Tänään oli ihana päivä. Oltiin koiran kans vähä pitemmällä lenkillä, täs kylän keskustas. Sitä menikin mun osalta taas monta päivää sisällä oleiluun vaan. Ei se paljon tarvi toi pää, kun alkaa tapahtua. Siellä ulkona kävellessä tuli sellainen hirveän vapaa tunne. Katsoin kun ihmiset liikkui siellä kaupan pihassa, kauppaan sisään ja ulos. Tuli sellainen halu olla yksi heistä. Eli, mulla tavallaan on ikävä sitä parempaa elämää, millasta se joskus on ollut. Aattelen itteni menemässä yksin kauppaan, r-kiskalle tai minne vaan tollaseen paikkaan.
Se kuvittelukin jo, millaselta se tuntuu, on niin ihanaa, että mitä se ois sitten, jos pystys ja uskaltais päästää itsensä vapauteen. Niin, todellakin, niin se on, olen omien tunteitteni ja pelkojeni vanki. Jotenkin tuntuu, että mun sisällä on jotain kaunista, jotain hyvää, jota haluaisi jakaa ihmiset teidän kanssa. Nämä viimme kuukaudet on ollu niin ihmeellistä aikaa, että kait täs nyt jotain muutosta mun elämäs on tapahtumas. Täytyy vaan olla kärsivällinen, eikä oottaa suuria liian nopeesti. Pienin epävarmoin askelin eteenpäin, välillä pakkiakin ottaen, mutta askeleita vahvistaen, kohti vapautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti