Surun päivä

Nyt on sitten rakas kummisetä nukkunut ikiuneen. Tämän päivän tiesi tulevan, siihen sai valmistautua, ja se päivä tuli nyt. Päivä, johon päättyi kummisedän maallinen matka.
En sitten saanu itteäni sellaseen kuntoon, et oisin lähteny tapaamaan kummisetää. Onhan täs nyt vähä päässy jo paremmin liikkeelle, mut se reissu ois kyllä vaatinu kovia ponnisteluja. Paljon ois ollu sanomista, kiittämistä kaikesta. Mut luulen kyllä, et en ois pystyny sanomaan kaikkea mitä oisin halunnu sanoa. Voimakkaat tunteet ei vaan oo hyväksi monesti tolle päälle, et sehän siinä aiheutti lisäjännitystä, kun ajatteli tota tapaamista. Itkulta tuskin oisin välttyny. Mut uskon kyllä, et kummisetä  tiesi mitä haluaisin sanoa, mistä kiittää.

Nyt on sit jäljellä vain muistot, joita kannan kiitollisena sydämmessäni. Yhteisiä arvokkaita juttelu hetkiä, niitä en unohda koskaan. Muistan nyt viimmevuosina kun niitä hetkiä valitettavasti oli aivan liian harvas, niin kun sellaiseen hetkeen sit pääsin, tuli mulla joskus ihan kylmät väreet. Niin hyvä mun oli olla siinä hetkessä. Kummisetä oli niin mun tyyppinen, saman luonteinen, rauhallinen ja uskon myös sisimmältään herkkä, vaikka ei sitä aina niin näyttänytkään.
Mutta nyt hän on siellä jossain kirkkaudessa, missä on hyvä olla. Poissa on kivut, poissa on murheet, on vain ilo ja autuus. Kova on meidän läheisten ikävä ja kaipaus, mutta jos aatellaan hänen kannaltaan, on kaikki nyt hyvin. Kummisetä on päässyt perille, taivaan kotiin.

Kuulumiset

Nyt vähä kuulumisia, pitkästä aikaa. On tapahtunu joitain asioita, mitkä merkkaa mulle tosi paljon, sanotaan täs runsaan viikon sisään. Jotenkin vaan kuiteskaan ei oo löytyny fiilistä, lähteä niitä purkamaan täällä blogis. Mut nyt mennään, tunteella ja aidosti.

Viimmeviikon maanantaina se vihdoinkin sit aukes, nimittäin lukko, joka mua on jumittanu tänne seinien sisälle. Auto viimmein liikkui tosta pihasta, ja otti suunnaksi Ylistaron. Siellä vanhempien luona oli pikkusysteri tullu käymään, että oli ihanaa nähä sitä, ja ennenkaikkea sain itteni liikkeelle. Siinä sit viimmeviikolla tuli muutenkin täs vähä pyörittyä autolla, ja lenkitkin on taas ruvennu maistuun koiran ja emännän kans. Huomenna ois suunnitteilla yhtä asiointi keikkaa tonne Isonkyrön keskustan suuntaan. Ja vähä pitempääkin reissua tähän lähikuntiin on suunniteltu. Torstaina kunnasta tullaan tarkistoon noi ikkunoitten ja ovien tiivisteet, mistä on vähä painetta, mut eiköhän siitäkin selvitä. Et oon kyl tosi tosi onnellinen siit, et tää lukko on vihdoinkin nyt auvennu, ainaskin jonkin verran. Ja tuntuu et aukee vielä täs lähiaikoina enempi, ainaskin kovaa yritän.

Sit vähä surullisempaa asiaa. Jälleen runsaan vuoden jälkeen, on iso palanen poistunut meidän elämästä. Matti kissamme lähti taivaaseen tänä aamuna. Sairaus vei voimat, ja niin lähti iäkäs tassuttelija, sinne missä kivut on poissa. Tuossa koko päivän päätin olla urhea, ja en päästäny itkua valloilleen. Mut nyt kun tulin koneelle, tänne yön hiljaisuuteen, tuli hajoaminen. Tavallaan tajus lopullisesti, Matti on nyt poissa. Vaikka sen hyväksyy, et näin oli paras, niin kyl tää vaan sattuu syvältä, ja pahasti. Nyt on sit lemmikeistä jäljellä Miisu-kissa ja Väinö-koira. Väinö täyttääkin täs kohta vuoden, ja vauhtia vaan piisaa.

Niin, näinhän se on elämän kulku, synnytään, eletään, ja sit kukin vuorollaan lähtee rajan toiselle puolen, niin eläimet kuin ihmisetkin. Nyt vaan täytyy yrittää pitää itteä liikkeellä. Sehän se taitaa parhaiten kuljettaa elämää eteenpäin, tän surullisen ja haikeankin asian yli.
Että näillä mietteillä rohkeasti kohti huomista, katsomaan mitä elämällä on annettavaa.

Merkin vaihto

Niin se meni viikko taas ilman postailua, siitä innostuksesta huolimatta. Vähä meinas taas hyytyä, mut nyt löyty  fiilistä, joten tässä kirjottelen taas.

Tässä tämä mun uusi älypuhelin. Mulla on ollu tähän asti aina nokialainen, mut nyt sit päätin vaihtelun vuoksi kokeilla vaihtaa merkkiä. Eli, tämä on, Samsung galaxy S 5. On kyllä tosi mahtava puhelin. Toimintoja on varmaan niin paljo, et en koskaan tuu niihin kaikkiin tutustumaan. Sovelluksia saa ladata kaikenlaisia, mitkä vaan kiinnostaa. Kameralla saa hyviä kuvia ja videoita. Et ei oo ainaskaan laitteesta kiinni, tämä mun media tuotanto. Tietenkin jotkun on sitä mieltä, et kännykkä laatu on huonoa, mut riittää mulle mainiosti. Netissäkin on mukava surffailla nyt kännykälläkin, kun on iso näyttö. Sit vielä kun vaihdoin liittymän sellaseen pakettiin, missä ei oo rajattu netin käyttöä, mikä on tosi hyvä juttu. Et, on kyllä hyvä peli.

Mulla on viimme yöt menny katellessa elokuvia ja sarjoja, et on tää netti ollu vähä vähemmällä. Siinä kait osasyy, miks postaus intokin vähä laski. Sitä joskus innostuu katteleen noita tilattuja tuotteita aivan putkeen, kun ne ensin voi oottaa pitkäänkin hyllessä. Kumma juttu, kun tilaa innos, mut sit kuitenkaan ei tuu heti katteltua. Näin mulle ainakin pakkaa käymään. Kait se tää netti kuiteskin on se, mikä koukuttaa, ja vie monesti voiton.

Mut nyt mä meen niille mun perinteisille yökaffeelle, ja katon ehkä sit tuolta digipoksilta jonkun filmin. Moikka!

Intoa puhkuen, taas postataan.

Mulla on nyt jotenkin hirvee into kirjotella tänne blogiin, en tiiä mistä se nyt tuli, mut hyvä näin. Toivotaan et tää nyt sit jatkuskin, et ei taas lopahda.

Siellä ne nyt seilaa, pesis väki, kauden päätösristeilyllä. Kauden parhaat on valittu, ja eiköhän noi melko nappiin valinnat menny. Naisten vuoden pelaaja on Virkiän Saija-Maria, todella hienon kauden pelaskin. Sai vastuuta enempi kun aijemmin, ja oli myös sen arvoinen. Hienoa että sai tollasen tunnustuksen tehdystä kovasta työstä vuosien varrella. Oikeastaan Saija-Maria taitaa olla vähä niinkun mun suosikki, iloinen tunteikas pelaaja. Paljon onnea vaan Saija-Marialle!

Mulla oli täs vähä ongelmia saada kännykästä siirrettyä mediaa koneelle. Mutta tänään nyt äkkäsin, miten se parhaiten onnistuu. On nyt toi uusi kännykkä ollu täs jo jonkun aikaa, mut eipä pahemmin oo tullu vielä tutustuttua tuohon siirto hommaan. Ei oo tänne tullu laitettua kuvia, eikä videota oo syntyny lähes vuoteen. Tohon viimme yön postaukseen jotenkin sai noi kuvat räpellettyä, en vaan tienny oikein miten sen tein. Nyt sit pitäs olla päässä keinot, miten se tehään. Toi kännykkä on niitä älypuhelimia, et ei näin vanha välillä meinaa pysyä tekniikan peräs. Yritän tännekkin saada niitä kuvia taas sit enempi, ja kumpa videonkin uskaltais vielä tehä. Ainaskin nyt tuntuu olevan aika kova into päällä tehä tätä omaa matskua tänne nettiin.

Nyt taidan mennä keittään yö kaffeet, ja lopettaa tällä kertaa nämä löpinät tähän. Palataan taas toivottavasti hyvinkin pian asiaan.

Mestarit ja Vesa

Tässä he ovat, maailman parhaat, ja ihanimmat naispesiksen pelaajat. Pakko oli saada mun blogiin tämä kuva. He todellakin ansaitsee olla nyt tossa kunnia paikalla. Se miten tohon päädyttiin, vaati paljon. Vaikka välillä näytti että ollaan ihan ylivoimaisia, mutta se ylivoimakaan ei tullu ilmaiseksi. Koko kauden piti joka ikiseen peliin valmistautua huolella, jonka tytöt myös aina jakso tehä. Ja tää finaali sarja, kun oltiin jo 1-2 voitoissa tappiolla. Mikä mahtava taistelu.

Ja tässä on Vesa, ja tiedot vierellä. Poika on tullut jälleen kotiin, sinne minne se kuuluu, ainakin toistaiseksi. Hieno on pokaali. Vesalla on muuten nimipäivä tänään, kun tulee viikko siitä, kun saatiin Vesa kotiin.

                                               Tässä meidän kannustus kappale.

Kiitos Virkiä tästä ihanasta kaudesta. Niistä hetkistä kun sain jännittää teidän pelejä. Juna on saapunut asemalle, joka on jälleen aidattu kultaisin reunuksin. Teidän innokas faninne, jää odottomaan ens kevättä, jolloin oottaa uudet haasteet. Onnea ja kiitos!

Erakon postaus

Niinkun otsikko kertoo, mua todella melkeimpä vois tollaseksi jo nimittää, erakko. Kontaktit ulkomailmaan on todella ollu vähissä jo pitkän aikaa, kun puhutaan siis ihan live kohtaamisista. Onhan tällästä ollu kyllä ennenkin. Menny pitkän aikaa vaan kotona olemiseksi. Kait se täs onkin se lohtu, et sieltä vaan on sit noustu kuitenkin taas jotenkin. Enkä täs mitenkään oo nytkään luovuttamas, vaikka välillä tuntuukin vähä toivottomalta. Kyl täältä vielä tullaan, ja lujaa.
On tää kuiteskin aika outoa, kun mähän oon tavallaan omien tunteitteni vanki. Se pelko ei oo sitä mitä on mun ulkopuolella, vaan mä pelkään itseäni, omia tuntemuksia. Aatellaan tilanne tuolla jossain, missä yksin kohtaisin yllättäin jonkun aivan vieraan ihmisen, niin kyllä mä uskaltaisin sille puhua, vaikka avata suuni ensin. Ja sillon kun emännän kans kävin vielä säännöllisesti kaupas, tuli joskus tilanteita et ei löydetty jotain tavaraa. Niin ei mulla ollu mitään suurempaa ongelmaa mennä myyjältä kysyyn. Sit aatellaan pesiskatsomo, jossa istun tuntemattomien keskellä. Yllättäin vieressä istuva alkaa jutella mulle, ois aivan uskomattoman hieno hetki. Ois yhteinen fanituksen aihe, peli mistä puhua. Tollanenkin tilanne, kyl mä uskaltaisin puhua, ja paljonkin varmaan jos vastapuoli ois kova puhumaan. Osa mua kaipaa hirveesti ihmisten keskelle. Siinä voi olla myös sellasta halua todistaa itselle, et mut voidaan hyväksyä tähän yhteiskuntaan. Et mulla on oikeus myös vaeltaa täällä maanpäällä omana itsenäni. Kukaan ei hauku tai kiusaa mua, vaan mut hyväksytään joukkoon, jutellaan, ollaan ystävällisiä mulle. Se on se koulukiusaamisesta syntynyt haava, joka näitä tälläsiä ajatuksia synnyttää, joka ei varmaan koskaan kokonaan parane. Täs mä nyt taas vatkaan näitä asioita eestaas, et en tiä oliko täs taas mitään järkeä, mut tuntu vaan et pitää jotain saada taas purettua aatoksia tuolta päänupista ulos.

Niin, Virkiä on taas mestari, neljäs vuosi putkeen, hip hei hurraa!! En nyt sitäkään oo täällä blogis jaksanu hehkutella, vaikka iso juttuhan se mulle taas oli. Pelasivat Jyväskylän kans täydet viisi finaalia, et jännää kyl oli. Onneks pääsi netin kautta jokaiseen finaali matsiin mukaan. Täytyy kyllä kiittää Jyväskylää hyvästä vastuksesta. Aina se mestaruus maistuu paremmalta, kun siihen joutuu laittaan kaikki peliin. Tosin tää ratkaiseva viides pelihän oli sit jo Virkiän ylivoimaista näytöstä.
Nyt se on sit taas kausi pulkassa, et siinä mieles vähä haikeeta.

No joo, täytyy nyt toivoa et saisin tän mun lukon purettua mahdollisimman pian. Sais  niin sanotusti ruvettua taas elämään. Ei se välttämättä paljoa tarvi, kun jutut alkaa taas luistaa paremmin.
Mut näin tällä kertaa, palataan taas.

Kesä meni, syksy tuli.

No niin, kesä on nyt sit ohitse, ja syksy tullut. Aattelin josko nyt päättäs tän pitkän postaus paussin, ja purkas vähä tuntoja teille. Paussia tosiaan taas tuli, mikä on merkki siitä et, eipä oo oikein elämä taas menny putkeen. Sitä vaan into sillon katoaa tähänkin touhuun, kun ei elämä taho luistaa, sillai kun haluus ja toivois. Nyt sit aloin kirjottaa, joten toivotaan et se on merkki paremmasta.

Niin, mennyt kesä. Paljon mä siltä odotin, mut vähän, hyvin vähän, mä siltä sain. Erakon elämäksihän tää suurelta osin on menny. Enimmäkseen kotona olemista. Kyllähän mä aikalailla tota säätä syytän, mikä tähän on syynä. Ensin oli ne kauheet helteet, sit tuli sadetta. Kumpikin vaihtoehto kannusti oleen vaan kotona. Mut nyt tuntus et ois mahiksia kauniiseen syksyyn. Toivotaan et aurinko alkas nyt paistella, niin vois saada vielä paikattua jotain kesän menetyksiä.

Mut jos nyt aatellaan ilosia asioita, niin onhan niitäkin ollu, onneks kuitenkin. Ne asiat mulle enimmäkseen välittää tämä mun viihde nurkkaus. Eli, tv, tietsikka, kännykkä ja noi muut härvelit.
Niitten avulla mä pääsen elämään ulkomailman elämää. Vois kait sanoa, että mä elän muitten kautta, omaa elämääni. Kait siitä pitää olla onnellinen, et on ees jokin kanava, minkä kautta saa mielenkiintoa elämään.

Mut siis, niihin ilosiin asioihin. Koko kesänhän täs on ollu hirvee murhe, kuinka kummisedän vakava sairaus etenee. Välillä on saanu pelätä jopa sitä kaikkein kamalinta uutista. Nyt kuitenkin tilanne tuntuu olevan melko vakaa ja hyvä. Saamme kaikki läheiset lähettää kiitosta ylöspäin. Vielä hetken, rakas aviopuoliso, isä, kummisetä, olet luonamme, mutta toivokaamme sen hetken olevan mahdollisimman pitkä.
Tän jälkeen tuntuu jotenkin vähäpätöiseltä kirjottaa niistä muista ilosista asioista, mut yritetään.
Virkiä sit pelaa jälleen finaaleissa, josta oon tosi innoissani. Ja mikä mahtavinta, jokainen finaali, ratkaisuun asti, näkyy netistä. Mahtavaa et pääsee ees näin mukaan tunnelmaan, kun sinne paikanpäälle ei sit tänäkään kesänä riittäny rohkeus.
BB kausikin sit pyörähti taas käyntiin. Mielenkiintonen kattaus on taas, erillaisia persoonia. Sitä nyt sit tulee seurailtua, mitä ne siellä toilailee. Suosikin valkkasin heti sieltä kans, niin saa jännätä kuin pitkälle se pääsee. Jenna on sellanen ilonen, touhukas, kaunis nuori nainen, et se on mun suosikki.
Niin, mahtavaa, Seinäjoki nousi ens kaudeksi naisten superiin. Saadaan taas paikallismatseja, Virkiälle kaveri tänne pohjanmaalle. Tulee varmaan kuumia matseja.

Mut joo, täytyy yrittää tsempata täs nyt syksyllä vielä itteä liikkeelle, jos noi ilmatkin nyt alkas suosia. Oli ihanaa kun sai taas aikaseksi purkaa teille ajatuksiani. Palataan taas.

Pöytä vanhus halkes

Kaikenlaista sählinkiä sitä noitten eläinten kans sattuukin. Täs pari iltaa sitten kuulu takapihalta hirvee pamaus, ja tietenkin kumpikin rynnättiin kattoon, mikä räjähti. No, sehän meijän pöytä vanhus siellä otti ja hajos. Väinön remmi jotenkin kiristi sitä pöytää tuolia vasten. Olihan se jo auringon polttama ja monta vuotta vanha. Ei vaan ois uskonu, et se kansi voi tolla tapaa haljeta. Onneks ei oltu siinä ääressä, ois voinu terävät reunat sattua, jos ois päälle lentäny. Kova oli kyllä paukku, kun se kerralla halkes. Nyt on jo uusi pöytä takapihalla. Tulipa sekin uusittua.

                                               Tollanen pala siitä paukahti.

Hellettä sitten vaan piisaa, päivästä toiseen. Rupee kyllä oleen välillä jo aika tuskaista. Onneks täs nyt on välillä ollu vähä viileämpääkin, mut sit tulee toi pahuksen ukkonen. Aika rajunakin paikoin, mikä nyt ei ihmekään, tälläsen paahtamisen jälkeen. Mut ei sadekaan paljoa raikasta, kun taas paahtaa. Ei oo kyllä jaksanu nyt tsempata minnekkään, kuhan nyt täs kotona jaksaa tätä kuumuutta. Eiköhän täs kuiteskin vielä kun nyt elokuu koittaa, ja vähä viilenee, niin jotain saa aikaseksi vielä tälle kesää.

                                  Tätä kun huristaa, niin vähä kuumuus helpottaa.

Näihin kuumiin tunnelmiin, tämä täältä tähän.

Virkiä Lappeenrannassa

Olipahan reissu Virkiällä Lappeenrantaan tiistaina. Peli voitettiin taas hienosti, mut mitä sitten tapahtui, ei ollu kovin mukava juttu. Joku sekavan tuntunen mies yritti varastaa niitten kamoja linkan tavaratilasta. Onneks saatiin Pesäysien edustajalta apua, ja meijän pussikuski toimi tosi rohkeesti, puolustaen joukkuetta. Olihan se uhkaava ja pelottava tilanne, kun se oli ruvennu taskuaan kaivamaan. Onneks ei sentään kunnon asetta sieltä kaivanu, vaan jonkun sumuttimen. Senkin meijän urhea kuskimme oli saanu potkastua hajalle. Myöhemmin tää mies oli ilmeisesti keskustas jatkanu rähinöintiä, ja poliisit oli saanu sen kiinni, ja vieny putkaan.
Tuntuu surulliselta, että Virkiän ihana, taisteleva joukkue joutuu kokemaan tollasta järjetöntä toimintaa. Toivottavasti tytöt on saanu käytyä asiaa rauhassa nyt läpi, ettei ketään jää se mitenkään vaivaamaan. Mua se jotenkin alkas täs nyt painamaan, aamun jo sarastaessa, et oli pakko jotenkin saada sitä asiaa purkaa, ja kertoa siitä teille.
Siitä oli juttu muistaakseni iltalehdessä, johon on myös linkki Virkiän kotisivuilta. Et sieltä voi lukea tarkemmin, jos jotain kiinnostaa.

Yrittäkäähän kaikki jaksaa tätä hirveää helleaaltoa joka nyt sit paukahti päällensä. Rupee oleen jo vähän liian kuuma, vaik nyt ei sais sit tietenkään valittaa. Mut palaillaan taas.

Pesistä, ja Miisun seikkailuja

Nyt on Seinäjoen itä-länsi viikonloppu sit ohitse. Mulle se tärkein peli, eli naisten ottelu eilen, meni ihan hienosti Virkiän naisten, ja koko joukkueen kannalta. Länsi oli selvästi parempi, ja ansaitsi voiton. Janeten tykki lauloi taas mukavasti, Jenna pelas hyvän pelin, ottaen pari makoista kärpästä, Enni vaihteli varmoin ottein, ja yleensäkkin kaikki Lapualaiset täytti mainiosti paikkansa. Vastustajan lukkari ansaitsee kyllä kans kehut. On kyllä Kirittäret saanu mainion uuden lukkarin. Nuori tyttö, huippu joukkue, ja vastuullinen paikka. Tuntuu todella hyvältä lahjakkuudelta.
Miehetkin sit voitti tänään, ja nuorten peleistäkin vain yksi lipsahti idälle, et länsi hallitsi näitä pelejä, hieno homma.
Kyllähän ne muistot heräs, kun nyt parina päivänä pääsi netin välityksellä sinne kentälle. Muisteli kuinka sitä sillon aikoinaan katseli juuri samoilta kulmilta peliä, kuin kamera nyt kuvas. Mut nykyään sitä kuiteskin kaipaa eniten sinne Lapuan lukkarilaan. Upee pesis viikonloppu on nyt takana, tästä lähetään sit kohti syksyn kuumia pudotuspelejä.

Miisu sit kiskasi ittensä irti valjaista, ja lähti pikku kierrokselle. Emäntä sitä katteli tuolla radanvarsi tiellä. Huomas sit että joku lintu räköttää siinä junan radan päällä. Nousi radalle, siellähän se karkulainen istuskeli. Onneks ei tullu junaa, ja anto ottaa kiinni. Nyt on Miisu taas turvassa ja tallessa. Sillähän todettiin munuaisten vajaa toimintaa, et nyt sille on sit syötetty erikoisruokia. Siihen ei kait oo mitään parannus keinoa, et täytyy toivoa ton ruokavalion nyt tuovan sille vielä jonkun elinvuoden. Että tällänen tapaus tällä kertaa.

Epäonnistuin taas

Niin se viikko taas kallistuu loppupuolelle, ja mun suunnitelmat, jälleen kerran meni pieleen. Ja kun tuli vähä jo innostuttua, et nyt ruvetaan meneen parempaan suuntaan. On niin paha mieli kun ei nyt taas pääse ees vanhempia tapaan. Mut tällästä tää sit nyt on, ei voi mitään. Onneks ees lenkille pystyn lähteen aika usein, et ei nyt ihan kotona olemiseksi mee. Vähä näkee muitakin ihmisiä, kun naapureita vaan, ja niitäkin yleensä vain vilaukselta. Ja oltiinhan me nyt siellä hautausmaa kierroksella täs joku aika sitten, et sai oikein autoakin ajaa. Siitä lyhyestäkin ajelusta kyllä nautti, niinkun nyt yleensäkin autolla ajaminen on mulle tärkeetä. Saa tuntea tekevänsä edes jotain, johon pystyy, jonka hallitsee, tuntee olevansa hyvä. Siinä ajaessa tulee sellanen tietynlainen vapauden tunne. Murheet, jännitys, huonot olot, jos nyt ei kokonaan katoa, mut ne ainaskin helpottaa siinä ajaessa. Tietenkin jos määränpää on jännityksen paikka, sillon on asia toinen.

Täs kun miettii, niin kait tollanen paikallaan olo, et vaikka jutellaan vaan ja istutaan, on mulle myrkkyä. Sillon sitä on aikaa tarkkailla ja kuunnella omaa oloa. Mitä ei tietenkään tarttis tehä, mut näin se mulla vaan pakkaa olla. Mut sitähän se aikuisilla enimmäkseen on, istumista ja juttelua.
Kait täs kaikkein eniten nyt kaipais sellasta päivän ajelu reissua emännän ja koiran kans. Kun muistelee viimme kesän lopulla kun tehtiin se reissu tonne Vaasan suuntaan, niin se kyllä jäi mieleen tosi virkistävänä ja tärkeänä reissuna. Sellanen tunne mulle jäi siitä retkestä, että sillon sain olla hetken onnellinen ja vapaa. Tollanenkin päivän retki vaan vaatii vähä suunnittelua, ja päätöksen koska mennään. Siinäpä sitä sit taas ollaan, päätös koska mennään. Vaik on tollanen ihana asia kyseessä, niin jostakin mä vaan onnistun kuitenkin kaivamaan ne paineet, ja sit ei pystykkään lähteen. En ymmärrä itteäni, ja tota pahuksen päänuppia, joka aina pilaa kaiken.

Mut nyt täytyy unohtaa hetkeksi meno murheet, ja keskittyä viikonloppuna kattoon netistä pesistä Seinäjoelta. Siellähän pelataan paljon muistoja tuovalla kentällä nyt tänä vuonna itä-länsi pelit. Siltä kentältä lähti pikkupoikana isän innottamana mun pesis innostus. Monet Seinäjoen miesten pelit siellä isän kans tuli hurrattua, ihan mestaruuteenkin asti. Ne oli ihania vuosia, jotka sai jatkoa sit naispesiksen paris, Lapuan pesis kentällä. Paljon on Seinäjoen kenttä niistä ajoista saanu nykyaikaisempaa ilmettä. Mut kyllä sieltä vielä jonkun airan pätkän voi pongata, jonka avulla ajatus lähtee niihin vuosiin, jolloin Pekka pojan asiat, oli paremmin kuin nyt. Ehkä koskaan en saa enää istua pesiskatsomos, katsomassa sitä peliä, jota todella rakastan. Ne ajat on ohi. Vaikka koskaan ei saa sanoa, ei koskaa, niin ei nyt sit kuitenkaan viel niin aatella.

Nyt kuitenkin nautin kun nään itä-länsi pelit netistä, nelosen ruutu palvelun kautta. Toivotaan hyviä pelejä, ja kelejä. Mun suurin mielenkiinto on tieteskin naisten ottelus, ja Virkiäläisten suorituksis.
Hyvää heinäkuisen kesäistä viikonloppua kaikille!

Hellettä pukkaa

No niin, eipäs anneta taas lipsua liian pitkäksi tämä postausväli. Vähä yli viikko, ei paha.
Se sit kylmyys meni, ja kuumuus tuli. Kävi ihan niinku oli aavistuskin. Sit kun lämpes, mentiin vähä liian lämpöisiin keleihin. Mä tykkään kesästä ja lämpösestä, mut jos mennään liian helteiseksi, ei oo hyvä. Ensin masenti kun oli kylmää ja sateista, mut nyt tää kuumuus, vähä tuntuu et tää on vielä pahempi. Ei ainaskaan oo päässy liikkeelle sen kummemmin.

Tuntuu et kesä tuo mulle jonkinlaista painetta näitten liikkumisten suhteen. Sitä niin oottaa kesää, sit kun se tulee, tuntuu et pitäs toteuttaa kaikenlaista. Kesä sanoo, nyt mä tulin, tee nyt sit jotain mistä haaveilit, no liikkeelle. Sit mun ajatukset menee tätä rataa. Siis apua, nyt se kesä ois, nyt pitäs lähteä todellakin toteuttaan niitä haaveita. Mitäs jos mä en uskalla, en pysty, kesä menee ohi.

En tiiä miten mä saisin sen pelon ja jännityksen hallintaan, ja ajatuksiin päällimmäiseksi sen innon mikä mulla kuitenkin on siellä jossain syövereissä, tehä asioita. Sen kyllä välillä tuntee, et se into on todella voimakas, se yrittää puskea sieltä pelon läpi esiin. Ja kuitenkin, mä tiiän, miten paljon mä saan, miten onnellinen mä oon, jos mä uskallan tehä jonkun pelottavan asian. Ehkä tota asiaa pitäs vaan takoa tonne päähän, et muista, miltä se on joskus tuntunu, kun on menny läpi pelon, ja onnistunu.

Ens maanantai, siinä päivä, johon on nyt vähä suunnitelman poikasta. Pitäs hakea Miisulle erikoisruokaa eläinlääkäristä Seinäjoelta, ja sit mennä vanhempien luo krillaileen, kun jäi sillon juhannuksena menemättä. Oon kyllä aika innos, jos nyt vihdoin pääsis ees pyörahtään Seinäjoella.
Jospa tuo päivä avais taas vähä lukkoja ja antais rohkeutta, intoa, iloa elämään. Ois niin hienoa kun nyt ees jotain kesäunelmia sais toteutettua.

Et tällänen vähä niinkun toiveikas loppu tähän postaukseen. Tosta nyt vasta puhuttiin emännän kans, mut eiköhän toi vanhemmillenikin mahda sopia.
Näillä aatoksilla tänä yönä.

Sateen ropinaa

Voi tätä kesäsäätä, ei voi kun valittaa. Eilen oli ihan mukava melko lämmin ja aurinkoinen sää. Oltiin illalla lenkillä, ja niin, päivällä olin jo taas kaupan pihas asti. Väinö-koiran kans ootettiin autos kun emäntä kävi kaupas. Matkalla jopa kävi mieles, uskaltaisko  kauppaan sisälle, mut ei vielä kuiteskaan ollu siihen valmis. Mut, hyvä näinkin, koska tollasesta kauppa reissustakin ehti taas kulua jo aikaa. On tää kyllä jotenkin hävettävää kertoa tälläsiä, et ei pysty kauppaan, mut näin se vaan elämä voi mennä vaikeeksi. Ja kait tästä jotain hyötyäkin on, kun täällä rehellisesti avautuu. Toivottavasti jollekkin kohtalon toverille, jos siellä lukijoissa sellasia on, ois jotain apua, tai ainakin lohtua siitä, et ei oo yksin. Niinhän se mullakin joskus tuntuu, et mä oon ainut jolla on näitä ongelmia, vaik eihän se tietenkään niin oo.

Niin, siis tänään oli sit ihan hirvee sää taas. Satoi koko päivän, ja jatkoa on saatu vielä nyt yölläkin. Nyt tosin kun yön pimein hetki on ohitettu, tuntus sade vähitellen ehkä lakkaavan. Tos kattelin tulevien päivien säätä, ja näytti jopa aurinkoa ja hellettä. Mennäänkö taas toiseen ääripäähän, et sit saa valittaa kuumuutta. No, vois sitä vaihteeksi sitäkin jo valittaa. Tää sää taitaa olla se ainaskin Suomalaisten yleisin puheenaihe. Jos ei muuta puhumista keksi, niin puhuu sit vaikka säästä. Siellä muuten sataa taas, kyl se nyt alkais jo riittää.

Tänään alkoi Virkiän runkosarjan toinen puolisko. Kyllä on ollu hieno kulkea taas tämänkin kauden matkaa mukana seuraten. Niin vain Jyväskylä kaadettiin taas, vaikka heille lipsahti voitto edellises kohtaamises. Nyt ollaan taas voittojen tiellä, jolta poikettiin siellä Jyväskyläs, sen ainoan kerran tänä kesänä. Eli yks tappio vasta tilillä. Hurja on tahti kun Virkiän voittojuna puksuttaa kohti syksyä, toivottavasti pysähtyen kultaiselle asemalle. Minä seuraan mukana, paikanpäällä olemisesta unelmoiden.

Taas on niin hyvä mieli kun tuli purettua ajatuksia tänne näinkin pitkään. Aina sitä asiaa tuntuu löytyvän, kun vaan rupee kirjottaan, vaik ei aluksi siltä tuntuskaan. Pitäs nyt yrittää pitää nuo pitkät välit pois, ja kirjotella tänne taas useammin. Sitä nyt yritän, toivottavasti onnistun.   Moro!

Ajatusten purkausta

Moi kaikille pitkästä aikaa. Nyt taas tuli se yö, kun alkas tuntua, että nyt on aika taas päivitellä tänne asioita. Näitä pitkiä välejä näköjään nyt on täs alkanu tulla, mutta kyllä minä aina takas tulen, siitä ei oo epäilystä.

Niin, nyt ollaan sit jo heinäkuussa. Pitäs olla kesä, mutta eipä oikein oo siltä vaikuttanu. On ollu tosi viileetä ilmaa. Se on vetäny mielen välillä synkäksi, kun ei oo tarennu istua tuolla takapihalla. Mut ei auta, sää on sitä mitä on, eikä sille mitään voi.

Muutenkin tämä mun henkinen tila on ollu viimmeajat, no, kai se aika heikkoa on ollu, kun ei taas oo saanu itteä oikein minnekkään liikkeelle. Nyt ei taas oo onnistunu ees Ylistaros käynnit. Aatella kun ennen se oli mun koti, se turvapaikka, josta ei tahtonu päästä minnekkään. Niin, nyt mä en ees pysty sinne lähtemään tästä nykyisestä kodista. Kyllä siis, ei voi kun itekkin ihmetellä, kui voi elämä mennä tälläseksi. Ois paljon paikkoja minne, en sano pitais, vaan mä tahtoisin mennä, mutta mistä saada se rohkeus ja voima, joka puskisi liikkeelle. Ehdottomasti tärkein tapaaminen ois vakavasti sairaan kummisedän kohtaaminen. Se sattuu, ja sattuu tosi syvältä, kun en oo pystyny sitä toteuttamaan. Onhan täs nyt viimme vuosina muutenkin nähty aivan liian harvoin, mut nyt täs tilantees, se ois tosi tärkeetä. Mä toivon, et mulla ois vielä aikaa saada itteäni parempaan kuntoon, ja toteuttaa se tapaaminen.

Lenkillä täs nyt kuiteskin on oltu emännän ja koiran kans jonkun verran. Systeri oli käymäs, ja vanhemmat oli tos nimipäivillä. Et on täs ihan mukaviakin ja piristäviä päiviäkin ollu. Tää nyt vaan on tällästä kotona olemista mun elämä enimmäkseen, johon toisaalta oon tottunu, ja oon tyytyväinen, toisaalta  mä vihaan tätä, ja haluun liikkeelle elämään.

No, tulipa vähä taas päästettyä höyryjä pihalle, mitä tuolla päänupissa liikkuu. Täytys kyllä löytää tietä ulos tästä ahdingosta, ennen kun kesä menee taas aivan hukkaan. Kunhan nyt se kesäsää saapuis, josta sais tsemppiä. Kun sais jonkun pienen onnistumisen, josta tulis hyvä mieli, niin jospa se siitä alkais taas paremmin luistaa.    No joo, näillä mennään.

Kesäinen ilta kotitontilla

Tässä tulee mun sadas postaus, joten vähä jotain erikoisempaa kehiin.
Oltiin illalla Ylistaros käymäs, ja tässä siitä vähän kuvasatoa.

                                                HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!

Minä ja urheilu

Niinhän sitä oltiin sit lätkäs finaalis asti, mitä tos tuli jännättyä. Aivan upeet kisat Suomelta lopulta, vaikka alku oli niin huono. Venäjälle vaan onnittelut, olitte tänä vuonna selvästi paras joukkue, siitä ei oo mitään epäselvää. Mut tää Suomen nuorekas taisteleva joukkue, se oli todella mahtavaa taistelua loppuun asti. Oon kyllä täysin tyytyväinen hopeaan, kun aattelee mikä sukellus uhkas ilman Sveitsin apuja. Kun saatiin mahdollisuus jatkaa, käytettiin se todella upeesti hyväksi.
Mut nyt on kisat sit ohi. Ei ainaskaan vielä tunnu kovinkaan haikeelta, vaan päinvastoin. Kyllä sitä lätkää on taas saanu katella, että hyvä vaan kun loppu. Et se niistä taistoista.

Nyt tää Virkiä fani saa keskittyä taas pesikseen enempi. Pari esimerkkiä siitä kuinka todella mun sydän sykkii Virkiälle. Tänään niillä oli matsi Sotkamossa, jota tietenkin seurasin superin seurantapalvelun kautta, enkä kattonu esim. lätkän pronssi peliä. Jos ois saanu valita kahen välillä, joko Virkiälle tänään voitto, tai Leijonille kultaa, niin oisin valinnu Virkiälle voiton. Ja näinhän se nyt menikin, Virkiä voitti hienosti. Täs yks yö katoin sellasta Virkiän tunnelma videota tulevalle kaudelle. Siinä fiilisteltiin viimme syksyn ratkaisu peleillä. Oli hyvä musa taustalla, tuuletuksia, hyviä muistoja. Sitä katellessa, omia fiiliksiä tarkkaillen, aattelin juuri tätä, mitä tässä nyt yritän teille kaikille kertoa. Kuinka tärkeä mulle on Lapuan Virkiä. Sitä videota katellessa viimme syksyn mestaruus hetket palas mieleen, ja silmät kostui. Nämä kyyneleet oli liikutusta vielä siitä viimme kauden saavutuksesta, mut myös surua siitä, et pääsenkö enää koskaan kokemaan noita hetkiä paikanpäälle.
Onneksi on tv ja netti, missä pääsen elämään mulle niin tärkeitä urheilun huippu hetkiä. Tää mun elämä on niin ykstoikkosta, et siks kai sitä elää niin mukana tos urheilus. On ees jotain, jossa sattuu ja tapahtuu, ja jossa voi elää mukana ruudun välityksellä. Toinen on nämä sarjat ja elokuvat. Niihin voi uppuotua mukaan, ja yrittää ees hetkeksi unohtaa omat murheet. Kai tämä on se mun tapa elää, hakea elämää ruudun takaa. Kun en ite pysty elämään, niin teen sen sit muitten kautta, näin se kait sit menee.
No, tällästä tekstiä repes nyt tuleen tänä yönä, en tiiä miltä vaikutti, mut kuitenkin.

Huikee matsi

No niin, voi hurjaa mikä lätkäpeli oli taas illalla. On tää urheilu ihmeellistä, kun Suomen kisat näytti ensin parin eka pelin jälkee menevän aivan myttyyn. Mut niin vaan Kanada kaadettiin, ja ollaan neljän joukossa. Leijonat löysi sen taistelu vireen todella upeesti, mitä minäkin jo ehin epäillä. Kait se oli toi vaikeuksien tie mitä ne on käyny. Sieltä se nousi taistelutahto näyttää. Oli tosiaan hurjan jännä peli, että ei tahtonu tuolilla pysyä. Nyt oli sellainen tosi jännä paikka eka kertaa näis kisoissa.
Nyt sit vain finaaliin asti, niin sitten vasta jännät paikat tulee.
Palailen ainaskin tän aiheen merkeissä varmaan tos viikonloppuna.

Tarinat jatkuu taas

Nyt on kyllä aika taas kirjotella tännekkin jotain. Taas tuli tällänen hirvee tauko, mutta sen voin sanoa, et lopettaa en aijo. Aina kun sellasta mietin, niin muistutan itelle, et miten paljon tää mulle kuitenkin on antanu, ja merkinny. Se että oon uskaltanu tähän ryhtyä, olla avoin, kertoa mitä tunnen, se merkitsee niin paljon mulle. Eli, tätä kanavaa en tahdo sulkea lopullisesti, vaikka into välillä on kadoksissa. Mutta, nyt oon taas valmis tähän, ja toivotaan että intoa nyt piisais taas edes jonkun aikaa.

Niin, miten mulla menee, eli kuulumisia. No, sanotaan että, elämä on ollu aikalailla taas lukossa viimme ajat. On se vaan ollu taas niin vaikeeta toi lähteminen, yleensä minne vain. Koti jumitus on taas iskeny pahasti päälle. Hyvä kun äitienpäivillä pysty käymään Ylistaros. Sen jälkeen en ollukkaan tätä kotitonttia pitemmällä, kunnes tänään sit oltiin pienellä lenkillä. Vaikka se ei ollu kun ihan pieni pyörähdys tuolla tiellä, niin voi että se tuntu hyvältä. Pääsin hiukan irti näistä oman mielen kahleista. On tämä siis niin järkyttävää. Välillä pystyn liikkumaan paljonkin, asiat onnistuu, pelko vähenee. Sit  yhtäkkiä, ollaan taas täysin jumissa täällä kotona. Kaikki on taas jääny, Seinäjoen reissu, kauppa keikat, lenkkeily, ja tietenkin pesis myös. Niin, pelit on taas alkanu kotipelienkin osalta voitokkaasti. Tiukasti kuitenkin kuljetaan Virkiän matkassa joka pelissä mukana täällä kotonakin. Pelin seurantaan löytyy netistä kyllä hyvä palvelu, mut nyt on taas koko kesä aikaa tehdä se iso tempaus, marssia lukkarilaan paikanpäälle. Kyllä tää olotilakin täs kyllä taas on antanu merkkejä paremmasta, et jospa täältä ahdingosta alkas taas tulla kohti elämää.

Niin, jokohan se kesä nyt on tullu, joka meinasi jo tulla tos hyvinkin ajoissa. Todella ihanaa kun rupeaa tarkenemaan istua tuolla takapihalla. Sinne vaan ei nyt voi mennä kovin helposti, kun on tämä meidän Miisu karkulainen, jota pitää varoa päästämästä vapaana ulos. Sille itelle ei vaan meinaa mennä jakeluun, että ulkona ollaan kiinni remmessä. Ymmärtää tietenkin kun se oli niin kova reissaamaan, vaikka olihan se jo siellä koiratarhallakin sisätiloissa. Onhan tää ollu välillä aikamoista sähellystä, kun Väinökään ei vielä oo täysin sisäsiisti. Mattoja ei kannata vielä haaveilla lattiaan, joita kyllä jo monen kuukauden jälkeen kaipais. Mut kaippa se tästä.

Huomenna, tai siis periaattees tänään, on urheilu jännitystä ilmassa. Lätkän mm-kisat alkaa huipentua, kun alkaa pudotuspelit. Suomikin pääsi mukaan Sveitsin avustuksella, että siitä iso kiitos sinne suuntaan. Nyt vaan on sit kova koitos, kun pitäs Kanada tiputtaa, ups! Joo, en oo kovinkaan toiveikas, että onnistuis, mut hienoa kun päästiin ainaskin kokeileen. Sen verran on ollu leijonien touhu huteraa, mut jospa nyt irtois. Täytyy toivoa, ja jännittää.

On muuten ihanan lyhyt jo toi täysin pimeä aika yöllä. Näin kun valvoo öisin, sen huomaa. Ei täs enää ehdi nukkumaan pimeessä, niinkun nytkin on jo aurinko nousemas kovaa kyyttiä.
Mut joo, tää oli taas tosi ihanaa kertoa kuulumisia teille kaikille. Saattaapi olla, et jatkoa seuraa jo ens yönä. Tuun kertoon mun lätkä tunnelmista, ainaskin jos Suomi voittaa. Katellaan.

Miisun paluu

Tänään tapahtui ihme. Huomattiin lehdestä tutun näkönen kissa, aivan kun meijän Miisu. Se oli tuotu Vaasan koira tarhalle, jonne myös kissoja voi viedä. Teksti myös täsmäs tosi hyvin meijän Miisuun. Pakkohan sitä oli kysellä sieltä tarkemmin, ja täältä Tervajoeltahan se oli löydetty. Eli, kaikki täsmäs, ja niin saatiin Miisu neljän kuukauden reissulta onnellisesti kotiin. Lissusta tuli jälleen Miisu, koska eihän ne siellä sen oikeaa nimeä voinu tietää. Kyllä sitä jo melkein toiveet oli menny, että Miisu palaisi, mutta niin vain käytiin. Tuosta paikallisen kaupan pihasta se oli kuulemma löydetty, et en tiiä kuinka oli sinne asti päätyny. Sinne nyt kumminkin kissan tassuilla taaperrettuna on tästä jonkin matkaa. Sehän on ollu aika kova meneen kylläkin. Muutama vuosi sittenhän se oli sellaset pari kuukautta poissa. Ilmesty sillon yllättäin ihan ite, tuohon ikkunalle. Mutta nyt ei Miisu meiltä enää karkaa, ei pääse enää vapaana pihalle. Alkaa koiramaiset oltavat ulkona silläkin.
Mutta näin onnellisesti kävi tänään.

Ilman tätä lehti juttua, Miisu ei kenties enää koskaan ois nähnyt meitä. Katteltiin kyllä näittenkin nettisivuja yhes vaihees, mut ei kyl sillon vielä näkyny Miisua siellä. Mut hyvä nyt et se on vihdoin taas saatu kotiin.

Komialla kirkolla

Tänään oltiin Ylistaros, mun kotona. Niin, sitä kokee sen vielä kodiksi, vaikka virallisesti se ei sitä enää ole. Kaipuu sinne, ja yleensä Ylistaroon ei kai sammu koskaan. Tunnen edelleen olevani Ylistarolainen, vaikka vuosiin en oo siellä asunu. Mut tällästä on elämä.

Niin, katteltiin siinä puutarhasta kun juoksijoita kipitti ohitse. Siellä oli sellanen juoksu tapahtuma, eli komiankirkon hölkkä. Se oli sillon aikoinaan aina kevään traditioita, katella sitä juoksua. Nyt vasta sit, eka kertaa sen jälkeen kun muutin kotoa pois, tuli lähettyä seuraamaan tota hölkkää. Et siitä syystä varmaan iski aatos tästä kotiseutu kaipuusta.
Päivä oli kyllä kaikkinensa hyvin piristävä. Pääsi pois näistä normaali kuvioista, vähä autoileen pitemmälle. Väinökin käyttäytyi autos iha mallikkaasti, ehkä se alkaa tottua siihen touhuun. Auto sai kesäkumit alle, ja lenkilläkin käytiin. Pääsin käymään Ylistaron pesiskentällä, jee. Siitä tuli ehkä taas pieni ripaus intoa lisää kesää aatellen. Tunsin jälleen sen kaipuun päästä tuntemaan livenä, niitä suuria tunteita mitä tuo laji voi tarjota. No, aika näyttää.

Et, tällänen oli tämä päivä, joka yöksi on jo taas kääntyny. On aika jälleen uuden viikon, uusien haasteiden, ja elämysten. Hyvää viikon alkua kaikille.

Ajatuksia yössä

No joo, meni taas vähä pitempään tämä postaus väli, mut koitetaan taas.
Se Seinäjoen reissu on yhä tekemättä, et en tiä koska sit mennään. Siihen nyt on montakin syytä, miks se on jääny menemättä. Tämä meidän Väinö kun pakkaa haukkua autos, joka on mulle tosi paha. Korvat halkee, ja muutenkin se ottaa hermoon, et se kyllä on vähentäny mun autoilua. Emäntä sen kans nyt on autoillu, ja tuntuu et se vois vähitellen ruveta oleen hiljaa siellä takapenkillä. Siellä Seinäjoella meillä ois tarkotus mennä käveleen sellaselle luontopolulle, vai mikä kuntorata nyt lienee. Mut nyt oli sit uutisia, että siellä on nähty susia, et kiva. Vähä niinku rupes pelottaan. Mut kyllä hirvee into välillä tulee päälle lähteä kaupunkiin, kun viimme kerrasta on niin pitkä jo. Kyllä täs keväällä se on toteutettava, vaikka ilman lenkkeilyä sit.

Tätä paikallista lenkkeilyä täs on nyt meikäläinenkin harrastanu ihan kiitettävästi. Emäntä menee kyllä ihan joka päivä Väinön kans jonkinlaisen kiekan, niinkun koiran kans tietysti pitääkin. Ihan mahtavalta se mustakin tuntuu, kun lähes joka päivä mäkin lähen ulos. Tänään jätin väliin, mut heti kyllä tuntuu, et jotenkin ois kaivannu pois täältä seinien sisältä. Onneksi kohta tarkenee istua tos takapihalla, toivottavasti hyvinkin pian. Kesän odotus on kyllä aika huipussa jo. No, huomenna taas tonne tienpäälle ottaan happea.

Viimme keväänä olin innos meneen ainaskin yhteen pesismatsiin kesän aikana. Ja miten kävi, huonosti kävi. Nyt en lupaa, tai tavoittele enää sen suhteen mitään, koska se toteutus on niin hirveen vaikeeta. Ehkä näin ei ainaskaan luo itelle mitään paineita. Mut kun katoin noita pelejä netistä tuolta halli turnauksesta, niin huh. Kyllä sen viikonlopun jälkeen on välillä ollu tosi kova ikävä Lapuan pesiskenttää. Ei voi tajuta itseä, miks mä estän ihan omalla päälläni kokemasta jotain ihanaa, sellasta josta todella pidän, jota rakastan. Kun mä tiiän, mä en pelkää niitä ihmisiä siellä, vaan mä pelkään itteäni. Pelkään sitä olotilaa joka siellä voi tulla, ja sitähän ei tule, jos en sitä pelkää tulevan. Näin monimutkaisen yksinkertasta se on. Jostain täytys siihen tilanteeseen kun pelit taas kutsuu, saada sellanen valtava luottamus siihen omaan itseensä. Ajatus siihen peliin, siihen mitä mä näen siellä kentällä, mitä mä annan itelleni. Istua ylpeänä siellä, ja antaa tunteiden viedä, eikä antaa valtaa pelolle, joka on aivan turha. Näin mä sen itekkin tajuan, mut miks en toimi sit oikein. Tähän tarvitaan nyt sitä tahdon voimaa, jota mulla kyllä varmasti kans on, kunhan uskallan sitä vain käyttää. Niin, ehkä siinäkin on kyse uskaltamisesta.
Tältä musta nyt tuntu tänä yönä, tämä ongelman ydin, ja sen voittaminen. En tiiä, oonko oikeilla jäljillä, mut noin se musta vois lähteä purkautuun, nää mun pelot.

Tulipahan sitä taas avauduttua, vaikka ensin tuntu, että saako sitä tekstiä aikaseksi. Enskertaan!

Kaisa teki sen

Jälleen takana upeat neljä jännityksen täyteistä urheilu päivää. Torstaina se alko Kollenilla, taistelu mc voitosta. Ja miten se tänään päättyi, oli aivan järkyttävän jännä kisa. Sehän oli lopulta kaksintaistelu, Kaisa vastaan Tora, Suomi vastaan Norja. Tilanne oli jo kääntymäs Norjan voitoksi, mut sit yks ammunta, käänsi tilanteen. Voi Kaisa minkä teit, toit kuitenkin voiton kotiin. Tämän päivän kisa, kaikkine piste koukeroineen, oli kyllä jännittävin ampumahiihto kisa ikinä, minkä oon nähny. Tunteet oli kyllä pinnas, kun Kaisa nosti kristallipallon ylös. Oon onnellinen jälleen tästäkin taistosta, jonka sain elää mukana. On ees jokin kanava, joka jollain tavalla korvaa mun elämästä puuttuvia alueita. Hyvä Kaisa, upea päätös vaikealle kaudelle.

Oon telkusta kattonu nyt tota Noora Karman huikeita temppuja. Ne on kyllä uskomattomia, pelottaviakin jotkut. Silloin kun mennään henkimailman asioihin, se on jotenkin pelottavaa. Otetaan yhteyksiä kuolleisiin, tai kun Noora ite käy jopa rajan toisella puolella. Mulle on pelottavaa esim. nähdä kuollut ihminen, vaikka se ois ollu mulle kuinka läheinen ja rakas, niin silti se pelottaa. En tiiä, kai se on oma kuoleman pelko, mikä sen tekee. Mut siis, Nooralla on siinä ohjelmas tullu eräs seikka esille, joka on jääny mun mieleen. Tämä ihmisen mieli, ajatukset, tunteet, miten suuri voima se meillä kaikilla on. Kun sen voiman käyttää oikein, saa ihmeitä aikaan. Ja pelko, sen täytyy kohdata, mennä päin, käyttäen sitä omaa mielen voimaa. Se voima on myös mun sisällä, joka ajoittain sieltä otetaan käyttöön, mut liian harvoin. Ehkä mä en luota tarpeeksi siihen, että mä todella voisin tahdon voimalla hallita näitä pelkojani. Jospa nyt täs kun kattelee Nooraa, näitä jaksoja, vois saada itelle myös luottoa siihen, et mä pystyn jos tahto on tarpeeksi kova.

Et, tälläsin aatoksin taas uutta viikkoa aloittelemaan.

Talven paluu

Siis, eihän tällästä näkymää enää pitäny tulla. Talvenhan piti olla jo ohi, ja kevään saapua. Mutta niin vaan tuli lunta tänään, ja paljon. Oikein veti mielen matalaksi, tälläset maisemat.

Pupukin takaoven ikkunalla oottaa jo kovasti pääsiäistä. Meidän piti tänään mennä sinne Seinäjoelle, mutta herätessä kun oli tälläset maisemat, niin fiilikset katos saman tien. Ei huvittanu lähteä tänään minnekkään. No, kai se kevät sieltä vielä tulee.

Super virkiä viikonloppu

Olipahan huikee urheilu viikonloppu. Katoin netistä pesistä, halli-sm turnausta Raumalta. Sieltä näytettiin kaikki matsit, et nyt sain nauttia todella siitä urheilusta, joka on mulle se kaikkein rakkain laji. Hienoja pelejä kaikki, kruununa tietenkin finaali, Lapua-Jyväskylä. Täytyy myöntää, että mulla jo tuli aatos, että nytkö jäädään hopealle. Mutta niin vaan alkas Virkiän kone rullata taas, ja tuloksena oli jälleen mestaruus. On siis niin upea joukkue taisteleen ahdingosta voittoon, että ei voi kun olla onnellinen Virkiän kannattaja. Tämä lupaa hyvää kesää ajatellen.

Sitten on tämä meidän Kaisa. Kolme kotikisaa Kontiolahdella, ja kolme voittoa. Voiko sitä enää paremmin palkita järjestäjiä ja yleisöä, no ei voi, se oli täydellinen viikonloppu Kaisalta. Nyt sit vain Norjaan lunastamaan mc-kisan voitto kotiin, ja näillähän esityksillä se myös sieltä haetaan koko capin voitto. Mari nyt ei enää sit onnistunu sen torstain malliin, mut uskon kyllä, että Marikin vielä tulee pysyvämmin kärki taistoihin mukaan.

Että näin urheiltiin tänä viikonloppuna.

Urheilun riemua

Tänään sain kokea urheilun saralta riemukkaita hetkiä, ja vieläpä tutuista maisemista, Kontiolahdelta. Aika jännä tunne oli katella sieltä ampumahiihtoa, jolla stadionilla ite käppäilin toissa kesänä. Sen reissun muistot tuli mieleen. Mutta, siis aivan mahtavaa, Kaisa voitti, ja Mari paras mc sijoitus sen uralla, kolmas. Oli sykähdyttävää nähä kaksi suomalaista palkintopallilla. Tämä oli kyllä Suomen ampumahiihdon riemun päivä. Erityisen onnellinen oon Marin puolesta. Vihdoinkin vuosien työ urheilun eteen kantaa hedelmää. Ja Kaisa taistelee mc voitosta, upeeta että kunto löytyi vielä näin loppu kaudesta. Tulee huikee urheilu viikonloppu. Pahasti vaan mielenkiintosia tapahtumia menee päällekkäin. Yleensä en urheilua kato tallennettuna, mut nyt ehkä niin täytyy tehä.

Tässä on mun elämän yksi piriste, urheilu. Välillä ei sitäkään jaksa paljoa kattoo, jos ei tuu menestystä Suomelle. Mutta sit tälläset päivät, niistä pystyy ammentamaan sitä tsemppiä myös omaan elämään. Niinkun nyt vaikka Marin esimerkki, kun jaksaa vain yrittää ja yrittää, niin lopulta onnistuu.
Kiitos Kaisalle ja Marille ikimuistoisesta urheilu päivästä.

Kevään aatoksia

Ihanaa kun saa pitkästä aikaa surffata tällä isolla tv ruudulla. Väinön takia ei oo uskaltanu vetää piuhoja, mut nyt aattelin koklata, eikä vielä oo kaveria ees näkyny. Eiköhän se pikkuhiljaa opi nää mun netti systeemit. Viikonloppuna ainaskin pitäs kattoo pesistä netistä, ja saada kuva tähän isolle ruudulle. Virkiä taistelee halli mestaruudesta Raumalla, toivottavasti hyvin tuloksin.

Tänään oli taas ihana käydä lenkillä, päivän kotona olon jälkeen. Tuntuu niin hyvältä päästä ees lenkille, pois kotoa. Sitä on nyt tullu lähettyä lähes päivittäin lenkille, emännän ja Väinön kans. Ehkä täs kevään innottamana rupeis taas saamaan muutakin toimintaa itestä irti. On sellanen kaipuu, tai halu, niin vois kai sanoa, haluais elää. Kaipaa kokemuksia, elämyksiä, myös sitä pelottavaa sosiaalista kontaktia ihmisten kanssa. Jotenkin se sosiaalisuus, sen tarve, on mun sisällä voimakkaana. Itestä ainakin tuntuu, että mun sisällä on hyvyyttä ja lämpöä, jota haluis jakaa. Suoraan sanottuna, haluis olla kiltti ja ystävällinen. Tässä kai törmää taas siihen, mitä ite on aikoinaan kokenu. Mua sattui niin paljon, kun mulle oltiin ilkeitä, että jotenkin ite haluis välittää päinvastasta käytöstä. Mutta, miksi kaiken pitää olla niin pelottavaa. Elämältä vois saada niin paljon enemmän.

No, jospa täs ens viikolla käytäs Seinäjolla, jossa en aikoihin taas oo käynykkään. Ehkä jossain kaupas sisälläkin meikäläinen, ainaskin krillillä vois käydä syömäs. Pitkään aikaan ei oo tullu taas käytyä missään kaupas, että haastehan se on, mut tiedän kuinka hyvältä se tuntuu, jos toi reissu tehään. Jospa tämä tästä lähtis taas parempaan suuntaan.

Kiitos, että sain purkaa ajatuksiani taas teille lukijani. Tuntuu niin hienolta taas kirjotella tänne.

Avautumista

Oiskohan niin, että alkais taas maistua tämä blogin postailu, kun nyt kuulette musta näinkin pian. En kyllä voi luvata mitään, mutta ois tosi hienoa itestäkin, jos saisin taas innostuksen päälle.

Kevät ja tunteitten herkistyminen, siinä mulla ainakin asiat jotka kuuluu yhteen. Sitä aivan kun herää eloon talven horroksesta. Tänään tuolla kevät auringossa, kun vaellettiin koiran kans, tuli välillä vaivuttua omiin syvällisiin mietteisiin, jollaisia kyllä on ennenkin ollut. Mentiin siinä koulun ohi, ja ajatus karkas omaan kouluaikaan. Miten se aika oli lopulta tosi hienoa aikaa. Lähinnä tarkotan alaluokkia, sitä ihanaa pientä koulua, jossa sain ensimmäiset kuusi vuotta olla opin tiellä. Vaikka alku oli hankalaa, niin näin vuosien jälkeen, oon tosi kiitollinen niistä ala-aste vuosista. Sain kuitenkin kuulua joukkoon, yksinäisenä välillä, mutta joukon jäsenenä. Miksi kaiken piti yläasteella sitten suistua raiteilta. Kumpa koulu ois voinu jatkua myös siellä paremmissa merkeissä. Peruskoulu ois menny loppuun kunnialla, ammattikoulu, työelämään pääseminen. Sitä monesti miettii, kumpa kaiken vois alkaa alusta. Miten hienoa ois käydä koulua, opiskella, olla osa yhteiskuntaa, kuulua ylipäätään johonkin, hyväksyttynä, tasavertaisena.
Yhä edelleen kaikki tän suuntanen on tietenkin mahdollista. Muuttaa elämän suuntaa, mutta, niin siinä on iso mutta vastassa. Mä oon periaatteessa niin kaukana, niin ulkona kaikesta, että ison muutoksen tekeminen vaatis tosi paljon voimia. Ne voimat on vuosien saatossa kyllä murentunu pois, että ei mitään suurta, sitä ei mun kohalla enää tuu tapahtuun. kunhan jotain pientä sais itestä vielä irti, niin sekin ois jotain. Kesä ja pesismatsi, niin, siinähän se mun suuri unelma oottaa toteutumista. Sitäkään ei voi luvata, mutta katellaan, kunhan pelit taas alkaa.

Kaippa nää aatokset paljonkin on seurausta siitä kiusaamisesta, minkä uhriksi aikoinaan jouduin. Siitä on jääny niin paljon, niin paljon, epävarmuutta mun elämään. Mutta, kaikkeen tottuu, niin myös tälläseen elämään. Kuitenkin välillä tulee näitä hetkiä, kumpa kaikki ois paremmin, kaikki ois menny toisin. Näin oli kohtalo mun elämän kuitenkin määrännyt menemään, ja siihen on tyydyttävä.

Näillä eväillä elämää eteenpäin, keväästä nauttien.

Elämän virta

Niimpä se kuukausi taas täs vierähti viimme postauksesta. No, olihan täs noi olympialaiset joita seurasin tiiviisti. Mutta nyt ollaan päästy vähä tähän mun normaalimpaan yö tietsikka rytmiin.

Oli se vaan urakka katella noita kisoja, niin paljon oli tarjontaa. Mutta jänniä hetkiä sai kokea, ja ihan tyytyväinen oon Suomen menestykseen. Paremminkin ois voinu mennä, mutta ihan hyvä toi viisi mitskua. Ja se kultainen hetki, se oli ihan mieletön seurata. Olihan siinä vähä kolarointia, mutta kun tuomaristo sanoi kaiken menneen sääntöjen mukaan, niin kultamitalli on meidän. Hienot kisat Venäjä järjesti kaikkinensa, kaikista epäilyistä ja uhista huolimatta.

Nyt on sitten jo maaliskuu, että kohti kesää mennään Väinöä kasvattaen hyväksi koiraksi. Välillä tuntuu aika hurjalta meno, että tuleeko tästä mitään, mutta sit huomaa, että onhan se sentään jo jotain oppinutkin. Kaippa se siitä tasaantuu, kun ikää tulee lisää.
Kaiken tän kesän odotuksen keskellä, on kuitenkin iso murhe ja huoli, kuinka rakas kummisetä jaksaa vaeltaa tässä elämän virrassa eteenpäin. Lähes joka hetki, kuljen ajatuksissa hänen luo, ja toivon, toivon sydämmeni pohjasta, että voimat vielä palautuisi. Viimme päivinä on mieleen monesti tullut ne mukavat hetket joita kummisedän kans on saanu kokea. Erityisesti nyt mun aikuisvuosina, on hänestä tullu mulle todella tärkeä juttukaveri, ystävä. Sellainen ihminen joita mun elämäs on aivan liian vähän. Siksi tuntuu todella pahalta, jos syöpä on nyt viemässä sellaisen ihmisen multa pois. Taistelu on nyt käynnissä, lääketiede auttaa sen minkä voi, mihin se riittää, sen Luoja yksin tietää, ja Hänen tahtoon on meidän kaikkien lopulta tyydyttävä.

Täällä ollaan taas

No niin, tiiättekö mitä, täällä ollaan, pitkän pitkän paussin jälkeen. Vihdoinkin tuntu nyt siltä, että nyt on aika lopettaa tää hiljaiselo täällä blogis. On vaan ollu kadoksis tää into, kaikkeen oman tekemiseen tänne nettiin. Viimmesestä videostakin on aikaa ihan hirveesti, enkä tiiä koska sellasen saan tehtyä. Kyllä senkin aika vielä tulee, siitä oon varma.

Niin, pääosan esittäjä on täs nyt viimme viikot ollu Väinö. Ei oo helppo tehä noin vilkkaasta pennusta aikuista. Valehtelisin jos sanoisin, että on ollu ihanaa ja mukavaa koko ajan. Ei, kyllä tää välillä on tosi raskasta, se on kyllä totuus. Toi asioitten ulos päästäminen tuntuu olevan kovan työn takana, ja kun välillä maistuu melkein kaikki, mitä vaan voi nakertaa.Ois saanu olla vähä rauhallisempi tapaus, mutta mistä noita tietää. Tämä on kyllä viimmenen pentu, joka tähän asuntoon otetaan, on tää niin tukkunen pentua kasvattaa. Sit jos joskus saadaan isompi asunto, on asia toinen. Mut sitten on tää toinen Väinö, niin ihana rapsuteltava, rauhallinen karvapallo. Että, kyllähän se tosi rakas on meille, vaikka välillä vähä häjyileekin, ja niinhän se tietysti pennun kuuluukin. Nyt on jo päästy vähä tuonne tielle lenkillekkin, että kyllä se tästä. Pitää vaan olla kärsivällinen, niin kyllä me siitä ihan hyvä koira kasvatetaan. Ja kun aattelee, niin onhan niitä iloisia onnen hetkiä kuitenkin enempi, kun niitä raskaita. Se siitä Väinö vauvastamme.

Tänään kun oltiin tuolla lenkillä, tuntu jo niinkun kevät ois tullu. Ei ollu pakkasta, ja niin leuto ilma. Kyllä niin oottaakin jo kevättä innolla, kun oli noita pakkasiakin taas aika pitkään. Kevät vaan on tosi ihanaa aikaa, aivan kun elämä alkais taas uudelleen. On tulossa uusi kesä, jolloin kaikki herää taas uuteen kukoistukseen. Ens kesä tulee oleen parempi kesä, mitä viimme kesä oli, sen on pakko olla.

Nyt alkaa sit loppuviikosta olympialaisetkin, joita oon oottanu kans innolla. Niitä nyt sit jännätään runsas pari viikkoa. Varmaan aluksi tulee innostuksis katottua melkein kaikki mitä näytetään, mut varmaan into laskee eka päivien jälkeen jonkun verran. Tietenkin Suomalaisten esitykset siinä tarkimmin tulee seurattua läpi kisojen. Odotukset ei nyt kovin korkealla oo, mut jos nyt kuitenkin muutama mitsku, se nähdään nyt sit.

Tää tuntu tosi ihanalta kirjottaa taas tänne. Jotenkin vapauttavalta sisäisesti, kun sai ulos asioita, joista ei nyt muuten tuu niin ehkä puhuttua. Jotenkin sellanen olo, että ois tarve kirjottaa jokun oikein tosi syvällinen postaus, jonka aihekkin on kyllä jo pitempään ollu mielessä. Kenties sellasen täs vielä teen jossain vaihees. Nyt kun alkaa nää kisat, joka tietää varhaisempaa herätystä mulle, eli yöllä pitäs nukkua, eikä olla koneella, niin on tää postauskin vähä hankalampaa. Mut tää tuntu nyt niin hienolta hommalta taas, että yritän kyllä pitää välin nyt pienempänä.

Mut nyt täytyy tän ihanuuden ilmeisesti lopettaa, vaikka tuntuu että, ei malttas millään. No, nyt on jo helmikuu saatu käyntiin, päivät pitenee, valo lisääntyy. Näillä eväillä eteenpäin.

Blogi 1v.

Yksi vuosi, kuinka lyhyt aika se onkaan lopulta, ihmisen taivalta täällä elämässä. Tuntuu pitkältä ajalta eteenpäin, mutta miten nopeesti se tuntuikaan kuluvan, eka vuosi täällä blogi mailmassa.
Niin, nyt sitä on sit kirjoteltu vuosi tänne erillaisia tapahtumia ja tunteita. Tekstiä siitä mitä elämä mulle on, ja mitä tunteita se tuo pintaan. 84 postausta, mun elämästä. Tyytyväinen oon siihen, että oon saanu ulos itestäni sen aidon minän. Välillä vähän harvemmin ja lyhyemmin, mutta myös aika pitkiäkin postauksia on tullu tehtyä, ja tiheämpään.

Täytyy sanoa, että melko synkissä merkeissähän tämä vuosi kaikkinensa meni. Sairaus nimeltä syöpä, oli se tämän vuoden kirous. Toinen urhoollinen taistelija on jo taivaassa, eikä tämän päivän uutiset kovin hyvää lupaa sille toiselle taistelijallekkaan. Mutta aina on se pieni toivon kipinä, jota ei saa päästää sammumaan, sillä ihmeitäkin sattuu.
Sitten tän kaiken kurjuuden päälle meidän Miisu kissa on ollu kohta kuukauden hukassa. Kurjaa kun ei tiiä mitä on sattunu, onko hengissä enää, tuskin on. Onhan täs toki saanu iloisistakin asioista kirjottaa, kuten Virkiän pesis mestaruus, kolmas jo putkeen. Se oli todella hienoa tykitystä koko kesä. Syysretki tuolla Vaasan rannikko maisemis, oli todella mieleenpainuva, iloinen päivä. Sellainen päivä jonka muistot kantaa pitkään. Ja tietenkin Väinö, vaikka välillä meno on hurjaa, ja meinaa pinna palaa, on se kuitenkin meidän rakas päivänsäteemme.

Mun oma henkinen tilanne on ollu aika vaihteleva, välillä on menty innolla eteenpäin, sit on taas tultu ryminällä alas. Et mitä oon saavuttanu tän vuoden aikana, niin empä juuri mitään edistystä, sellasta pysyvää. Tietenkin kaikki pienetkin asiat mihin on pystyny, on ollu hieno kokea, eikä tietenkään turhia. Ainahan niistäkin jotain saa, vaikka sitä ei aina niin tiedostaisikaan.
Niin, meikäläinen täyttää tänään 48, että hupsista sentään. Pari vuotta ja sit, no ei puhuta siitä nyt. Mitenkähän toi luku menee noin lujaa, mieli ei meinaa pysyä millään peräs. No, itseasias se on puronnu kyytiltä jo ajat sitten, ja hyvä kait niin.

Näin elämä meitä kuljettaa eteenpäin, ja blogi jatkaa kulkuaan sen rinnalla. Mitä tulevat päivät, kuukaudet, vuodet tuo, sitä emme tiedä, onneksi. Niitä haluan edelleen jakaa teidän kanssa, hyvät lukijani. Kaunis kiitos tästä blogi vuodesta, ja homma jatkuu.