Pelon voittaja

Tällä viikolla oon taas voittanut pelkoni, ja selvinnyt sosiaalisista tilanteista voittajana. Voi että tuntuu taas hyvältä. Mä taistelen nyt oikein kovasti sitä pelkoa vastaan, ja saan palkinnoksi näin ihanan olon. Kyllä tämän olotilan eteen kannattaa taistella. Mä haluaisin niin kovasti kuvailla tätä tunnetta, mutta se on niin hyvä olo, että ei sanotuksi saa.
No, siis tos viikolla mun aika ranteessa alkas jätättää pahoin. Joten edessä oli patterin vaihto rannekelloon. Emäntä oli menos sinne suunnille missä homma hoituu, ja sanoinkin sille jo, että käy samalla vaihtaas sen patterin. Sitten tuli mieleen, että näinkö helpolla päästän itseni, ei sitä en halunnut. Keräsin rohkeutta, ja niin kävin itse hoitamas asian. Myyjä oli ystävällinen, ja juttuakin tuli jonkun verran, ja arvatkaa kuka alotti, no minähän se aloin jutella säästä, hyvä minä. Se, että uskalsin pistää itseni likoon, mennä kohti jännittävää tilannetta, ja onnistuin täydellisesti, on mulle taas yksi askel kohti vapautta, pois pelon kahleista.

Tänään tuli sitten hiihdettyä tänä talvena eka kertaa. Oikein innostuttiin vetämään monta kilsaa, tuolla lähipellolla rautatien vieressä. Siellä tulikin sitten yllättävän monta vastaantulijaa, että siitäkin tuli sosiaalinen reissu. Meikäläinen heitti melkein kaikille jotain kommettia. Näköjään kun vauhtiin pääsen, niin teen aika rohkeita vetoja. Oli kyllä antoisa hiihtolenkki. Tuli kuntoiltua kunnolla, ja sai nauttia keväisestä auringosta rakkaani kanssa. Ja vielä noi kohtaamiset ihmisten kanssa, upeeta.

Oon ilmeisesti lyötämässä kadoksissa olleen elämäni takas. Tuskin koskaan enää pääsen viettämään täysin normaalia elämää, niin syvällä on ne arvet, kun mulle tehtiin pahaa. Mutta uskon, että nyt ollaan menossa kohti sitä elämää, mikä mulla parhaimmillaan joskus oli. Sitä elämää jota ei pelko ja epävarmuus rajoita. Ja muuten, oon alkanu pitämään itsestäni yhä enemmän, mikä on kait hyvä asia.