torstai 7. marraskuuta 2013

Uusi pieni elämä

Tämä päivä oli suurten tunteitten päivä. Meille on syntynyt lapsi, niin ihan totta se on. Ja nyt alkaa odotus aika. Ai, että menee väärin päin, ja kumma juttu? Ei, kyllä se näin menee. No, juttu menee näin.
Meidän piti hankkia se uusi koira ens kesän alussa, mutta se tuleekin nyt jo joulun alla. Emännän työt loppuukin nyt jo jouluksi, että nyt tuli sitten uuden sessun aika. Tänään varmistu, että me saadaan se jouluksi, ja paikka missä se meitä odottaa. Se pentue on nyt noin viikon vanha, eli meidän uusi karvainen tassuttelija on syntynyt. Nyt vain sit ootetaan, kunnes sen voi hakea uuteen kotiin, jossa se tulee kyllä olemaan todella rakastettu.

Tunteet on kyllä ollu nyt pinnassa. Halla saa nyt uuden tulokkaan paikallensa. Välillä tuntuu väärältä, ottaa siihen paikalle toinen, mutta eihän me Hallaa koskaa unohdeta. Halla on ikuisesti muistoissamme, ja sydämmissämme. Sitä liekkiä ei sammuta edes uusi tulokas, mutta se tuo meille suuren lohdun ja ilon. Ja aikaa myöten Halla jää sinne taustalle muistoihin, kun saamme opetella kulkemaan näitä elämän polkuja uuden nelijalkaisen kanssa. Siitä ei tuu epäselvää, että löytyykö rakkautta myös sille. Me tullaan rakastamaan meidän uutta koiraamme nyt tosi kovaa, sen verran oli rankkaa tämä Hallan loppu aika.
Näin elämä rullaa, toisen loppu, on uuden alku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti