Yritän nyt tehä postauksen, ja vähä valaista teille näitä meidän tunnelmia. Halla on nyt sitten poissa. En oo ennemmin pystyny kirjottaa, mutta jospa tää nyt onnistuis. Viimme viikko oli sellasta pelkoa tulevasta, mutta toisaalta myös toivoi perjantain olevan pian ohi. Jäähyväisten jättöähän se oli, todella raskaita päiviä, mutta toisaalta odotusta tuskien päättymiselle. Eli, todella ajatukset seilas edestakaisin, surun ja helpotuksen välillä. Ja tulihan se perjantai sitten lopulta, Hallan oli mentävä. Onneksi mun ei tarvinnu olla läsnä siinä hetkessä, vaan jäin kotiin. Emännän tukena oli sen äiti, ettei tarvinnu yksin selvitä. En olisi kyllä pystyny olla mukana, niin tunne herkkä oon. Kaikki meni ihan kauniisti, ja Halla pääsi tonne emännän kotitalon pihan reunaan, kauniiseen hautaan lepäämään.
Nyt sitten kaikki on ohi, taistelu syöpää vastaan, jonka hävisimme. Jäljellä on vain muistot, ja kova ikävä. Pari päivää Hallan lähdön jälkeen oli kyllä tosi raskaita. Itkua tuli, ja tunnelma oli epätodellinen. Niin paljon on nyt tyhjyyttä, paljon on poissa. Mutta onneksi meillä on toisemme, ja eläimiäkin vielä jäi. Matti ja Miisu, meidän kissamme.
Vähitellen tämä tästä on alkanu helpottaa. Oltiin pyöräilemäskin jo, ja Seinäjoella pyörähdettiin, kun emäntä kävi yhes liikkees. Samalla reissulla käytiin äidin hyvillä ruoka tarjoiluilla Ylistaros. Todella hyvä, että on päässy vähä liikkeelle täältä muistojen keskeltä. Ikävä ja kaipuu on vielä pitkään, mutta meidän elämän on jatkuttava. Elämän jossa tuikkii toivon tähtönen, näyttäen tietä kohti onnellisempaa tulevaisuutta.
Nuku rauhassa Halla rakkaamme ikiunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti