Tässä postauksessa aattelin vähä pohtia sitä miks täs on ollu taas vaan kotona enimmäkseen viimme aikoina. Vaikka syksy meni hienosti, ja tuli upeita saavutuksia, ja niistä todella hyvä olo, niin tässä ollaan taas. Oikeastaan joulun pyhien jälkeen, kun oltiin Ylistaros, mikä oli tosi tärkee, ja ihana vierailu vanhempien luona. Niin, sen jälkeen on vähä niinkun jumittanu taas tänne koti puoleen liikaa. Omasta mielestä oon ollu vähä niinkun olosuhteiden uhri.
Meidänhän piti lenkkeillä Väinö-koiran kans täs vuoden vaihteen kummankin puolen innokkaasti, kun emännällä oli lomaa. Ensin tuli hirveen liukkaat kelit, sit emäntä tuli flunssaan, ja jälleen tuli liukasta, mitä se on tälläkin hetkellä. Et se niistä pitkistä lenkki haaveista. Ei voi paljon muuta kun tossa tien reunas käyttää asioilla, ja takas sisälle. Sen verran mäkin yritän pihalle päästä, et illalla meen tos pyörähtämään, niitten kans. Ees pari kolme minsaa päiväs. Paree sekin kun, et täysin märäntyy tänne sisälle. Onneks mulle ei oo tullu tota flunssaa, vaik välillä kyl on ollu sellanen heikko olo. Toivottavasti jää siihen.
Sit meidän piti juhlia mun synttäreitä täällä meillä. Vanhemmat ja siskokin Hesasta ois tullu käymään, kun oli kans lomilla kotona. Mut sillon emännän flunssa oli just pahimmillaan, et ei siinä mitään synttäreitä sit voinu järkätä. Autollakaan en ollu ajanu sen joulun jälkeen, kunnes nyt keskiviikkona käytiin kaupas. Olin autossa, mut vähä pääsi pois kuiteskin näistä koti maisemista. Hyvältähän se tuntu siellä parkis, ja tuolla tien päällä, vähä nähä mailman menoa.
Monesti sitä miettii noin yleensäkkin, miks sitä pitää vaan olla täällä kotona, monesti yksinkin. Miks en lähe yksin vaan ajeleen autolla tai vaikka pyörällä. Kesällä tulikin vissiin pari kolme kertaa tehtyä yksin joku pyörälenkki. Mut se yksin lähteminen on monesti tosi tosi vaikeeta. Sit taas jos saa vaan lähettyä, niin se tuntuukin yleensä hienolta. Tästä aiheesta vois joskus tehä ihan omankin postauksen, niin monimutkainen ja vaikee asia se mulle on.
Mut kaikella tällä oon yrittäny nyt täs teille kertoa, kuinka herkästi tää elämä aina valahtaa niihin samoihin tuttuihin raiteisiin, jotka on niin turvallisen ihanat. Vaikka samalla ne on, niin kuluneet, ilman yllätyksiä, ilman piristystä.
Mut, en mä nyt sillai mitenkään masentunu tai huolissaan oo. Kyl täs intoa riittää taas lenkillekkin, kunhan kelit paranee. Ja muutenkin liikkeelle, tekeen hienoja asioita, josta saa hyvää mieltä, ja voimia tulevaan.
Näillä mietteillä, hyvää viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti