Tuulesta voimaa

No niin, jälleen ollaan menossa kohti tiistaita. Niin se viikko taas hurahti tosi nopeesti. Ihan hyvä viikko oli, varsinkin viikonloppu, ihan upeita asioita sain tehtyä.

Tässä vihjeenä tämä eka kuva. Siinä viikolla tuli lähettyä emännän ja koiran kans pienelle lenkille yks ilta. Lauantaina sit pitkästä aikaa lähin niitten kans vetään oikein pitemmän lenkin, mikä tuntu tosi ihanalta. Oli mukava raikas syys ilma, ja ennenkaikkea se oli mulle taas askel eteenpäin. Nyt vaan täytys saada jatkumaan munkin osalta noi lenkki reissut.

Sit sunnuntaina käytiin ajelemas tos naapuri pitäjässä, sellasessa paikassa josta oon haaveillu jo monta kuukautta, et vois käydä kattoos. Varmaan tää kuva viimmestään paljasti mistä on kyse. Eli, tuulivoimala, joka tos keväällä nousi tonne Vähänkyrön puolelle. Oli mahtavaa päästä oikein äärestä kattoon, näitä isoja viipperöitä. Mekin aateltiin, et ei varmaan pääse aivan ääreen, mut mitä vielä. Siellähän tiet kiemurteli aivan niitten juuresta. Sellanen pieni humina niistä kuulu, mut aika hiljasia vempeleitä ne oli.

Kierrettiin sellanen lenkki, joka kiemurteli siellä viipperöitten lomassa. Lopussa sit tuli se kaiken keskus, mihin sitä sähköä sit kerätään, ja lähetetään eteenpäin. Vai kuinka se systeemi nyt menee, en oo tutustunu sen kummemmin aiheeseen. Hyvin tuli ainaskin energiaa, kun oli täs aika kovat tuulet joku päivä sitten. Et tällänen mukava ja piristävä reissu oli se.

Todella tyytyväinen saan olla, et erakko meininki alkas pikkuhiljaa helpottaan, ja alan pääseen liikkeelle täältä kolostani taas. Toivotaan et tän tyyliset postaukset saa jatkoa, et voin kertoa teille saavutuksistani. Vieköön tuulen voima mua eteenpäin.

Syksyisiä aatoksia

No niin, taas vähä kuulumisia. Oon ihan tyytyväinen viimme päiviin, vaikka ei mitään mullistavaa ookkaan saanu aikaiseksi. Mut kun aattelee miten pohjalla täs on käyty, niin täytyy olla tyytyväinen ihan pienistäkin asioista, joita pystyy tekeen. Sitä ei ite ees aina ensin huomaakkaan, niitä arjen pieniä asioita, mistä selviytyminen on mulle positiivistä signaalia, taistelussa eteenpäin. Tänään olin taas autolla pyörimäs täs omalla kylällä. On se niin vapauttavaa kun uskaltaa vaan lähteä ulos, tästä omasta kolostansa. Jännittihän se taas aika mukavasti, mut mä voitin sen tunteen, ja lähin. Miten ihanaa oli nähä muita ihmisiä tuolla kauppojen pihalla ja tiellä. Tästä otetaan taas voimia tuleviin koitoksiin, ja mennään pieni askel kerrallaan eteenpäin. Kyllä se tästä.

Sitten aiheesta syksy. Nythän on se vuoden aika, joka yleensäkkin ottaa mulla koville, noin mielenterveyden kannalta. Just tää kun pesis matsit on ohi, ja talvilajit ei oo vielä alkanu. On pimeetä jo varhain illalla, sataa paljon. Lämpötila laskee, niinkun nytkin täs yön tunteina, näköjään mennään jo miinukselle. En tykkää kyllä talvestakaan, mut ehkä kun tulee lunta, niin se vähä kuitenkin valaisee, joka piristää siinä suhteessa kylläkin mieltä. Että lisä haastetta tähän mun taisteluun, tuo kyllä tää syksy, että pitääkin nyt just olla se aika. Vähä se todellakin ahdistaa välillä, kun aurinko laskee jo niin aikasin. Mut täytyy aatella vaan, et nopeestihan se aika menee, ja ruvetaan taas meneen kohti kevättä.

Tästä oon kyllä nyt tosi onnellinen, et tää postailu tänne blogiin näyttäs nyt melko lupaavalta. Mä alan nauttia tästä taas entiseen malliin, eikä tule hurjan pitkiä taukoja. Toivotaan et tää tunne nyt kestäis, ja ainaskin kerran viikossa tulis jonkinlaista postausta ulos. Toi video puolikin sit jäi noihin kahteen pätkään jotka sinne tubeen tein. Sitäkin puolta ois tosi ihanaa tehä, kun vain taas rohkeutta piisais. Siitäkin ois varmaan apua täs mun itsetunnon ja pelkojen mailmassa. Mut kyllä videoittenkin aika vielä tulee, kunhan täs pääsee vähä parempaan kuntoon.

Mutta, näillä eväillä kohti tiistai päivää, joka olkoon jälleen hiukan parempi päivä kuin eilinen, meille kaikille.       Palataan taas!

Ajelulla

Oli ihan pakko taas tulla tänne purkamaan ajatuksia, niin hienolta se viimme yönä tuntu, kirjottaa pitkän tauon jälkeen omaan blogiin. Ja sit vielä kun sai huomata miten tuli heti säpinää tilastoissa, eli teitä on siellä vielä, ette ole hylänneet mua. Voi että, se lämmittää mieltä tosi paljon. Kiitos!

No, tänään pääsin pitkästä aikaa taas ulos tästä vankilastani. Emäntä lähti kyläileen, ja minä jäin kotiin, niinkuin nyt viimme aikoina se on mennyt. Mut, sain kun sainkin itteni tsempattua, ja lähettyä vähä auto ajelulle. Siitä on tosi pitkä, kun viimmeksi oon ollu yksin ajelemas autolla. Ajelin tuolla syrjäistä seutua, metsän keskellä, rauhassa mietiskellen. Oon niin tyytyväinen, et sain itestäni ton verran irti tsemppiä. Ja sitäpaitsi, kaikki meni hyvin, ei mitään ongelmaa, ihan rennosti vaan. Tähän kun sitä pystyis kaikissa tilanteissa, niin mikäs siinä olis liikkua ja elää. Mut kun se multa ei noin vain onnistu, en luota itteeni tarpeeksi. Siinä kait ainakin yksi suuri syy, tähän ahdinkoon. Mutta, jospa tulevat päivät antais lisää tälläsiä rohkaisevia kokemuksia, niin ehkä se pelko ja epävarmuus rupeais pikkuhiljaa heikkenemään. Kyllä täs nyt ite toivois kovasti onnistumisia, jotka kantais sit hyviin pysyviin tuloksiin. Että tällästä tänään, taistelu jatkuu.