Oli se vaan urakka katella noita kisoja, niin paljon oli tarjontaa. Mutta jänniä hetkiä sai kokea, ja ihan tyytyväinen oon Suomen menestykseen. Paremminkin ois voinu mennä, mutta ihan hyvä toi viisi mitskua. Ja se kultainen hetki, se oli ihan mieletön seurata. Olihan siinä vähä kolarointia, mutta kun tuomaristo sanoi kaiken menneen sääntöjen mukaan, niin kultamitalli on meidän. Hienot kisat Venäjä järjesti kaikkinensa, kaikista epäilyistä ja uhista huolimatta.
Nyt on sitten jo maaliskuu, että kohti kesää mennään Väinöä kasvattaen hyväksi koiraksi. Välillä tuntuu aika hurjalta meno, että tuleeko tästä mitään, mutta sit huomaa, että onhan se sentään jo jotain oppinutkin. Kaippa se siitä tasaantuu, kun ikää tulee lisää.
Kaiken tän kesän odotuksen keskellä, on kuitenkin iso murhe ja huoli, kuinka rakas kummisetä jaksaa vaeltaa tässä elämän virrassa eteenpäin. Lähes joka hetki, kuljen ajatuksissa hänen luo, ja toivon, toivon sydämmeni pohjasta, että voimat vielä palautuisi. Viimme päivinä on mieleen monesti tullut ne mukavat hetket joita kummisedän kans on saanu kokea. Erityisesti nyt mun aikuisvuosina, on hänestä tullu mulle todella tärkeä juttukaveri, ystävä. Sellainen ihminen joita mun elämäs on aivan liian vähän. Siksi tuntuu todella pahalta, jos syöpä on nyt viemässä sellaisen ihmisen multa pois. Taistelu on nyt käynnissä, lääketiede auttaa sen minkä voi, mihin se riittää, sen Luoja yksin tietää, ja Hänen tahtoon on meidän kaikkien lopulta tyydyttävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti