Mun elämä on kuin pahoin urautunut tie. Uria pitkin on helppo kulkea, mutta kun joskus pääsee pois urilta, huomaa miten ihanaa olis kulkea urien sivussa. Miten siitä pääsee kääntymään paljon helpommin, vapaammin. Mutta siitä putoaa myös erittäin helposti takaisin uriin.
Viimme viikonloppuna kerroin tuntemuksistani siellä lenkillä koiran kans. No, nyt viikolla jämähdin taas tänne sisätiloihin, eli urille mentiin taas. Se on niin vaikeeta kun ei tiedä minne täältä menis. On todella vähän asioita joita pitäs lähteä hoitamaan kodin ulkopuolelle yksin. Ja sehän tekis mulle todella hyvää, sen tiedän. No, huomenna olis tarkotus taas mennä avovaimon ja koiran kans lenkille. Ehkä siitä tulee taas edes hetkeksi vapaampi olo. Se on niin ihmeellistä kun samaa asiaa voi sekä jännittää ja pelätä, mutta jota hirveesti kaipaa ja haluaa. Vielä kun tietää sen tunteen jonka siitä saa palkinnoksi, kun voittaa pelkonsa, ja uskaltaa. Niin miksi, miksi sen täytyy vaan olla niin vaikeaa, sitä ei voi käsittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti