Elämä on suuri seikkailu

Nyt vihdoinkin koittaa se hetki kun olen täällä taas. Ei nyt aivan vuotta sentään päästetä kulumaan, vaikka ei kaukana olekkaan. Nyt vaan tuntuu sellaselta,että nyt vois ruveta pikkuhiljaa heräileen täällä netissä, tämän oman tuotannon kans. Vois vaikka tulla sitä alku aikojen intoa ja fiilistä. Mut nyt kuulumisia, tästä elämän suuresta seikkailusta.
Ensinnäkin, mullahan on ollut kauhea lääkäri ja piikki kammo. Tuo kilpirauhas hoitokin, josta kait oon täälläkin puhunut, oli kesken, noitten kammojen takia. Mut mitä loppu kesä ja syksy toi, oli mulle sellanen juttu, mihin en luullut pystyväni, mut tässä ollaan selvinneenä. Voi miten pienestä asiasta voikaan tulla hirveen iso juttu. Kaikki kun alkoi parista hyönteisen pistosta, loppu kesän helteillä. Tuonne molempiin jalkapöytiin ja nilkkoihin nappasivat. Hirvee syyhy niihin sit iski, ja minä hinkkasin minkä kerkesin. Siitä seuras sit kauheita vesikelloja. Jotka kasvoi jotkun aivan hirveiksi. Lopulta mun oli pakko lähteä lääkäriin, joka jännitti todella paljon. Siellä sit paukamat puhkottiin, pistettiin jalat kääreisiin, ja monen tunnin reissu oli ohi, siltä päivää. Mut siitähän se vasta kaikki alkokin. Siteet piti käydä vaihtamassa joka päivä. Arkisin onneksi homma hoitu täs paikallisessa terveysasemalla, mut muutama viikonloppu piti käydä Seinäjoella asti. Samalla rysäyksellä sit uskalsin verikokeeseenkin, ja nyt alkaa kilpirauhas lääkityskin oleen kohdallaan. Sithän mulla on sen Kimmon tapaamiset jääny, niin ne sai mun houkuteltua tuonne terveysaseman mielenterveys puolellekkin. Siellä oon Linda nimisen hoitajan juttusilla ollu nyt muutaman kerran. Alku tuntu tosi ihanalta, kun sai taas purkaa murheita, Nyt vaan on ruvennu vähä tökkimään, jääny menemättä, ja Linda on ollu täs kotikäynneilläkin. En tiiä, täytyy kattella jatkoa, vieläkö me jatketaan tapaamisia. Jalkahoito nyt ainakin on ohi vihdoinkin. Haavat on parantunu, lähes näkymättömiin.

Että tällänen tarina. En tiedä miten mä tästä kaikesta selvisin, mut niin vain käytiin. Nämä monet viikot sisälsi niin paljon mulle jännittäviä, pelottaviakin asioita, monia sosiaalisia tilanteita. Ja näistä kaikista tilanteista, minä selvisin. Se on niin ihmeellistä, miten ihminen saa voimaa ja rohkeutta, silloin kun sitä kipeästi tarvitsee. Oon toisaalta onnellinen, että mulle kävi tällänen tapaus. Huonosta asiasta seurasi lopulta todella hyviä asioita.
Oon pitkään jo halunnut kertoa tosta mun hurjasta syksystä täällä, ja nyt sen tein. On täs muitakin aiheita mielessä, mistä täällä vois kirjotella, et toivotaan, niinkun aina ennenkin, sitä jatkoa. Mut sen oon oppinu, et luvata en voi mitään.

Hyvää talven jatkoa teille kaikille!