Niin, aattelin kirjottaa tästä niin kuumasta aiheesta täällä netissäkin. Tässä tulee minun tarinani.
Oon aina ollut hiljaisen puoloinen ja arka. Koulussa ala-asteella jäin aina yksin, kukaan ei huolinut porukkaan. Mutta siellä sain kuitenkin olla rauhassa, mitään suurempaa kiusaamista ei ollut. No, sitten tuli yläasteelle siirtyminen. Seiska meni melko hyvin, kunnes kasilla se sitten alko, kiusaaminen. Oli eräs poika joka otti mut silmätikukseen. Aluksi se oli henkistä, lopulta alkas tulla jo sitten lyöntejäkin, jotka oikeesti jo sattuikin. Kukaan ei piitannut, puhumattakaan että ite olis uskaltanu siitä kenellekkään puhua. Ois kyllä vaan pitäny uskaltaa, näin jälkikäteen ajatellen. Kouluun meno alkas tuntua yhä vaikeammalta ja vaikeammalta. Mun itsetuntoa sananmukaisesti lyötiin yhä alemmas ja alemmas. Mä kärsin ja mun oli paha olla joka ikinen päivä siellä koulussa. Puolisen vuotta mä jaksoin siinä ahdingossa, kunnes voimat loppui ja koulu oli sit siinä. En tiiä miten asiat olis menny ilman tätä kiusaajaa, sitä en saa koskaan tietää. En väitä että nämä tapahtumat yksin oli vaikuttamas siihen että putosin yhteiskunnan kelkasta, mutta kyllähän niillä suuri osuus siinä oli. Kaikenlaista säätöä siinä oli sitten monta vuotta, kunnes lopulta eläke oli se parhain vaihtoehto. Toisaalta se oli helpotus monen vuoden takkuamisten jälkeen, toisaalta tuntu pahalta, eikö musta sitten ollut mihinkään tässä elämässä. No, oli musta rakastamaan, kun vihdoin sitten löytyi sellainen nainen joka tällaisen epäonnistujan huoli. Mutta se on taas sitten ihan eri tarina se, mikäli haluatte kuulla?
Halusin jakaa tämän tarinani teidän kaikkien kanssa, ja sanoa kaikille kiusatuille, ette ole yksin. Ja kiusaajat, ajatelkaa mitä teette, voitte tuhota ihmisen koko elämän. Minä voin antaa anteeksi, mutta unohtaa en voi koskaan.
Kuulostaa tosi kauhealta tuo, miten sinua on kiusattu - ja että kukaan ei piitannut. Kerroitko kotonakaan asiasta?
VastaaPoistaNykypäivänä koulussa puututaan kiusaamisiin heti. Tietenkin puuttuminen edellyttää sitä, että asiasta on kerrottu opettajalle tai jollekulle, joka tuo sen opettajan tietoon. Kiusaajat harvemmin kiusaavat ihan opettajan silmien alla.
Oletko tavannut kiusaajaasi kouluaikojen jälkeen?
Kiitos tosi paljon tästä kommentistasi. Liikutuin kun huomasin, että joku välittää kommentoida, tätä mulle niin raskasta aihetta.
PoistaEn kertonu kotona. Jotenkin se vaan oli niin vaikeeta kertoa. Ne itseasias kuuli siitä jälkeenpäin mun serkulta, jolle olin kait siitä sitten maininnut. En vaan ite muista kuin se nyt sit oikein meni, mutta raskasta aikaahan se oli.
Puhua mun ois siitä pitäny sillon, se on selvää. Ois pitäny olla joku joka ois kuunnellu, ymmärtäny, kenties auttanu mut pois siitä tuskasta. Varmaan joku tosi hyvä koulukaveri ois voinu sellanen olla, jolle ois voinu avautua, mutta kun sellasta ei ollu. Olin liian hiljanen ja arka.
Kiusaajaa en oo tavannu kouluaikojen jälkeen. Jos tavattais, ja se pyytäs multa anteeksi, ja katuis tekojaan, niin ehkä mä antasin sille anteeksi. Se ois siltä kuiteskin rohkea ja kunnioitettava teko.
Kuten vastauksen pituus osottaa, mulla on edelleen kova tarve ilmeisesti purkautua täs asias. Että oon valmis jatkaan keskustelua sun kans tästä, jos haluut. Onko sulla kenties omia kokemuksia asiasta?
Mutta suuri kiitos vielä tästä.
Ei ole omia kokemuksia kiusattuna olemisesta noin varsinaisesti. Nykyään kiusaamista esiintyy tosi paljon, ei vain koulussa vaan esim. työelämässäkin. Ja tietenkin siitä puhutaan nykyään avoimemmin kuin ennen.
VastaaPoistaIkävää jos kukaan ei huomannut kiusaamistasi. Eivätkö edes toiset oppilaat menneet kertomaan opettajalle? Kiusasiko tämä sama henkilö muita oppilaita kuin sinua?
Ymmärsin, että jossain vaiheessa lähipiirisi sai tietää kiusaamisesta. Oletko missään vaiheessa kertonut ulkopuoliselle ns. ammattiauttajalle tästä asiasta? Ja jos olet, oletko saanut apua sieltä?
Todella hienoa, että haluat jatkaa tätä keskustelua, kiitos.
PoistaKyllähän ne muut luokkalaiset sen kiusaamisen monesti huomas, mutta ne ei välittäny puuttua siihen. Mä olin kaikessa niin yksin. Eräskin tilanne kun odotettiin opettajaa käytävällä, se alkas lyödä mua mahaan. Ei ne nyt mitään kovia iskuja ollu, mutta sattuihan se. Siinä tuli mieleen, et eikö noista ees joku voisi mua auttaa, mut kun ei kukaan.
En ainakaan minä huomannu, että se ois muita kiusannu, ainakaan siinä määrin kun mua. Olin sille helppo uhri.
Kyllä tästä on ammattiauttajallakin puhuttu. Kyllähän siitä nyt jotain apua on ollu, mutta kuinka paljon, sitä on vaikea sanoa.
Tällä hetkellä nämä netti jutut on mun tosi tärkeä voimanlähde. Tämä blogi, videot, ja ennenkaikkea nämä ihanat uudet ihmiskontaktit, mitä täällä syntyy. Kun saa huomata, että joku kiinnostuu näistä mun tarinoista, on mulle tosi iso juttu.
Mutta, jatketaan keskustelua.