä Seinäjoella. Ehkä se siitä lähtis mun uusi nousu, kohti sitä huippu kesää. Kyllä täs nyt jo mieli on parempi, kun päivällä, että eiköhän se taas tästä ala elämä näyttämään valosemmalta.

Onnittelut kaikille ylioppilaille ja valmistuneille!

Ikäviä uutisia

Tänään sain ikäviä uutisia tuolta Vaasan suunnalta. Mun kummisetä on sairastunut syöpään. Näin nyt jo toisen kerran, alkaa taistelu tätä niin salakavalaa ja tuhoisaa sairautta vastaan. Asiat etenee nyt kiireellisenä, eli leikkaus on edessä varmaan melko pian. Leikkauksen jälkeen näkee sitten miten vakavasta paikasta nyt on kyse. Tilannehan on vakava, kun syöpä todetaan, mutta tässä vaiheessa, ei missään nimessä toivoton, kaukana siitä. Suomessa on nykyään niin pitkälle kehittyny lääketiede, että syöpä ei todellakaan tarkoita aina kuolemaa.

Surullisin mielin täs nyt kuitenkin on tänään oltu, tälläsen uutisen jälkeen. Sen verran tärkeästä ja läheisestä ihmisestä on nyt kyse, vaikka viimme vuosina vähempi onkin nähty. Mietin, että miks niin hyvälle ihmiselle annetaan tällaisia kärsimyksiä, mutta kaikella on tarkoituksensa, näin kai se on uskominen.
Niin se vaan elämä meitä kuljettaa. Muutama viikko sitten istuttiin täs, mukavan vierailun ja juttujen parissa. Nyt sitten yllättäin ollaankin näinkin vakavien asioiden edessä.

Nyt ei voi muuta, kun toivoa ja uskoa, että kaikki on taas pian ihan hyvin, ja elämä jatkuu.

Rento kesäinen päivä

Tänään mulla oli sellanen rento koti päivä. En ottanu mistään paineita, nautin vaan siitä mitä päivä tuo tullessaan. Tänäänhän oli Lapualla taas matsi, jonne siis en mennyt. En kirjota, en pystynyt meneen, koska musta tällänen asenne on nyt se oikea. En aattele, että mun pitäs pystyä, vaan katon miltä tuntuu, jos ei fiilistä tuu, niin ehkä ens kerralla. Näin sitä vaan nyt on edettävä tän asian kans, luomatta itelle mitään suurempia paineita. Hyväksyn sen, että pelkään vielä liikaa, mutta jaksan oottaa, sitä päivää kun pelko vähenee, ja rohkeus voittaa. Uskon kyllä siihen edelleen, että se päivä on tänä kesänä tulossa.

Me avattiin tänään oikeastaan kunnolla toi takapihan terassi kausi. Krillattiin makkaraa ja pihvejä. Oli mukavan kaunis sääkin taas. Oikein oli mukavaa istua siellä, ja nauttia herkuista, pitkän talven jälkeen. Äsken muuten kuulin sieltä jotain kopinaa, ja vilkasin ikkunasta, niin siellähän se meidän kesä vieras oli saapunu, eli siili siellä kopisteli. Se usein kesäisin tulee näin yöllä, joskus päivälläkin, meitä moikkaamaan. On ne jänniä piikki palloja.

Oon nyt aika hyvin saanu tämän koneen toiminta kuntoon, mitä nyt vielä jotain juttuja pitää kattella, ennenkö ollaan täysin päiväjärjestyksessä. Videonkin sain sitten vihdoin ladattua, kun oikein järkeilin. Eiköhän sekin puoli taas ala sujua.
Nyt ei muuta kun kohti uutta viikkoa, ja uusia haasteita.

Olen palannut

No niin, kolme pitkää viikkoa, ilman teitä rakkaat lukijani. Nyt se piina on vihdoin ohi. Nyt sen sitten huomas, miten tärkeetä tää mulle todella on, että saan kirjottaa teille kaikille täällä blogissa.
Niin, mitä tapahtui. No, yksinkertaisesti mun kone hajos, niin pahasti, että sitä ei kannattanu korjata. Uuden kyllä tilasin heti siinä sitten ens arkina, mutta sen toimitus kesti sitten sellaset pari viikkoa. Mutta nyt mulla on sitten täs naputeltavana uutta hohtava läppäri. Se toimitus kesti sen vuoksi näin pitkään, koska tähän asennettiin ohjelmat valmiiksi sisään. Siitä huolimatta on kyllä ongelmia riittäny tämän toiminta kuntoon saamiseksi. Rupee vissiin oleen vanha ja tyhmä, kun ei tahdo ymmärtää kaikkea näitä uusia hienouksia ja erillaisuuksia mitä täs on vanhaan verrattuna. Esim. tein eilen musta ihan onnistuneen videon tän paussin jälkeen, mutta ladatappa se youtubeen, ei onnistunu. Täs on niin erillainen systeemi, että oli pakko luovuttaa. Yritän kyllä vielä sitä järkeillä, vaikka sitten jonkun viisaamman kera, jos ei muu auta. Oli se vaan niin hienoa tehdä taas videotakin, että en siitä niin vaan luovu.

Meni se kyllä elämä sekasin kerta laakista, kun tuli tämä konerikko. Oli siis oikeesti raskasta kun ei päässy nettiin. Ihan arkiset asiatkin tyssäs pahasti. Mulla ei siis ole näitä muita kanavia nettiin, kun tämä tietsikka. Puhelimes ei käsittääkseni oo mitään netti pakettia, ja muutenkin siinä on niin pieni toi näyttö. Blue-ray soittimella jonkun verran pääsin nettiin, mutta se on niin onnettoman kömpelöä menoa siellä, että ei siinä hermo kestäny. Yleinen paikka, ja netti surffailu, ei mun juttu todellakaan. Eli, tosi ulkona olin tästä kaikesta ihanuudesta. Eka pesis matsikin tässä hässäkäs sitten jäi menemättä. Yritin kyllä kovasti tsempata itseäni siihen, mutta pettymys siitä sitten syntyi. Aika kovakin aluksi, mutta emännältä sain lohtua, ja hyvää tsemppiä jatkoon. Mulla on koko kesä aikaa toteuttaa se suuri unelma, joten ei hätää. Kyllä se vielä onnistuu, kunhan jaksan olla kärsivällinen ja luottavainen.

Siis, oli tosi ihanaa palata tänne blogiin, ja huomata miten paljon ootte vieraillu täällä, vaikka uutta postausta ei oo kuulunu. Miten monesta uudesta maasta on käyty lukemassa täällä, ja ensimmäinen "virallinenkin" lukija oli tullut. En osaa sanoin kuvata, miten kiitollinen oon, kun saan taas purkaa sisintäni täällä teille kaikille.

Lähtemisen vaikeus

On se vaan niin vaikeeta joskus, nimittäin lähteminen pois täältä neljän seinän sisältä. Emännän äiti toi meille tänään vähä ruokaa, kun se flunssa edelleen estää tämän meidän kokin kaupas käynnit. Mulle se näköjään on sitten vielä liian suuri haaste, mennä yksin kauppaan. Tänään oli vähä mieles, jos kuiteskin johonkin ois lähteny. Pitäs hakea se palapeli Ylistarosta, kun isä on sen nyt kehystäny. Mutta kun ei, niin ei millään. Se on kun emäntäkin on nyt saikulla kotona, niin se on mullakin sit vaikeaa lähteä minnekkään. Mut se pesis into, se ei oo kadonnu minnekkään, sinne mennään että heilahtaa. Sillon on kyseessä jo niin kova tahdon voima, että uskon vakaasti, kaikesta huolimatta, olevani valmis siihen haasteeseen. Ja kun sen haasteen selvitän, uskon olevani entistä vahvempi myös muihin haasteisiin.

Välillä miettii tätä meidän asumista, millanen asuinpaikka ois mulle paras. Yhä useammin on ruvennu tuntuun, et haluus asua kaupungis.Siellä ois jotenkin helponpaa päästä kontaktiin ihmisten kans. Esim. jokun kauppakeskus, jossa vaan rohkeasti pyöris, vois tuottaa vaikka ystävän. Mutta maallahan me on kumpikin aina asuttu, mut mä kyllä oisin, ehkä valmis joskus koittaan asua kaupungis. Seinäjoki ois mukavan kokonen ja tuttu kaupunki mulle. Mutta saadappa emäntä sinne muuttaan, niin siinäpä oiskin urakkaa. Se ei kaupungis haluus asua, sen verran on joskus asiasta puhuttu. Kai se meidän yhteinen haave kuitenkin on omakotitalo maaseudulla.