Tänään oltiin tos Orismalan kyläs, vähä omenoita hakemas. Eli, kummisedän syntymä kodin pihalta, saatiin hakea omenoita. Mökkinähän se nyt on ollu jo pitkään. Siitä tulikin mulle sosiaalisempi reissu, kun osas aatellakkaan. Ketäänhän siellä ei nyt ollu, mut naapurin isäntähän sinne sit paukahti. Jouduin siis yllättäin sosiaalisen tilanteen eteen. Mut täytyy sanoa, et oon tosi onnellinen, kun näin pääsi käymään. Siis, toi on just niitä tilanteita mitä mun elämä kaipaa, mistä saan uskoa ja voimaa, et mä selviän jännistäkin tilanteista. Jännittihän siinä, mut tää naapurihan oli tosi mukavan tuntunen mies, eli jännitys oli aivan turhaa. Ja omasta mielestäni selvisin tästä juttu tuokiosta erinomaisesti. Pitäs vaan saada se varmuus ohjelmoitua tonne päähän, et sä pystyt, sä pystyt. Vielä kun mä toisaalta nautin tosi paljon tollasesta tilanteesta, kun juttelee vieraan ihmisen kans. Siitä tulee niin tyytyväinen ja upee olo, et ei oo tosikaan.
Mun oli pakko tulla jakaan tää ihana kokemus teille heti tänne blogiin, niin oon nyt taas ylpee itestäni.
Muutenhan siellä oli vähä haikeeta käydä. Ne mukavat juttu hetket kummisedän kans, siinä pihallakin, mitä monesti on käyty, nehän ne palasi väkistenkin mieleen. Mut, hän on nyt poissa, et näillä muistoilla täytyy nyt pärjätä, muuta vaihtoehtoa ei oo.
Näin, tällänen postaus tähän väliin. Palataan.
👍💙
VastaaPoista