Tässä teille kuulumisia

No niin, täällä ollaan taas uuden alun parissa. Melkein on vuosi kulunut kun ootte viimmeksi musta kuullut. En tiiä miks näin, mut ei vaan oo inspistä ollu tänne kirjotella. Mut nyt kirjotan, ja se tuntuu taas tosi hyvältä. On sellanen ajatus täs ollu, et jos ees yrittäs muutaman lauseen saada tänne, aina sillon tällön. Et yrittäsin nyt jatkos välttää tälläsiä monen kuukauden taukoja. Tää blogi on kuiteskin mulle edelleen tärkeä paikka, joka ei saa loppua kokonaan, ei missään nimessä. Joten, yritetään jälleen kerran, saada tänne eloa. Mut nyt niitä kuulumisia.

Mulla ei oo teille mitään suurta uutista mun elämästä. Kulunut syksy, siitä vois sanoa, et oli ehkä hiukan raskaampi kun edellinen, mut kaukana kuiteskin siitä parin vuoden takasesta syksystä. Ja syksyhän se on mulle se pahin vuodenaika, niinkun kyllä monelle muullekkin varmaan. Mut se on nyt ohi, ja joulu lähestyy. Vaikka on pimeetä ja harmaata, ei lumesta tietoakaan, kun ehkä hetkittäin. Niin, joulu kun lähestyy, siinä kuiteskin on sitä jotain, joka tuo lämpimän ja rauhallisen mielen. Tietenkin lumi on se joka kuuluu jouluun, tai ainakin ennen kuului, mut kyllähän näihin mustiin jouluihin on jo saanu monena vuonna tottua, et ei se lumen puuttuminen enää niin paha oo, ainaskaan mulle. Kyllä mä saan joulu mielen enimmäkseen näistä ihanista valo jutuista, mitä on nykyään niin monenlaisia. Mut joulusta täs nyt ehtii vielä kirjotella, eli takas niihin kuulumisiin.

Tätä kotona olemistahan tää on edelleen ollu enimmäkseen. Se suuri haave, Lukkarilan pesiskenttä, on edelleen liian suuri askel astella. Mut ihan tyytyväinen oon kyl ite, näihin pienempiin askeleisiin mihin oon päässy tänäkin vuonna. Kesällä muutama ajelu reissu tehtiin täs lähi seuduilla. Kummi-sedän haudalla tuli taas käytyä, mikä oli mulle tärkee juttu. Sit tälläsiä pieniä ostos keikkoja oon pystyny ite suorittaa. Apteekkia, r-kiskaa, grillillä käyntiä, koiran kans yritetään ainakin kerran viikos tehä pitempi lenkki, et tällästä pientä kuitenkin. Emäntä ei vaan oo musta saanu vielä ruoka tai muille ostoksille seuraa, tollasiin isompiin kauppoihin. Mut nytkin oltiin Seinäjoella ostoksilla täs lauantaina, niin vaikka istuin vaan autos, ja kattelin kun autoja ja ihmisiä tuli ja meni. Se, että sai ajaa autoa, josta todella pidän, olla siellä ihmisten parissa kuitenkin, on sitä mitä pitäs enempi saada ittestä irti. Lopulta vois sit joku kerta uskaltaa jopa sinne kauppaan sisällekkin.

Sit noista psygoloki Kimmon tapaamisista. Nehän on nyt vähä jäissä toistaseksi. Kimmo ei enää tee kotikäyntejä, vaan mun pitäs mennä Vaasaan sen vastaanotolle. Se nyt vaan ei oo vielä oikein onnannu, se reissu. Välillä oon ollu innoskin meneen sinne, ja aikakin on jo sovittu. Mut mulle vaan on tosi vaikee lähteä tollaseen uuteen paikkaan, ja vielä suhteellisen kauas. Mut viimmeksi kun jouduin luovuttaa, ja peruuttaa ajan, niin sanoin, et kyllä mä sinne vielä tuun. Ja niin myös teen, en aijo luovuttaa sitä hyvää keskustelu suhdetta, mikä meille on syntyny.

Mutta, en aijo luovuttaa myöskään tätä tärkeää keskustelu paikkaa pois, joka mulla on teidän kanssa rakkaat lukijani. Jälleen sain  sen kokea, miten ihanaa oli palata tänne. Kuinka uskalsin taas avautua teille. Tämä oli hienoa, näin pitkän paussin jälkeen. Eiköhän tämä tästä ala taas luistaa paremmin.

Hyvää joulun odotusta teille kaikille!         Palataan, moro.