Rakas Halla-koiramme

No niin, vähä tännekkin taas päivitystä. Ollu täs niin rankkaa aikaa, että jääny tämä blogi vähä vähemmälle. Vaikka kyllä mä joka yö kun netissä oon, käyn myös täällä. Kattelen kuinka ootte jaksanu täällä vierailla, vaikka postauksia välillä vähä joudutte oottaan. Ihan oon onnellinen siitä, että liikennettä kummiskin aina jonkun verran on ollu.

Halla-koira täs nyt on ollu pari viikkoa, se elämisen tahdin määrääjä. Jumissa on oltu, ja pahasti. Kun yksin en vaan taho päästä liikkeelle, niin kotona on nyt sit koiraa hoideltu. Tänään oli tikkien poisto, mutta tötterö jäi vielä viikoksi. Tilanne on nyt kyllä erittäin vakava, niin vakava, että Halla kultamme ei siitä tule selviämään. Patologilta oli tullu lausunto: syöpä, pahinta laatua, joka leviää nopeasti. Leikkauksiin tuskin enää lähdetään, Hallaa kiusaamaan. Sitten kun kipuja alkaa tulla, meidän on jätettävä jäähyväiset Hallalle, ja päästettävä hänet rauhaan, missä kivut on poissa.Toivottavasti Halla nyt kuitenkin jaksais vielä jonkun matkaa, tassutella meidän ilona. Niin, tänään todella lääkäri anto luvan lenkkeillä, ja hetihän me pieni tassuttelu tehtiin. Kaikki oltiin ilosia siitä, että vihdoin taas pääsimme tuonne ihmisten ilmoille.

On se vaan tuhoisa sairaus tämä syöpä, vie rakkaita meiltä pois, niin ihmisiä kuin eläimiä. Tulis pitkä lista jos luettelisi kaikki meidän rakkaat ihmiset ja eläimet joita on syöpä koskettanut. Useimmat heistä ei ole enää keskellämme, vaan siellä jossain, paremmassa paikassa.

Mutta, jospa tämä tästä taas alkas elämä luistaa paremmin, ja pesiskin taas houkutella , Ylistaron kentän kautta. Jos mä nyt sinne matsiin vihdoin kans joskus pääsen, niin siitä tuutte kyllä sitten kuulemaan. Se vois kyllä pelastaa aikasta paljon tätä muuten aika pieleen mennyttä kesää.

Onnistunut päivä

Nyt on vaihteeksi taas sellanen päivä takana, kun suunnitelmat meni nappiin. Saatiin koiralle hoitaja, joten päästiin tekeen pieni pyörä lenkki emännän kans. Sit käytiin vielä kaupas, ja olin kans sisällä. Oli se taas aika helppoa, kunhan vähä rohkaisi itseänsä. Itseasias se tuntu tosi hienolta, olla siellä ihmisten paris. Kait täällä kotona on nyt vähä normaalia enempi paineita itse kullakin, ton koira jutun takia. Että oli tosi piristävää päästä vähä tuulettumaan.

Nyt sit viikonloppuna nautin itä-länsi pesispeleistä telkusta, mikäli koira antaa rauhaa. No, onhan se nyt välillä ihan rauhassakin, kuten nyt se nukkuu tuolla makkaris. Sit vois ens viikolla katella oisko Ylistaros mitään hyvää peliä, jota vois mennä kattoon. Ois niin ihana päästä paikanpäälle kattoon, vaikka vähä alemman tasonkin peliä. Kunhan nyt vaan jotakin peliä, niin jospa se siitä sit lähtis isommat pelot pois.

Koira pakkolomalla

Täs nyt on oltu sit taas vähä niinku jumissa täällä kotona, tais nyt olla jo sit kolmas päivä putkeen. Alkaa kyllä jo vähä olla levoton olo, mikä toisaalta on hyvä merkki. Sitä jo alkas niin tottua siihen, että melkein joka päivä oli jonnekkin päin menos.
No, meillä on nyt se suurin liikuttaja, sanotaanko pakkolomalla, eli koira. Sille tehtiin eilen aika iso leikkaus, niin leikkauksia toisensa perään, ihmisille ja eläimille. Hyvinhän se meni tämäkin leikkaus, vaikka haava on kyllä aikasta iso. Sitä täs nyt sit pitää parannella jonkun aikaa, ilman liikuntaa. Sitä ei voi jättää kyllä yhtään yksin, kun sillä on sellanen tötterö päässä, tuhoaa sillä vielä paikat. Se on välillä tosi levoton, kolistelee joka paikkaa sillä torvellansa. Haava on tietenkin kipee, ja hermothan siinä menee kun tollanen tötterö päässä pitää kulkea.
Huomenna pitäs ottaa jonkullainen irtiotto, kun on suunniteltu emännän kans käydä pyöräilemäs. Saadaan koiralle hoitaja siksi aikaa, ja kaupaskin vois taas yrittää käydä. Oli vähä eilen aikomus yrittää sinne Ylistaroon peliin, mutta jäi sit kun tuli tämä koiran leikkaus samalle päivää. Nyt näkee sit viikonloppuna telkustakin noi itä-länsi pelit.
Mullahan tietenkin ois vapaus lähtee ihan koska vaan, minne vaan. Mutta on se vaan yllättävän hankalaa saada yksin lähettyä minnekkään. Kait siinä on jotain menettämisen pelkoa, vaikka tietää, että ei emäntä täältä minnekkään katoa, varsinkaan nyt kun on tota koiran hoitoa. Mutta, vielä on kesää jäljellä, ja aikaa tehä vaikka mitä ihme tempauksia. Eikä elämä kesään lopu.

Löydänkö kesän onnen vielä ennen syksyä.

No niin, nyt on aika uuden postauksen. Vähä taas lipsahti pitkä väli, kun ei oo oikein fiilistä löytyny, mutta nyt tänään oli vähä säpinää vaihteeksi, niin nyt aattelin, että vois löytyä postaus aihettakin.

Täs on kieltämättä nyt ollu taas aina välillä vähä mieli maassa, kun on tuntunu, että mistään ei tuu mitään, kaikki kesän suunnitelmat kaatuu, menee pilalle. No, tänään oli ensin taas mennä suunnitelmat mönkään, mut olikin sit lopulta ihan jees päivä. Meidän piti tänään lähteä ajeleen vähä jonnekkin pitemmälle, tonne keski-suomen suuntaan. Se suunnitelma kaatu, mut lähettiin kumminkin ajeleen tähän vaan lähikuntien alueelle. Siitähän tuli sitten ihan mukava reissu. Pääsi kumminkin vähä irti ihan näistä tutuista Tervajoen maisemista. Yksi päivän huippu hetki oli kun pääsin istumaan Ylihärmän pesiskentän katsomos. No, siellä koko kentällä ei ollut muita, mut kuitenkin, nyt on ainakin käyty jo pesiskentällä istahtamassa. Olkoon se nyt pieni askel kohti isompaa askelta, kohti Lapuan kenttää. Mulla onkin täs nyt suunnitteilla, että menisin Ylistaron kentälle kattoon peliä, joka vois olla nyt ensin helpompi toteuttaa. Ehkä siitä vois tulla se lopullinen pelon poisto, että sit uskaltais myös Lapualle.

Tosi tyytyväinen kyllä saa olla nyt siihen, että koiran kans on lenkitetty nyt lähes joka päivä. Mut sitä kuitenkin kaipaa muutakin, pois näistä tutuista maisemista. Mutta tämä päivä antoi taas toivoa, että jospa tästä kesästä vois vielä tulla se onnellinen, onnistumisen kesä. Että, voisin syksyllä todeta saavuttaneeni edes jotain hyvää ja arvokasta.