Täältä tullaan elämä

Tänään oli ihana päivä. Oltiin koiran kans vähä pitemmällä lenkillä, täs kylän keskustas. Sitä menikin mun osalta taas monta päivää sisällä oleiluun vaan. Ei se paljon tarvi toi pää, kun alkaa tapahtua. Siellä ulkona kävellessä tuli sellainen hirveän vapaa tunne. Katsoin kun ihmiset liikkui siellä kaupan pihassa, kauppaan sisään ja ulos. Tuli sellainen halu olla yksi heistä. Eli, mulla tavallaan on ikävä sitä parempaa elämää, millasta se joskus on ollut. Aattelen itteni menemässä yksin kauppaan, r-kiskalle tai minne vaan tollaseen paikkaan.
Se kuvittelukin jo, millaselta se tuntuu, on niin ihanaa, että mitä se ois sitten, jos pystys ja uskaltais päästää itsensä vapauteen. Niin, todellakin, niin se on, olen omien tunteitteni ja pelkojeni vanki. Jotenkin tuntuu, että mun sisällä on jotain kaunista, jotain hyvää, jota haluaisi jakaa ihmiset teidän kanssa. Nämä viimme kuukaudet on ollu niin ihmeellistä aikaa, että kait täs nyt jotain muutosta mun elämäs on tapahtumas. Täytyy vaan olla kärsivällinen, eikä oottaa suuria liian nopeesti. Pienin epävarmoin askelin eteenpäin, välillä pakkiakin ottaen, mutta askeleita vahvistaen, kohti vapautta.

Ystäväni tietokone

No niin, tehdäämpä tännekkin taas pientä päivitystä. Monet varmaan ajattelee että ompa tylsä blogi, mutta panostus on nyt ollu tuolla enempi video puolella. Videoita yritän ainakin yhden viikossa saada tehtyä, vaikka sitä luokkaa se taitaa tällä puolellakin tahti olla. Tännehän vois niitä videoita ja kuviakin ladata, mutta ei oo energia oikein siihen vielä riittäny. Toi videoitten teko on se innostavin, mutta myös jännittävin, ja energiaa vievin osa-alue tällä hetkellä täs hommas. Mutta ei se enää niin jännitä, kuin esim. eka videossa. Että kunhan pääsen täs nyt kunnolla vauhtiin, niin eiköhän tämä blogi saada tästä vielä parempaan loistoon.
Joo, päivät menee yksi kerrallaan eteenpäin, toisiaan lähes kopioiden, mun kohdalla. Herään yleensä siinä puolenpäivän jälkeen. Juon, syön, katon postin ja illalla sitten tv päälle. Jonain päivinä onneksi nykyään jo lähden jopa ulos tästä "vankilasta". Kaupassa käydään emännän kans, ja koiraa lenkittämäs. Mutta jos tähän ohjelmistoon tulee jotain muuta, on se aika erikoinen päivä silloin kyseessä. Toki vanhempia pitää käydä aina välillä moikkaamas, kun matkakaan ei oo pitkä. Mutta, niitä ystäviä ja kavereita, niitähän tämä mun elämä huutaa ja kaipaa. Mun paras ystävä on kait tämä tietokone. Tämän kanssahan mulla yöt menee aamu tunneille asti. On teillä vaan täällä ihania blogeja ja videoita, joita on mielenkiintoista seurata.
Että näin mielenkiintosia on mun päivät, joo, todellakin. Mutta toivon että tämä mun uusi harrastus nyt täällä netissä toisi jotain iloa ja muutosta mun päiviin. Vaikka on se nytkin jo antanut todella paljon.

Miksi blogi ja videoita?

Niin, miksi aloitin tämän harrastuksen? No, sitäpä täs itekkin välillä miettii. Oikeastaan tällänen ei pitäny olla mun juttu ollenkaan. Kuten on ilmi tullu, oon arka ja hiljanen, kotona viihtyvä. Pelkään sosiaalisia tilanteita, joka rajoittaa mun elämää. Sitten on tämä yö ja netti, joittenka kanssa ollaan hyvinkin tuttuja. Tuossa syksyllä heräs ajatus sitten, että voisinko täältä netistä saada jotain piristystä tähän pimeyteen. Mutta että homma menis näin pitkälle, sitä en sillon vielä osannut kuvitellakkaan. Ette arvaa miten paljon tämä on vaatinu multa rohkeutta kirjottaa teille vaikeista asioista ja nyt vielä ruveta videoitakin tekeen tonne youtubeen. Mutta sen oon nyt täs oivaltanu, että kun tekee jotain oikein rohkeaa, ja jotenkin siinä vielä onnistuukin, niin se antaa todella hyvän tunteen itelle. Vai, oonko mä onnistunu? Kertokaa se mulle. Eli, kaikenlainen palaute olis tervetullutta. Tänne blogiin ja myös youtubeen, mitä mieltä ootte videoista. Jos miellyttää, niin ei muuta kun tilaamaan kanavaa. Kaikenlaisia toiveita voi lähettää, esim.haluaisitteko että kuvaan meidän eläimiä? Sähköpostia saa myös lähettää. Tuosta kiusaamisesta olis tosi ihanaa keskustella jonkun saman kokeneen kans, tai jos voisin olla jollekkin avuksi jotenkin, niin olisin tosi onnellinen. Siinä asias ei tarvi olla yksin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kesä ja pesis

Oon kesä ihminen,en tykkää tästä pitkästä ja pimeästä talvesta.Oon myös kova seuraamaan urheilua,vaikka nyt on kyllä jääny vähemmälle kun suomi pärjää niin huonosti kautta linjan.Mutta ehdoton ykköslaji on pesis.Kävin jo nuorempana isän kans Seinäjoella miesten peleissä.Myöhemmin kiinnostuin naisten peleistä,ja alettiin käydä naisten superia kattoos Lapualla.Nyt on muutama kesä pitäny tyytyä tv-kuvaan peleistä.Ei vaan  kertakaikkiaan oo pystyny meneen paikanpäälle.Se ei oo helppo paikka olla siellä ihmisten keskellä.Se vaan rupes täs muutama vuosi sitten meneen tämä jännittäminen ihmisten paris niin pahaksi,että pelitkin jäi.Tilanne on kyllä täs nyt parempaan päin menos,pienin askelin,mutta kuitenkin.Tavoite olis edes yksi peli ens kesänä.Se tunnelma tuolla Lapualla on kyllä mahtava,kun katsomot on niin lähellä kenttää.Oon kyllä kaivannu sitä tunnelmaa,pelin kuumia hetkiä,joissa saa elää mukana.Aivan eri juttu kun tv:stä kattois.Nyt vielä kun Virkiä on pärjänny niin upeesti.Ens kesänkin joukkue näyttäs olevan taas tosi kova nippu.Enempi vain sais olla naispesis esillä telkkaris.Mun ehdoton mielipide on että,naisten pelejä pitäs televisioida yhtä paljon kun miesten pelejä.
No,kesää ja pesistä odotellen.

Rakkaus

On mennyt monta vuotta kaiken tämän koulu ja muun hässäkän jälkeen.Elämä on tavallaan rauhoittunut sinne kotiin,omaan vinttihuoneeseen.Rakas pikkusisko on muuttanu pois kotoa.Mun elämä alkaa olla yhä yksinäisempää.Kirjoittelen naisten kanssa,joitain tapaankin,mutta yleensä vain kerran.Yksinäisyys alkaa käydä raskaaksi.Iltaisin kuuntelen musiikkia kyyneleet silmissä.Tämäkö on mun kohtalo,ikuinen yksinäisyys.
Sitten se tapahtuu,yllättäen josta olen jo pitkään unelmoinut.Saan kainalooni naisen joka hyväksyy mut juuri tällaisena kun olen.Jälleen on kyynelten aika,mutta nyt ne on elämäni onnellisimpia kyyneleitä.Sain kokea jotain aivan uskomatonta,sain rakastua.
Siitä on nyt runsas 15 vuotta aikaa.Helppoa ei ole aina ollut,tosi vaikeetakin välillä.Pitkään oli aikaa että pidin liikaa kiinni,en antanut vapautta mennä,olin mustis.Mutta nyt viimme kuukausina olen tajunnut sen että kun pitää liikaa kiinni voi menettää toisen kokonaan.Kun antaa vapauden,toinen tulee lähemmäs,näin se on.Me ollaan kuin rakastuttu uudelleen,niin hyvältä on näinä päivinä tuntunut elää yhdessä.
Ihmiset,älkää olko pahoja toisillenne,vaan rakastakaa toisianne.

Kiusaaminen

Niin, aattelin kirjottaa tästä niin kuumasta aiheesta täällä netissäkin. Tässä tulee minun tarinani.
Oon aina ollut hiljaisen puoloinen ja arka. Koulussa ala-asteella jäin aina yksin, kukaan ei huolinut porukkaan. Mutta siellä sain kuitenkin olla rauhassa, mitään suurempaa kiusaamista ei ollut. No, sitten tuli yläasteelle siirtyminen. Seiska meni melko hyvin, kunnes kasilla se sitten alko, kiusaaminen. Oli eräs poika joka otti mut silmätikukseen. Aluksi se oli henkistä, lopulta alkas tulla jo sitten lyöntejäkin, jotka oikeesti jo sattuikin. Kukaan ei piitannut, puhumattakaan että ite olis uskaltanu siitä kenellekkään puhua. Ois kyllä vaan pitäny uskaltaa, näin jälkikäteen ajatellen. Kouluun meno alkas tuntua yhä vaikeammalta ja vaikeammalta. Mun itsetuntoa sananmukaisesti lyötiin yhä alemmas ja alemmas. Mä kärsin ja mun oli paha olla joka ikinen päivä siellä koulussa. Puolisen vuotta mä jaksoin siinä ahdingossa, kunnes voimat loppui ja koulu oli sit siinä. En tiiä miten asiat olis menny ilman tätä kiusaajaa, sitä en saa koskaan tietää. En väitä että nämä tapahtumat yksin oli vaikuttamas siihen että putosin yhteiskunnan kelkasta, mutta kyllähän niillä suuri osuus siinä oli. Kaikenlaista säätöä siinä oli sitten monta vuotta, kunnes lopulta eläke oli se parhain vaihtoehto. Toisaalta se oli helpotus monen vuoden takkuamisten jälkeen, toisaalta tuntu pahalta, eikö musta sitten ollut mihinkään tässä elämässä. No, oli musta rakastamaan, kun vihdoin sitten löytyi sellainen nainen joka tällaisen epäonnistujan huoli. Mutta se on taas sitten ihan eri tarina se, mikäli haluatte kuulla?
Halusin jakaa tämän tarinani teidän kaikkien kanssa, ja sanoa kaikille kiusatuille, ette ole yksin. Ja kiusaajat, ajatelkaa mitä teette, voitte tuhota ihmisen koko elämän. Minä voin antaa anteeksi, mutta unohtaa en voi koskaan.

Eka postaus

Noniin, tästä se lähtee.
Oon täs jonkun aikaa miettiny tätä blogi juttua, ja nyt ajattelin oman synttäripäivän kunniaksi rohkaista mieleni ja aloittaa blogin kirjoittamisen. Elikkä, olen täs parin kolmen tunnin päästä 47 täyttävä mies pohjanmaalta. Mun elämä ei ole mennyt ihan niin sanotusti putkeen. Kaikenlaista ongelmaa on ollut, mutta selvitty on, ja selvitään jatkossakin. Tykkään kirjottaa syvällisistä asioista tunteella. Oon tosi tunneherkkä ihminen, etenkin nyt kun ikää on tullut lisää, niin tuntuu että tunteet vaan vahvistuu. Mutta eihän tämä elämä yhtä kurjuutta ole, kyllä sitä mullekkin on iloa ja onneakin suotu. Tässä asustellaan avovaimon, koiran ja kahden kissan kanssa. Itellä ne ongelmat meni aikoinaan niin pahaksi että eläkkeellä täs on oltu jo pitemmän aikaa.
No, tämä tästä tällä kertaa, jatkoa seuraa.