Pieni hetki elämää

Oon todella tyytyväinen siihen, että viimme päivinä oon päässy pois todella hyvin täältä neljän seinän sisältä. En nyt niinkään kovin sosiaalisiin tilanteisiin, mutta ulos kuitenkin.

Eilen oltiin taas pyöräilemäs, nyt vähä toisella suunnalla. Emäntä kävi siinä akkiä kaupassa, ja mä ootin siinä kaupan seinustalla. Aatelkaa, siinä mä olin kaikkien töllättävänä. Tämä varmaan tuntuu tyhmältä, kertoa tällästä ihan normaalia asiaa, niin normaalia yleensä, mut mulle se paikka ei ollu normaali. Mut, se mitä mä täs haluan teille kertoa, on se tunne ja ajatukset mun päässä. Olin siinä ihan rauhallinen, ei jännitystä, pelkoa, ei mitään, eli olin ihan oma itseni, normaali. Aattelin, että katsokoot ihmiset jos tykkää, mutta minä oon nyt tässä. Se miten rauhallinen ja hyvä olo mulla oli siinä, oli mulle jotain kummallisen ihanaa, tollases tilanteessa missä on tottunu vähä toisenlaisiin fiiliksiin. Se oli pieni mitätön hetki, mutta joka antaa mulle taas toivoa ja uskoa tulevaan.

No, tänään oltiin sitten taas koiran kans lenkillä. Lähettiin tos ennen ilta yhdeksää, eli aika myöhään. Oli ihanan rauhallista, ihmisiä ei paljon näkyny. Tätä myöhään lenkkeilyä pitää kyllä harrastaa enempikin, ihan vaan koirankin takia, kun on viileämpi ilma iltaisin. Nythän on kyllä luvattu viileämpää säätä muutenkin, jopa pakkasta yöksi, hyi hirveetä. Siinäkö se kesä nyt oli, ei kai sentään, vastahan se alko.

Tämä tästä tällä kertaa. Palailen sitten taas kun aihetta on, purkamaan sisintä tunne maailmaani, teille ihanat lukijani.
Hyvää viikon alkua kaikille!