Syksyinen ajelu reissu

Tänään toteutettiin pieni ajelu reissu, jota ollaan jo jonkin aikaa suunniteltu. Ensin ajettiin Laihian kautta Koskenkorvalle. Emäntä vei sinne yhelle kirppikselle tavaraa. Ja kun Koskenkorvalla oltiin, niin mun ehoton paikka minne piti päästä, oli tietenkin pesis stadioni. Sitä kun en ollut vielä koskaan nähnyt, mitä nyt tv-kuvasta joskus.

Ihan hieno stadioni Kossulla pelata. Värikkäät istuimet oli osassa katsomoa, ja katettakin ihan mukavasti.

Vähä tollanen kaukalo mallinen näytti olevan, et läpi lyönnit ei mee varmaan kovin pitkälle. Mut varmaan on tiivis ja kova tunnelma kesän peleis. Toivoisi niillekkin vaan sitä isoa menestystä vielä joskus. Tämä kausi oli kyllä jo taas paljon parempi kun viimme vuonna. Varmaan ois hienoa saada finaali pelejä tällekkin kentälle joku syksy. Vimpelissähän lauantaina ratkee nyt sit miesten mestaruus. Täytyy toivoa et Vimpeli vihdoin onnistuis mestaruuden nappaamaan. Vähä oli kyllä haikeetakin seistä täällä Kossun hiljaisella, talvea oottamaan siistityllä kentällä. Mut hienoa kuitenkin oli päästä näkemään tämäkin stadioni.

Sieltä sit ajettiin ihmettelemään isomman pallon uutta upeeta stadionia. Eli, Seinäjoen jalkapallo stadionia. Hieno ja mahtava laitos on kyllä sekin. Nähtiin kylläkin se vain ulkoa päin, kun näytti olevan niin paljon porukkaa, että oliko kenties joku matsi menos. Hienoa kun saivat viimmekauden mestarit noin hienon peli areenan, pelata potkupalloa. Sit käytiin vielä syömäs krillillä. Oikein oli maukkaat käristeet, joka yleensä on mun perinteinen krilli ruoka.

Täs välillä ollu taas vähä hankalempiakin päiviä henkisesti. Yks päivä masenti oikein kunnolla, jollasta en ollu taas hetkeen kokenu. Tää syksy, pimeyden lisääntyminen, sehän se meinaa väkisin puskea mieltä matalaksi. Mut, tämä päivä oli taas aivan ihana. Esim. vaikka nyt kun taas hetkeen ei ollu ajanu kaupungis, vaikka ei nyt ihan keskellä kylää ajettukaan, mut kuiteskin. Niin, kun pystyi ajamaan Seinäjoella, vieläpä oli vähä ruuhka aikakin, ilman törttöilyjä. Se tunne mikä siinä itelle tulee, kun käy seisomas pesiskentällä, kattelemas uusia paikkoja, syömäs krillillä, ajaa kaupungis. Se on jotain aivan upeeta mulle, kodin vangille. Sitä on tosi vaikee selittää, sitä tunnetta. Mut mä toivon, et se antaa mulle jatkossa rohkeutta yhä suurempiin tekoihin, rohkeutta liikkua ihmisten parissa. Hakeutua yhä useammin ja useammin niihin tilanteisiin, mistä saa sen hyvän tunteen. Näinhän se pitäs mennä.

Näillä tämän päivän hienoilla hetkillä, jaksaa taas paremmin puskea tähän syksyn pimeyteen. Näillä ajatuksilla lähden kohti viikonloppua, iloisin ja tyytyväisin mielin. Palaillaan taas pian. Heippa!