Suunnitelmia

Aattelin tulla nyt vähä kertomaan teille mun lähiajan suunnitelmista. Jouluhan täs nyt on jo lähellä, huh miten se aika rientää. Aattoa vietetään ihan kotona eläinten kans, niinkun nyt viimmeisinä vuosina ollaan tehty. Sit toisena joulupäivänä ollaan menos mun vanhempien luo. Äidin joulun herkkuja maistelemaan. Siellä on aina niin hyvät ja runsaat tarjoilut, ja joulun lämmin tunnelma.
Välipäivinä varmaan lenkkeillään, ja jossain vois ajella varmaankin, nyt kun emännälläkin on lomaa.
Sit mun syttäreitä vietellään ilmeisesti parin vuoden takaisis maisemis, eli siellä kotitalolla, jonne rakas pikkusiskonikin saapuu tos välipäivinä. Siis, siitäkin jo kaks vuotta, kun meikäläinen täytti
50v. Ei voi mittään, ikää tulee, vaikka kuinka haluis jo painaa jarrua.
Tällänen pieni postaus tällä kertaa. Niinkuin lupasin, yritän nyt tälläsillä pienillä kirjotuksilla ainaskin, pitää tätä blogia elossa. Tietenkin välillä yritän saada vähä pitempää tekstiä joukkoon.
Mut näin tänä yönä, vuoden lyhimmän päivän jäätyä taakse. Huomenna sit jo taas oikea suunta, jes!

Oikein tunnelmallista ja rauhallista joulua teille kaikille.

Tässä teille kuulumisia

No niin, täällä ollaan taas uuden alun parissa. Melkein on vuosi kulunut kun ootte viimmeksi musta kuullut. En tiiä miks näin, mut ei vaan oo inspistä ollu tänne kirjotella. Mut nyt kirjotan, ja se tuntuu taas tosi hyvältä. On sellanen ajatus täs ollu, et jos ees yrittäs muutaman lauseen saada tänne, aina sillon tällön. Et yrittäsin nyt jatkos välttää tälläsiä monen kuukauden taukoja. Tää blogi on kuiteskin mulle edelleen tärkeä paikka, joka ei saa loppua kokonaan, ei missään nimessä. Joten, yritetään jälleen kerran, saada tänne eloa. Mut nyt niitä kuulumisia.

Mulla ei oo teille mitään suurta uutista mun elämästä. Kulunut syksy, siitä vois sanoa, et oli ehkä hiukan raskaampi kun edellinen, mut kaukana kuiteskin siitä parin vuoden takasesta syksystä. Ja syksyhän se on mulle se pahin vuodenaika, niinkun kyllä monelle muullekkin varmaan. Mut se on nyt ohi, ja joulu lähestyy. Vaikka on pimeetä ja harmaata, ei lumesta tietoakaan, kun ehkä hetkittäin. Niin, joulu kun lähestyy, siinä kuiteskin on sitä jotain, joka tuo lämpimän ja rauhallisen mielen. Tietenkin lumi on se joka kuuluu jouluun, tai ainakin ennen kuului, mut kyllähän näihin mustiin jouluihin on jo saanu monena vuonna tottua, et ei se lumen puuttuminen enää niin paha oo, ainaskaan mulle. Kyllä mä saan joulu mielen enimmäkseen näistä ihanista valo jutuista, mitä on nykyään niin monenlaisia. Mut joulusta täs nyt ehtii vielä kirjotella, eli takas niihin kuulumisiin.

Tätä kotona olemistahan tää on edelleen ollu enimmäkseen. Se suuri haave, Lukkarilan pesiskenttä, on edelleen liian suuri askel astella. Mut ihan tyytyväinen oon kyl ite, näihin pienempiin askeleisiin mihin oon päässy tänäkin vuonna. Kesällä muutama ajelu reissu tehtiin täs lähi seuduilla. Kummi-sedän haudalla tuli taas käytyä, mikä oli mulle tärkee juttu. Sit tälläsiä pieniä ostos keikkoja oon pystyny ite suorittaa. Apteekkia, r-kiskaa, grillillä käyntiä, koiran kans yritetään ainakin kerran viikos tehä pitempi lenkki, et tällästä pientä kuitenkin. Emäntä ei vaan oo musta saanu vielä ruoka tai muille ostoksille seuraa, tollasiin isompiin kauppoihin. Mut nytkin oltiin Seinäjoella ostoksilla täs lauantaina, niin vaikka istuin vaan autos, ja kattelin kun autoja ja ihmisiä tuli ja meni. Se, että sai ajaa autoa, josta todella pidän, olla siellä ihmisten parissa kuitenkin, on sitä mitä pitäs enempi saada ittestä irti. Lopulta vois sit joku kerta uskaltaa jopa sinne kauppaan sisällekkin.

Sit noista psygoloki Kimmon tapaamisista. Nehän on nyt vähä jäissä toistaseksi. Kimmo ei enää tee kotikäyntejä, vaan mun pitäs mennä Vaasaan sen vastaanotolle. Se nyt vaan ei oo vielä oikein onnannu, se reissu. Välillä oon ollu innoskin meneen sinne, ja aikakin on jo sovittu. Mut mulle vaan on tosi vaikee lähteä tollaseen uuteen paikkaan, ja vielä suhteellisen kauas. Mut viimmeksi kun jouduin luovuttaa, ja peruuttaa ajan, niin sanoin, et kyllä mä sinne vielä tuun. Ja niin myös teen, en aijo luovuttaa sitä hyvää keskustelu suhdetta, mikä meille on syntyny.

Mutta, en aijo luovuttaa myöskään tätä tärkeää keskustelu paikkaa pois, joka mulla on teidän kanssa rakkaat lukijani. Jälleen sain  sen kokea, miten ihanaa oli palata tänne. Kuinka uskalsin taas avautua teille. Tämä oli hienoa, näin pitkän paussin jälkeen. Eiköhän tämä tästä ala taas luistaa paremmin.

Hyvää joulun odotusta teille kaikille!         Palataan, moro.

Vihdoinkin lenkillä

Tänään oltiin tosi pitkän paussin jälkeen jonkinlaisella lenkillä. Vieläkin paikoin oli liukasta mut pakko oli jo kokeilla, pysyiskö pystyssä. Ja pysyttiinhän sitä. Mut jotenkin molemmilla tuntu et on kunto vielä heikko, flunssan jäljiltä, ja kun eihän täs nyt oo liikuttu paljon mitään. Tai eihän mulla sitä pahuksen flunssaa oo kunnolla ees ollu, mut jotain yritystä se kait on ollu. Mut kyllä oli oikein pientä jännitystä lähteä tonne tien päälle, pitkästä aikaa. Lähin kummiskin, vaik ei mikään kovin hyvien tuntemusten reissu ollukkaan. Silti oon tyytyväinen et oltiin, ja sain varmuuden siitä et, pystyn vielä ees johonkin. Toiveita on siis paremmista ajoista taas.

Huomenna onkin taas Kimmon ilta. Tulee illalla  käymään, ja saadaan keskustella kuulumiset. Vaik eihän täs nyt suurempaa kertomista oo, mut kuiteskin, on se mukava päästä taas vähä purkautumaan. Tämä et oon taas alkanu tänne näinkin innolla kirjotteleen, on varmaan sille tosi hyvä uutinen.

Mut nyt täytyy valmistautua seuraan tennistä Austraaliasta. Onkin luvassa taas pari viikkoa mun yöhön huippu tennistä. Kiinnostaa aika paljon sekin laji, kun on itekkin tullu pelailtua nuorempana. Meillähän oli kotona Ylistaros jopa oma tenniskenttä. Siellä tuli isän kans paljonkin yhes vaihees elämää hakattua. Ne ajat on takana kun ei oo enää kenttääkään. Mut hienoja ja hyviä muistoja riittää, niistä taistoista.

Nyt kahvit hakeen tänne ja nauttimaan urheilusta, nimeltä tennis. Moikka!

Kotona oleilua

Tässä postauksessa aattelin vähä pohtia sitä miks täs on ollu taas vaan kotona enimmäkseen viimme aikoina. Vaikka syksy meni hienosti, ja tuli upeita saavutuksia, ja niistä todella hyvä olo, niin tässä ollaan taas. Oikeastaan joulun pyhien jälkeen, kun oltiin Ylistaros, mikä oli tosi tärkee, ja ihana vierailu vanhempien luona. Niin, sen jälkeen on vähä niinkun jumittanu taas tänne koti puoleen liikaa. Omasta mielestä oon ollu vähä niinkun olosuhteiden uhri.
Meidänhän piti lenkkeillä Väinö-koiran kans täs vuoden vaihteen kummankin puolen innokkaasti, kun emännällä oli lomaa. Ensin tuli hirveen liukkaat kelit, sit emäntä tuli flunssaan, ja jälleen tuli liukasta, mitä se on tälläkin hetkellä. Et se niistä pitkistä lenkki haaveista. Ei voi paljon muuta kun tossa tien reunas käyttää asioilla, ja takas sisälle. Sen verran mäkin yritän pihalle päästä, et illalla meen tos pyörähtämään, niitten kans. Ees pari kolme minsaa päiväs. Paree sekin kun, et täysin märäntyy tänne sisälle. Onneks mulle ei oo tullu tota flunssaa, vaik välillä kyl on ollu sellanen heikko olo. Toivottavasti jää siihen.

Sit meidän piti juhlia mun synttäreitä täällä meillä. Vanhemmat ja siskokin Hesasta ois tullu käymään, kun oli kans lomilla kotona. Mut sillon emännän flunssa oli just pahimmillaan, et ei siinä mitään synttäreitä sit voinu järkätä. Autollakaan en ollu ajanu sen joulun jälkeen, kunnes nyt keskiviikkona käytiin kaupas. Olin autossa, mut vähä pääsi pois kuiteskin näistä koti maisemista. Hyvältähän se tuntu siellä parkis, ja tuolla tien päällä, vähä nähä mailman menoa.

Monesti sitä miettii noin yleensäkkin, miks sitä pitää vaan olla täällä kotona, monesti yksinkin. Miks en lähe yksin vaan ajeleen autolla tai vaikka pyörällä. Kesällä tulikin vissiin pari kolme kertaa tehtyä yksin joku pyörälenkki. Mut se yksin lähteminen on monesti tosi tosi vaikeeta. Sit taas jos saa vaan lähettyä, niin se tuntuukin yleensä hienolta. Tästä aiheesta vois joskus tehä ihan omankin postauksen, niin monimutkainen ja vaikee asia se mulle on.

Mut kaikella tällä oon yrittäny nyt täs teille kertoa, kuinka herkästi tää elämä aina valahtaa niihin samoihin tuttuihin raiteisiin, jotka on niin turvallisen ihanat. Vaikka samalla ne on, niin kuluneet, ilman yllätyksiä, ilman piristystä.
Mut, en mä nyt sillai mitenkään masentunu tai huolissaan oo. Kyl täs intoa riittää taas lenkillekkin, kunhan kelit paranee. Ja muutenkin liikkeelle, tekeen hienoja asioita, josta saa hyvää mieltä, ja voimia tulevaan.

Näillä mietteillä, hyvää viikonloppua kaikille!

Uutta ilmettä

Kuten näkyy, tein vähä uudistusta tänne. Tällainen selvä muutos kyllä piristää. Eiköhän tota edellistä pohjaa, tai mikä se nyt lie, tullu jo katteltua tarpeeksi pitkään. Oishan siinä noita muitakin muokkaus mahdollisuuksia, joita vähä tos kattelin. Mut kun eihän niistä kaikista oikein ymmärtäny, niin jätimpä muutoksen nyt näin, ainaskin toistaiseksi. Ei oikein uskallakkaan ruveta leikkimään noilla muutoksilla, et ei mee koko blogi aivan sekasin.
Vuosiakin täs tuli taas täyteltyä yksi päälle ton viidenkympin. Joten päivitimpä senkin luvun tuohon tietoihin kohdallensa, nyt täs samalla. Kohti kuuttakyppiä mennään, tai ainakin kroppa vanhenee, mielen laadusta en tiiä. Taitaa laahata pahasti jäljessä, vaikka hyvä kait niin, et säilyy nuorekas mieli.

Mut, toivottavasti tää ulkoasun muutos täällä blogissa, innottais täs taas postaileen enempi. Ainaskin tänne itellä on nyt mukavempi taas tulla, kun on vähä maisemat muuttunu. Mut nyt, heippa!

Palaan jälleen

Joo, täällä ollaan jälleen. On se jotenkin surullista, miten se taas lopsahti, vaikka tuli niin ihanaa kommenttiakin, sillon viimme postauksiin. Mut mitäpä tuota selittelemään, kun ei irtoa, niin ei irtoa. Nyt kuiteskin taas mennään uuden vuoden innolla. Hyvää uutta vuotta vaan kaikille.

Niin, mitäköhän mulla ois teille kerrottavaa, ton syksyisen postauksen jälkeiseltä elämän polultani. Ensinnäkin, kaikki on menny noin yleisesti ottaen paljon paremmin, mitä sillon toissa syksynä meni. Kun sillohan oli jakso, et ei päässy oikeastaan sängystä ylös ollenkaan. Sitä ei ees sillon oikein  tajunnukkaan miten paha tilanne oli. Nyt ei sellasta aikaa tullu koko syksynä, ja nythän päivät jo on alkanu piteneen, joka jo ajatuksenakin piristää mieltä.
Mitään hirveetä muutostahan täs ei oo tapahtunu, mut pari kovaa juttua on tullu tehtyä. R-kioskilta tuli haettua joulukalenteri arpa, ja apteekista lisää noita kilpisrauhas pillereitä. Kummassakin tapahtumas istuttiin emännän kans parkkipaikalla autos, vähä niinkun sillä mielellä, et jos emäntä hoitas homman. Siinä sit kuitenkin emäntä sai muhun niin paljon tsemppiä, et päätin rohkeasti käydä ite ostoksilla. Tällästähän ei oo tapahtunu pariin kolmeen vuoteen. Ja voi miten hyvä olo siitä tulikaan, kun sai tollasia asioita ite hoidettua. Et, tässä sitä mennään kohti sitä ihanaa hetkeä, kun saa emännän kans marssia yhessä ruoka ostoksille. Se hetki ei välttämättä oo enää kovinkaan kaukana. Viimmestään kun kevät saapuu, niin sillon mussa on energiaa niin paljon, et sillon se tapahtuu. Siltä nyt tuntuu ainaskin tällä hetkellä. Ja tollasia pikku juttuja täytys yrittää itelle järkätä, täs talven aikana. Niistä vaan saa tosi paljon sitä luottoa itteensä, et mä pystyn tähän, niin miks en vähä vaativampaankin juttuun pystyis. Aina tietenkin välillä pakkaa jumittaa tänne kotiin liikaa, niinkun nyt viimme päivät vähä on ollu. Mut en kuitenkaan unohda mitä oon saavuttanu, ja miten hyvältä se on tuntunu. Et kyl täältä taas lähetään uusiin saavutuksiin, kuhan saa vaihteen päälle.

Yksi suuri päivä mulla oli tos joulun alla, kun sain serkkuni Vaasasta kylään. Silloin keväällä 13, taisin postailla kans, kun viimmeksi oltiin nähty. Tuolloin olin innos menemään Vaasaan sen luo vasta vierailulle, mut sillon asiat ei sit oikein menneetkään putkeen. Mut nyt saatiin taas tavata, ja toivottavasti nyt yhteydenpito rupeais onnistuun. Mä niin kaipaisin kavereita, tähän välillä niin yksinäiseen elämääni.

Tässäpä ne isoimmat kuulumiset, mitkä täs nyt mieleen tuli. Oli ihana taas pitkästä aikaa saada tänne postaus aikaseksi. Jatkellaan sit taas kun siltä tuntuu. Näin kait se on sanottava, eikä lupailla mitään.
Ei muuta kun, hyvää talven jatkoa kaikille!